- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Pelastuspuvusta melontapuvuksi

Ursuit AWS kuivapukuni on ollut kovassa käytössä. Ostin sen kesällä 2013 ja kaikista yksittäisistä melontavaatteistani se on varmasti eniten käytetty. Tunteja vesillä on kertynyt satoja ja kilometrejä arviolta pari tuhatta, Ei siis mikään ihme, että aktiivisen käytön jäljet alkavat pikkuhiljaa näkyä. Kankaan punainen pinta on jo haalistunut, hihojen heijastimet repsottavat paikoin, kainaloiden kohdalta kangas on alkanut hieman delaminoitua ja vetoketjukin on sisäpinnaltaan jo selvästi kulunut. Kuivapuku on kuitenkin edelleen täysin toimiva. Olen pitänyt tästä asusta ja sen neopreenimanseteista. Ne ovat lämpimät, mukavat ja helppokäyttöiset. Vesitiiviyden kanssakaan ei ole ollut mitään ongelmia. Parran sänki oli viidessä vuodessa kuitenkin kuluttanut kaulamansetin kumipinnan niin ohueksi, että sillä ei ollut enää tulevaisuutta. Niinpä päätin lähettää pukuni huoltoon.

Varasin ajan valmistajan sivuilta ja postitin paketin Turkuun. Päivää ennen sovittua korjausaikaa ystävällinen mies soitti puhelimeeni ja kertoi puvun käyneen painetestissä. Siinä ei suurempia ongelmia esiintynyt, mutta koska asusteessa oli selvästi havaittavia puutteita niin kankaan lujuudessa kuin vetoketjunkin kohdalla, CE-direktiivin vaatimuksia se ei enää täyttäisi. Asia ei tullut minulle yllätyksenä. Kerroin tiedostavani puutteet ja ymmärtäväni tilanteen. Kysyin, onko tämä este kaulamansetin uusimiselle. Kovin isoa remonttiahan ei näin vanhaan vaatteeseen ollut enää järkevä teettää. Mansetin vaihto kuulemma onnistuisi, mutta heidän olisi leimattava puku hylätyksi. Kerroin pukuni olevan melontakäytössä, joten sertifikaatilla ei olisi niin väliä.

Entinen pelastuspuku, nykyinen melontapuku
Muutaman päivän kuluttua hain paketin postista ja avasin sen. Uusi kaulamansetti oli erittäin siististi kiinnitetty. Tältä osin puku oli taas aivan uutta vastaava. Aloin etsiä hylkäyksestä kertovaa merkintää ensin vaatteen ulkopuolelta ja sitten tarkistuslipukkeesta. Lopulta leima löytyi sisältä selästä. Olen joskus lukenut kritiikkiä Ursuitin huollosta ja siitä, että asuste ei ole mennyt tarkastuksesta läpi. Mielestäni firma osoitti ainakin tässä tapauksessa hyvää moraalia ja asiakaspalvelua. Puutteista huomautettiin, mutta päällimmäinen vika korjattiin. Vaate ei täytä enää palastauspuvulle määrättyjä standardeja, mutta soveltuu silti hyvin melontaan ja on vesitiivis.

Painetestaus, uusi kaulamansetti ja vaihtotyö maksoivat kukin kolmisen kymppiä, lisäksi tulivat vielä verot ja toimituskulut. Kokonaiskustannukset nousivat siis toiselle sadalle eurolle, mutta tällä panostuksella sain puvulleni vuoden- pari jatkoaikaa. Uuden puvun hankkiminen olisi tullut merkittävästi kalliimmaksi. Leiman myötä entisestä pelastuspuvusta tuli nyt kelpo melontapuku, mutta mikään ei muuten muutu.  Kovin monella uudellakaan melontapuvulla ei ole CE-sertifikaatia, eikä niiden ominaisuudet ole tästä millään lailla kärsineet.





torstai 25. tammikuuta 2018

Kuluneen kauden varustetäydennyksiä

Olen harrastanut melontaa varsin aktiivisesti noin viiden vuoden ja viidentuhannen kilometrin verran. Varustearsenaalini on pikkuhiljaa kehittynyt sellaiseksi, ettei mitään suurempia investointeja tarvitse enää vuosittain välttämättä tehdä. Ihmisen mieli on kuitenkin ailahtelevainen ja aina löytyy jotain pientä kivaa, jota on hauska kokeilla tai jolla haluaa viedä omaa harrastustaan eteenpäin. Kesän 2017 olisin varmasti pärjännyt ilman ainuttakaan uudishankintaa, mutta silti yhtä ja toista tarttui kauden mittaan mukaan.

Olin myynyt ensimmäisen koskikajakkini, punaisen laskupaatin jo aikaisemmin. Ajattelin aluksi pärjääväni yhdellä koskarilla, mutta löysin itseni vilkuilevani käytettyjen palstoja tuon tuostakin. Kun sitten keväällä löysin sopivan ehdokkaan kohtuulliseen hintaan, syntyi kaupat nopeasti ja sininen Pyranha Burn muutti meille. Tämä kajakki ole kovin vanha, mutta aktiivisen käytön jäljet näkyvät siinä selvästi. Ergonomialtaan ja melontaominaisuuksiltaan se on osoittautunut juuri sellaiseksi mitä olin toivonutkin. Oma käyttöni sille on ollut toistaiseksi melko vähäistä, mutta sopiva laskupaatti on aina hyvä olla varastossa varmuuden vuoksi.

Etualalla käytettynä hankkimani  sininen Pyranha Burn II

Kun keväällä ilmoittauduin Lofoottien kajakkivaellukselle, päätin helliä lasikuituisen retkikajakkini pohjaa Keel Eazy- kölinauhalla. Olin jo aiemmin päättänyt sellaisen asentamisesta ja nyt tälle oli olemassa hyvä syy. Ennen avovesikauden alkua toin kajakin kotini takahuoneeseen ja asensin valkoisen nauhan. Operaatio sinänsä oli varsin suoraviivainen ja yksinkertainen, mutta pientä huolellisuutta se kuitenkin vaatii. Nyt ahtaassa paikassa ja sivuvalossa nauha tuli ehkä muutaman millin vinoon, mutta mitään käytännön merkitystä asialla ei ole ollut. Kivikoissa ja rantakallioilla se on osoittanut toimivuutensa ja helpottaa kajakin käsittelyä huomattavasti. Moniin lasikuitukajakkeihin kölivahvikkeen saa jo valmiiksi asennettuna tehdastiluksena. En osaa sanoa, onko tällainen kevlarvahvike muovista Keel Eazya parempi vaihtoehto, mutta selvästi kalliimpi se yleensä ainakin on.

Suurin ja arvokkain varustehankintani on vielä kokonaan testaamatta. Pari kesää olen retkeillyt varsin hyvin toimivalla Hannah Falcon 2- teltalla. Se on kevyt, tukeva, sopivan kokoinen ja pakkautuu pieneen tilaan. Sen eteistilat ovat kuitenkin vaatimattomat eikä sisätelttaa voi kasata yhdessä osassa ulkoteltan kanssa. Kun löysin saksalaiselta hintavertailusivustolta Fjällräven Abisko Dome 2:n todella edulliseen hintaan, en voinut vastustaa kiusausta ja tein tilauksen. Ostoskoriin siirrettynä teltan hinta nousi kuitenkin aina parisataa euroa ylöspäin. Reklamoituani asiasta sähköpostitse homma alkoi yllättäin toimia ja sain kuin sainkin tehtyä tilauksen mainostetulla hinnalla. Paketin saavuttua syksyllä retkeilykausi oli jo ohi, joten koekasasin teltan ainoastaan olohuoneessa ja siirsin sen varastoon odottamaan tulevia melontaretkiä.

Fjällräven Abisko Dome 2 olohuoneen parketilla

Retkiruokani olen lämmittänyt 90-luvun alussa Ruotsista jousiammuntakilpailuista voittamallani 25- sarjan Trangialla, johon olen myöhemmin vaihtanut kaasupolttimen. Tämä setti toimii mainiosti, mutta yhdelle hengelle se on tarpeettoman suuri. Kun sähköpostiini putkahti norjalaisen urheilukauppaketjun mainos, jossa pienempää 27- sarjan Trangiaa mainostettiin alle kolmen kympin, päätin hankkia sellaisen. Vanhasta keittimestäni otin polttimen ja korvasin uutukaisesta toisen kattilan kahvipannulla. Näin säästin hieman painoa sekä kajakkini pakkaustilaa. Vanhat kattilat kahvipannuineen siirtyivät samalla veneeseen.

Jossain vaiheessa kesää päätin uusia hinauskalustoni. Hankin melontaliikkestä kajakin keulakannelle lehmänhännän ja uusin vanhan hinausnaruni. Näihin sopivat karabiinihaat sain ostamalla pari kappaletta kiipeilyyn tarkoitettuja jatkolenkkejä. Näiden lenkkien mukana seurasi yhteensä neljä kappaletta korkealuokkaisia Pezl:in alumiinihakoja. Näin toimien yhdelle karabiinille tuli hintaa vain neljännes siitä, mitä vastaavasta olisi joutunut maksamaan melontatarvikeliikkeessä.

Uusi pienempi Trangia koekäytössä alkusyksyllä Kaunissaaressa
Norjan reissua ajatellen asensin Palm-liivini selkätaskuun juomarakon. Tätä en kuitenkaan oikein oppinut kesän mittaan käyttämään, joten se lojuu nyt kaappini pohjalla. Sitä vastoin kaksi ostamaani 4-liraista Örtlieb-juomapussia ovat osoittautuneet oikein mainioiksi juomaveden kuljetusastioiksi. Aikaisemmin olin pelannut aina 1,5 litraisilla ohuilla juomapulloilla. Näihin verrattuna notkeammat nylonpussit ovat huomattavasti helpompia sijoittaa kajakin ahtaisiin tavaratiloihin.

Kaiken yllä esitellyn jälkeen kuluneen kauden suurimmaksi ja tärkeimmäksi innovaatioksi osoittautui kuitenkin niinkin arkinen varuste kuin kalsarit. Siirryin käyttämään kuivapuvun alla polypropyleenistä valmistettua verkkokerrastoa, joka osoittautui todella mainioksi pukineeksi. Helteellä sitä voi pitää melontavaatteiden alla vaikka sellaisenaan eikä se hiosta ja kuivuukin tarvittaessa nopeasti. Jos verkkoasun päälle pukee seitin ohuen merinokerraston, pärjää kyseisellä yhdistelmällä aina nollakeleille saakka. Alkaneen talven hiihdot ja retkiluistelutkin olen sujutellut tällä samalla yhdistelmällä. Fleecet ja urheilukerrastot olen sittemmin siirtänyt lähinnä varavaatteiksi.

Vuodelle 2018 minulla ei ole ainakaan tässä vaiheessa suunnitteilla uusia varustehankintoja. Saapa kuitenkin nähdä, mitä melontakausi tuo tullessaan.






sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Viides kauteni kajakissa


Itsenäisyyspäivänä 2017 (kuva: Heidi Hakala)

Melontavuosi 2017 alkoi räväkästi heti uudenvuodenpäivänä. Syksy 2016 oli ollut kylmä ja jäät olivat tulleet aikaisin. Joulukuussa ne olivat kuitenkin sulaneet mahdollistaen vuodenvaihteen melonnan. Lähdimme isolla porukalla Lehmään. Päivän lyhyyden takia nipistimme ajasta pari tuntia vieden kajakit autolla Mansikkalahteen. Näin reissu ei tullut kenellekään liian rankaksi tai kylmäksi ja ehdimme hyvin piipahtamaan maissakin. Tämän lenkin jälkeen alkoikin sitten pitkä kuiva kausi. Meri jäätyi heti seuraavana päivänä, joten tammikuussa ei enää melottu kuin uima-altaassa.

Kausi alkoi uudenvuodenpäivän retkellä lähisaareen

Helmikuussa ei melontakelejä ollut, eikä lumi riittänyt oikein hiihtämiseen. Löysin kuitenkin parin melojakaverin kanssa matkaluistelun. Harva se viikonloppu ajelimme Kouvolaan kiertämään Kuusaanlammelle aurattua rataa. Venenäyttelyn kajakkitarjonta tuli taas tutkittua tuttuun tapaan. Mitään järisyttäviä uutuuksia en siellä tällä kertaa kuitenkaan havainnut.

Helmikuussa aika kului luistellen

Maaliskuussa jää oli yhä niin vahvaa, että merelle ei aikaisemmista vuosista poiketen ollut menemistä. Kalustonhoitaja Pekka toi peräkärryineen syksyllä ostetut seuran uudet kajakit vajalle. Niitä käytiin porukalla ihailemassa ja kesää alettiin suunnitella yhä tihentyvää vauhtia. Oman muovikajakkini olin jo hyvissä ajoin käynyt hakemassa odottamaan jäiden lähtöä. Edelliset kaudet olivat opettaneet ettei jää ja lasikuitu ole paras mahdollinen yhdistelmä. Talven aikana vahvistelin omaa retkikajakkiani vielä entisestään kesän koitoksia silmällä pitäen. Asensin siihen mm. Keel Eazy - kölivahvikkeen.

Maaliskuussa odotin jo kovasti jäiden lähtöä

Meri vapautui jäistä pari viikkoa tavanomaista myöhemmin vasta maalis-huhtikuun vaihteessa. Ensimmäistä kertaa pääsin vesille sunnuntaina 2.4. Seuraavana viikonvaihteena piipahdimme jo kevään ensimmäisellä päiväretkellä tutussa Lehmän saaressa. Kuun puolivälissä koemeloimme pienellä porukalla seuran uudet kajakit selvittääksemme, mitä oikein syksyllä oli tullut ostettua. Kaupantekohetkellähän vedet olivat olleet jo jäässä. Loppukuusta laskettiin seuran laiturikin ja teimme porukalla kivan retken kiertäen Kotkan saaren käyden välillä Kuusisessa nauttimassa lämmintä lohikeittoa vahvistuksesi. Vesille ennätin huhtikuussa yhteensä kuusi kertaa.

Alkukevään mukava lohisoppretki Kuusisen kalamajalle

Toukokuu oli taas tavanomisen kiireinen. Meloin pääasiassa itsekseni pieniä parin tunnin lenkkejä aina tilaisuuden tullen. Yhden hieman pidemmän päiväretkeen Kuutsaloon kuitenkin tein ja porukalla käväisimme kerran Niinilahdessa. Olin keväällä ilmoittautunut muutaman seurakaverin kanssa koko kesän mittaiseen melontakoulutkseen. Sen ensimmäinen kokoontuminen oli toukokuussa ja viimeinen lokakuussa. Tarkoituksena oli kehittää omia melontataitoja ja edetä pienin askelin melojan polulla. Kiireistä huolimatta kerkesin isatahtaa kajakkiin kahdeksan kertaa.

Toukokuussa ryhdyin parantamaan tekniikkaani

Kesäkuussa pääsin vihdoin lähes normaaliin melontarytmiin huolimatta kahdesta ulkomaanmatkastani. Kävin vesillä 12 kertaa, vaikka kesä ei vieläkään kelien suhteen oikein alkanut. Viikkomelonnat ja tekniikkaharjoitukset pyörivät täydellä teholla ja kevään kurssilaiset valmistuivat tuoden lisää väriä muuten tuttuun porukkaan. Talven vaivannut olkapää alkoi olla liki normaalissa kunnossa ja uskaltauduin sen kanssa jo koskeenkin. Osan lenkeistäni meloin itsekseni ja osan isomman porukan mukana.

Kesäkuussa viikkomelonnat pyörivät täydellä teholla

Kauden ensimmäisen yöretkeni tein pienessä porukassa vasta heinäkuussa. Sen kohteena oli tuttu Musaholma. Kymijoen vesi oli tässä vaiheessa matalalla ja Hirvikoskikin vaikutti vielä leppoisalta. Koskessa käväisin pari kertaa. Mökillä ollessani meloskelin Klamilan ja Virolahden vesiä. Kesän ehdoton kohokohta oli Lofoottien retki. Melontapäiviä Atlantin rannalla tuli yhteensä kuusi ja matkaa kertyi noin 120km. Ilmat Pohjois-Norjassa olivat tyypillisen vaihtelevia. Kovia tuulia tai kaatosateita emme onneksi kohdanneet. Huikeat maisemat ja mukava seura kruunasivat tämän hienon reissun. Extrabonuksena tulivat vielä lukuisat merikotkat sekä toisena melontapäivänä nähty miekkavalasparvi. Heinäkuussa kertyi yhteensä 18 melontapäivää.

Heinäkuussa kajakkini kynti Atlantin aaltoja

Elokuu oli vielä varsin aktiivista melonta-aikaa Alkoi kuitenkin käydä ilmeiseksi, että tänäkin vuonna kunnon kesä jäi tyystin saapumatta. Vierailimme eräänä tuulisena viikonloppuna Hangossa hakien sinne eksyneen melojakaverin takaisin kotiin. Samalla pääsin kokeilemaan muutamaa minulle uutta kajakkityyppiä meriolosuhteissa. Loppukuusta etelärannikolla vietettiin valojen yötä ja lähdimme retkelle Kaunissaareen. Menomatkalla oli hieman pomppuista, mutta perillä saimme nauttia notkuvista pöydän antimista ja ihailla upeaa ilotulitusta paraatipaikalta. Paluumatka seuraavana päivänä sujui huomattavasti leppoisammissa merkeissä. Melontakertoja tuli yhteensä 11.

Puolimatkan krouvissa matkalla Kaunissaaren muinaistulille

Syyskuussa työ häiritsi tuttuun tapaan harrastusta ja illat alkoivat pimetä niin, että melontakerrat keskittyivät yhä enemmin viikonloppuihin. Keskiviikkomelonnat pyörivät kuitenkin vielä täydellä teholla. Vesille ennätin enää vain seitsemän kertaa. Yhä useammin suuntasimme autojemme keulat viikonloppuisin kohti Kymijoen koskia. Veden virtaama alkoi voimistua, mutta jokivesi oli vielä lämmintä eikä pieni sadekaan välttämättä menoa hillinnyt. Eräänä hienona lauantaina meloimme tuttuun tapaan porukalla saareen makkaroita paistamaan.

Syyskuisella retkellä putkahti aurinko esiin

Lokakuussa oli kesän mittaisen melojakoulutuksen viimeinen kurssikerta. Maiseman värit vaihtuivat harmaaseen ja ruskeaan, rantamökit autioituivat, muuttolinnut suuntasivat etelään ja melontakerrat harvenivat. Kävin vesillä enää kuudesti. Kuun loppupuolella ilmaantuivat ensimmäiset jäät lahtien pohjukoihin. Joki alkoi sateisen kesän ja syksyn jäljiltä tulvia yli äyräidensä ja kävin viimeistä kertaa koskessa melomassa.

Lokakuussa muuttolinnut lähtivät ja ensijäät tulivat

Marraskuussa ei melontakertoja tullut enää kuin kolme. Innostuin kokeilemaan poikani GoPro-kameraa kajakissa. Meloskelin lähinnä itsekseni ilmoista välittämättä ja kiertelin lähisaaria. Eräällä reissullani näin Maijansalmessa uponneen veneen, josta katsoin parhaaksi tehdä ilmoituksen merivartiostolle.

Pasi ja Tarmo kantasatamassa

Joulukuussa alkoi hallivuorot. Merellä kävin kolmesti. Useampaankin melontakertaan olisi ollut mahdollisuuksia, mutta nollan tienoilla huiteleva lämpötila ja masentavan harmaat kelit eivät oikein pitkän kauden jälkeen enää innostaneet tuuliselle merelle. Itsenäisyyspäivänä kävimme kuitenkin porukalla lähivesiä koluamassa. Aamuinen lumisade oli saanut maiseman poikkeuksellisen kauniiksi. Joulun välipäivinä vierailimme isommalla porukalla Inkeroisissa melojakaverin luona iltaa istumassa ja paljussa maailmaa parantamassa. Olin ajatellut käydä vesillä vielä uudenvuoden aattona, mutta mukavuudenhalu ja silmätulehdus piti minut sisällä lueskelemassa joululahjakirjoja.

Tästäkin tuli ihan hieno melontareissu

Koko kauden melontasaldokseni kertyi yhteensä 65 melontapäivää, josta suurin osa merellä ja kymmenkunta koskessa. Melontakilometrejä kertyi hieman tavanomaista vähemmän, yhteensä noin 800. Tämän lisäksi vietin kajakissa 45 tuntia pysyen lähinnä paikallani joko koskessa tai melontaopintojen parissa. Uimahalliharjoituksia oli tavanomaiset viitisentoista kappaletta. Tilastojen valossa kausi ei siis ollut kovin kummoinen, mutta etenkin Norjan retki teki siitä ikimuistoisen.


Kohti uutta kautta 2018 (kuva: Heidi Hakala)










torstai 21. joulukuuta 2017

Rauhallista ja harmaata

Talvipäivän seisaukseksi 21.12.2017 sattui lomaa sekä siedettävä melontakeli. Aloitin omalta osaltani jouluun valmistautumisen lähtemällä merelle. Lähipäiville on ennustettu pakkasta, mutta nyt lämpötila oli reilusti plussan puolella. Päättelin, että tämä saattaisi olla vuoden viimeinen mahdollisuus kiertää kotikaupunki meloen.

Aamuinen tihkusade oli vaihtunut harmaaksi poudaksi ja kaukana etelässä taivas näytti, ikään kuin lupauksena paremmasta, aavistuksen vaaleammalta. Merellä oli rauhallista. Reissun aikana näin ainoastaan vesilintuja, pari kalastajaa sekä väylää pitkin ulos puksuttavan satamahinaaja Jupiterin. Vesi oli korkealla ja jokisuistossa kävi kova virta.


Etelää kohti matka taittui joutuisasti. Jännitin hieman mahtuisinko Kuusisen pengertien sillan alta vai pitäisikö saaren kärki kiertää suosiolla ulkokautta. Mahduin kuin mahduinkin kumartelematta matalasta tunnelista. Takaisinpäin meloessa luoteistuuli tuntui pikku hiljaa nousevan ja loppumatkasta vastavirta hidasti selvästi kotimatkaa.

Olin onneksi lähtiessä pujottanut melan varteen ohuet tuulisuojat, muuten neopreenisormikkaissa olisi saattanut tulla kylmä. Rauhallisesti meloen tähän14 kilometrin reissuun kului 2h 20min, joten aivan kesäisiin nopeuksiin en yltänyt. Illalla pitäisi pakastaa, mutta huomenna päivä on jo aavistuksen pidempi. Olemme siis kääntymässä kohti kevättä, vaikka talvikaan ei ole vielä tullut.







keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100


Itsenäisyyspäivänä lähdimme pienellä porukalla hetken mielijohteesta lyhyelle juhlamelonnalle. Sääennuste näytti pilvipoutaa ja nollakeliä. Olimme sopineet lähdön puoli kymmeneksi. Tuntia aikaisemmin alkoi kuitenkin yllättäen sataa lunta.  Kun vajan edusta oli vielä yön aikana jäätynyt, meinasi ajatus merelle lähdön mielekkyydestä hiipiä hetkeksi esiin. Onneksi tuo epäily meni nopeasti ohi ja laskimme kajakit vesille. Sade loppui pian ja lumi teki maiseman kauniiksi. Myöhemmin aurinkokin näyttäytyi. Jouduimme lyhentämään suunniteltua reittiämme, sillä jäät estivät Ruonalan suuntaan melomisen ja Munsaaren kiertämisen. Ihailimme maisemia ja meloimme hiljakseen rauhallisia Keisarinsataman rantoja.

On vaikea keksiä parempaa tapaa juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä kuin parin tunnin upea melontalenkki kotikaupungin edustalla.











Sininen ja valkoinen.
Onneksi olkoon Suomi 100!








lauantai 2. joulukuuta 2017

Jäitä odotellessa


Vesi on vielä auki, mutta totuuden nimessä on tunnustettava, että odotan jo jäiden saapumista. Takana on kesän lämpö eikä lyhyiden lenkkien tahkoaminen innosta näin loppukaudesta samalla tavalla kuin keväisin. Viime talvena löysin matkaluistelun luonnonjäälle auratulla radalla ja tarkoituksenani on nyt laajentaa harrastustoimintaa varsinaisen retkiluistelun suuntaan. Jäiden tuloon asti käyn toki kelien salliessa viikonloppuisin edelleen melomassa. 

Aamulla aurinko pilkahteli
Uimahallivuorot alkoivat heti joulukuun alussa ja hallilla sovimme parin muun aktiivin kanssa lähtevämme lauantaiaamuna vesille. Koko edellisen päivän oli satanut märkää räntää joka oli jäänyt maahan ilman jäähdyttyä pakkasen puolelle. Aurinkokin pilkahti kajakkeja vesille laskiessamme. Merivesi oli korkealla. Kiersimme Kortetsaaren ja meloimme Merituulen sillan alle katsomaan, olisiko muita melojia saapunut Hirssaaren kiertoon. Ei ollut, joten jatkoimme matkaa kolmisin. Aurinko painui takaisin pilveen ja matalammissa paikoissa havaittavissa jo pientä jäähyhmää.

Kortetsaaren lumisia puita
Menomatkalla sattui omituinen episodi, kun kaksi kajakkia jumittuivat toisiinsa jälkimmäisen keulakuminauhan hakasen tartuttua edellisen peräköysiin. Nyt tilanne oli helposti ratkaistavissa, kun käytössä oli kolmas käsipari irrottamaan kajakit toisistaan. Mietimme miten tilanteesta olisi selvitty kahdestaan aavalla merellä tai isossa aallokossa. 

Jumissa
Muiden palatessa vajalle, päätin venyttää lenkkiäni hieman ja kävin kiertämässä myös Kärkisaaren. Pohjinselällä tuuli yllättävän navakasti ja pärskeet alkoivat jäätyä kuivapuvun hihoihin. Verkkokerrastossa ja ohuessa merinossa pysyi silti yllättävän hyvin lämpimänä varsinkin, kun yläkerrassa oli välissä vielä seitinohueksi kulunut 80-luvun tekninen aluspaita. Lähes kaikki veneet alkavat olla jo talviteloilla eikä rannoillakaan näkynyt enää ristin sielua. Kotiin päin meloessani laskeskelin, että kuluvana vuonna olen ollut kajakkeineni vesillä helmi- ja maaliskuuta lukuun ottamatta kaikkina muina kuukausina.

Edellisillan räntäsade oli jäänyt reimarihin







lauantai 25. marraskuuta 2017

Kotkan ympäri 80 sekunnissa

Kotka ympäri 80 sekunissa

Kerrankin lauantaiksi sattui kelvollinen melontakeli. Kävimme Pasin kanssa kiertämässä Kotkan saaren. Merivartioaseman katolla teki helikopteri lähtövalmistelujaan. Sapokan edessä tapasimme omilta retkiltään palailevan tutun melojan. Meloimme verkkaista tahtia saaren ympäri vastapäivään ja juttelimme niitä näitä pitkin matkaa. 

Merivartioaseman katolle oli lennähtänyt helikopteri
Jatkoin kokeiluja poikani GoPro- kameralla ottamalla time lapse- kuvia minuutin välein. Puolimatkassa aparaatti siirtyi kuitenkin jostain syystä lupaa kysymättä ottamaan hetkeksi videokuvaa. Viivyimme vesillä kaikkiaan 2h 40min. Tekstin alussa tuo koko lenkki on esitettynä 80 sekunnissa. Kuluvana kautena en ole melonut matkaa kuin runsaat 750 km, mutta mikäli koskessa melotut ja muuten kajakissa kulutetut tunnit muutettaisiin kilometreiksi olisi 1000km mennyt rikki tällä reissulla. Saa nähdä, kuinka kauan melontakelejä on vielä jäljellä.

Tarmokin seisoi tutulla paikallaan
Kamera rupesi yllättäen nauhottamaan videota kesken kaiken