perjantai 18. huhtikuuta 2014

Naskalit naulaan

Kevään kirkas taivas
Pelastautumiskurssin jälkeen olen melonut kevätkylmillä nöyrin mielin. Naskalit ovat kuuluneet kajakin vakiovarusteisiin koko talvikauden. Niistä on ollut hyötyä paitsi turvavarusteena myös kulkuapuna jäiden seassa. Viimeisen kerran niille löytyi käyttöä pienen jääkannaksen ylittämisessä 12.4. Tuolloin Hevossalmi, Särkisalmi ja Ruonalan Räskinpuoleiset rannat olivat vielä jäiden peitossa. Pitkäperjantaina 18.4. aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meri oli lopuistakin jäistä vapaa. Jääpiikit joutavat tältä keväältä siis kaapin hyllylle.
8.4. ei ollut vielä asiaa Hevossalmeen
Allaskoulutuksen jälkeen olen pyrähtänyt merellä muutaman kerran. Kevään etenemistä on ollut mukava seurata kajakista käsin. Lintuja alkaa olla rannat täynnä. Pääsiäiseksi ihmisiäkin oli jo saapunut hienon ilman innostamina mökkejään kunnostamaan. Lakastuneet kaislikot ovat avanneet käyttöön sellaisia reittejä, jotka keskikesällä ovat normaalisti kulkukelvottomia. Vaatetusta kuivapuvun alla tekisi mieli jo vähentää, mutta kylmän veden varaan joutumisen mahdollisuus on saanut kevyen fleecen pysymään urheilukerraston seurana.
Kesällä tämäkin uoma on tiheän kaislikon peitossa
Kevättalvella hankkimani Braca-mela on osoittautunut juuri sellaiseksi kuin toivoinkin. Sen lapa on oikean kokoinen ja kevyenä sitä on mukava käsitellä. Nappikatkaisu toimii hyvin ja helpottaa kuljetusta ja säilytystä yllättävän paljon. Vaihtelun vuoksi olen välillä käyttänyt myös veistämääni grönlantilaismelaa. Mela on mainio, mutta sen suurehko paino alkaa tuntua väsyneissä käsissä. Löysin vihdoin sopivaa puumateriaalia kevyempiä meloja varten. Nyt minulla on kanadalaista Western Red Cedaria eli kotoisammin sanottuna punaseetriä tai jättiläistuijaa kolmea uutta melaa varten. Yksi näistä tulee olemaan varamelaksi soveltuva lyhyt myrskymela.
Huhtikuun puolivälissä Ruonalassa oli vielä jäätä
Majasaaren rannasta löytyi irronnut lateraaliviitta
Kevät on minulle normaalistikin kiireistä aikaa. Tämä kevät tuntuu olevan aivan erityisen vauhdikas. Voi olla, että toukokuun melonnat tulevat jäämään melko vähiin. Yritän kuitenkin päästä tuulettamaan ajatuksia vesille silloin kuin se vain on mahdollista. Illathan alkavat onneksi olla jo pitkälle valoisia.
Äyspäälle pääsi jo huhtikuun alkupuolella

Viimeiset jäät Maijansaaren itärannalla 18.4.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti