- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

maanantai 16. syyskuuta 2013

Tästä se lähtee

Kuulun sarjaan pojat 50+. Melonta harrasteena oli kiinnostanut jo pitkään. Kaikki eteen sattuva kirjallisuus oli jo moneen kertaan luettu ja työkaverin kanssa oli kurssille menostakin sovittu vuosia sitten. Homma tuntui kuitenkin siirtyvän aina eteenpäin. Milloinkaan ei oikein tuntunut löytyvän sopivaa aikaa.

Elettyihin vuosiin mahtuu aktiivista harrastustoimintaa monellakin saralla. Yli kaiken on aina ollut purjehdus, se on seurannut mukana pikkupojasta asti. Purjehdusta on tullut harrastettua lähinnä kilpailumielessä jollista avomeriveneisiin ja niistä takaisin kevytveneisiin. Talvisin viihdyn suksilla, hiihto eri muodoissaan kiinnostaa. Harrastus on kulkenut laskettelurinteiden kautta Lapin tuntureille telemarkkaamaan. Viime vuodet olen hiihtänyt tasamaalla. Jousiammuntaakin tuli aikanaan harrastettua kilpailumielessä toistakymmentä vuotta. Fillari ja rullaluistimet ovat edelleen mieluista lenkkiseuraa kesäisin. Tarvittava aika melonnan aloittamiseen löytyi, kun päätin jättää kaksikymmenvuotisen purjelentoharrastukseni lepovaiheeseen antamalla lupakirjan sekä siihen kuuluvan medikaalin vanheta kuluneena kesänä.

Mökkivesillä heinäkuussa 2013
Melontaharrastus tuntuu olevan nousussa. Se näkyi muunmuassa siinä, että kurssit täyttyivät aina välittömästi, kun ilmoitus julkaistiin. Onneksi Kotkan melojat vastasi kasvaneeseen kysyntään järjestämällä arki-iltaisin ns. pikakursseja pienemmille ryhmille. Tälläisen kautta minäkin lopulta pääsin mukaan.

Kurssin jälkeen osallistuin viikkomelontoihin, joissa yhdessä kierretään reilun parin tunnin lenkki rauhallisella vauhdilla lähivesillä. Huomasin pysyväni aivan hyvin muiden mukana ja porukkakin vaikutti mukavalta. Liityin seuran jäseneksi ja kalustomaksua vastaan sain oikeuden käyttä seuran kalustoa myös itsenäisesti. Kotkan melojien kalustovaja sijaitsee muutaman kilometrin päässä kotoani, joten kynnys hypätä fillarin selkään ja polkaista sinne oli todella pieni. Kesällä 2013 tulikin merellä käväistyä harva se ilta. Purjehdukseen verrattuna nautin alkuvalmistelujen nopeudesta ja helppoudesta. Jo muutaman minuutin päästä rantaan saapumisesta olet vesillä. Kotikaupunkia on mukava tarkastella aivan uudesta perspektiivistä ja kajakilla pääsee paikkoihin, joista purjeveneellä ei ole voinut kuvitellakaan.

Perheelläni on kesämökki Virolahden Klamilassa. Koska seuran kalustoa saa lainata vain päiväkäyttöön tai seuran yhteisille retkille, tuli oman kajakin hankinta pian ajankohtaiseksi. Päädyin keltaiseen polyeteeniseen Perception Essenceen. Samassa yhteydessä hankin melan, aukkopeitteen, sokkopeitteen, pumpun, melakellukkeen ja kuljetustuet auton katolle. Liivit minulla oli omasta takaa jo ennestään. Liikkeessä sain mukavaa palvelua ja hinnassakin löytyi hieman neuvottelemisen varaa. Olen ollut hankintaani tyytyväinen. Kaupungissa ollessani olen melonut Kotkan Melojien kalustolla,  mökillä olen käyttänyt omaa kajakkiani.

Monessa yhteydessä varoitetaan liian varhaisesta oman kajakin hankkimisesta. Järkeilin asian niin, että on parempi päästä melomaan silloin, kun siihen on aikaa ja tahtoa. Aloittelijana en vielä osaa eritellä omia tarpeitani ja toiveitani kovin tarkasti. Jos valinta osoittautuu jossain vaiheessa vääräksi tai mielipiteet muuttuvat, voi kajakin myydä pienellä tappiolla eteenpäin ja ostaa tilalle sopivamman. Vielä en ole tälläistä tarvetta havainnut. Liikkeessä suosittelivat minulle kymmenen senttiä lyhyempää melaa, mihin olin seuran kaluston myötä tottunut. Epäilin tätä ensin markkinointikikaksi, sillä haluamaani pituutta ei näyttänyt edes olevan koko kaupassa. Onneksi uskoin kuitenkin myyjää. Nyt olen kantanut omaa lyhyempää melaa aina mukanani. Sillä on parempi meloa ja olkapäät rasittuvat vähemmän kuin pidemmällä.

Koska olen purjehtinut lähes koko ikäni, oli meri minulle elementtinä tuttu. En ole purjehtiessa tuntenut oloani epämukavaksi kauempanakaan rannasta ja veden liikkeet tuntuvat heti kajakkiin istuttaessa kotoisilta. Jollilla purjehtiessani olen kaatunut kymmeniä kertoja ja tiedän, että veden varaan joutuminen ei ole katastrofi. Siksi en ole pahemmin osannut jännittää kajakissakaan. Mökkirannassa harjoittelin melakellukkeen käyttöä ja seuran treeneissä onnistuin tekemään ensimmäiset eskimoni. Tiedän, että näihin taitoihin ei kuitenkaan tosi tilanteessa ole luottamista. Siksi olen yrittänyt pitää tolkun matkassa ja meloa yksin ollessani ainoastaan kohtuullisissa keleissä ja pysytellä maltillisen etäisyyden päässä rannasta. Hankin myös itselleni kuivapuvun silmälläpitäen sekä purjehdus- että melontaharrastusta kylmemmän veden aikana. Olen ajatellut jatkaa melontakautta olosuhteiden salliessa ainakin marraskuulle. Talvikauden aikana saan toivottavasti hallissa treenattua eskimoni varmemmalle pohjalle.

Tätä kirjoittaessani takana on nyt pari kuukautta ja nelisensataa kilometriä melontaa saariston suojassa ja rantojen läheisyydessä. Saa nähdä, millaiseksi mielipiteeni harrastuksen edetessä muuttuvat. Tarkoitus ei ole kirjoittaa tätä blogia mitenkään säännöllisesti vaan palata ihmettelemään maailmaa ja melontaa sekä niihin liittyviä ilmiöitä aina silloin, kun siihen aihetta tuntuu olevan. Vaikka melonta on lajina minulle uusi, olen löytänyt siitä monia muista harrastuksistani tuttuja elementtejä. Kajakin penkki muistuttaa suuresti purjekoneen ohjaamoa, vain pleksinen suojakupu puuttuu ympäriltä. Ilman sekä pilvien tilalla on alati muuttuva merenpinta saarineenen. Vapauden tunne on hyvin samanlainen. Nautin äänettömästä luonnon voimilla tapahtuvasta liikkumisesta aivan kuten purjehtiessanikin. Toistaessani rytmistä melan liikettä koen fyysisen rasituksen lisäksi samanlaisen meditatiivisen tunteen, joka tulee pitkällä hiitolenkillä tai pyörän kampia pitkään pyörittäessä. En ole ajautunut melonnan pariin sattumalta vaan pitkällisen harkinnan tuloksena. Aika näyttää, millaiseksi tämä harrastus kohdallani muodostuu ja mihin suuntaan se lähtee kehittymään. Uskon kuitenkin, että kajakista ja minusta on tullut pitkäaikaisia ystäviä.