- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Melontavuosi 2015


Melontavuosi 2015 alkaa olla takana, ellei ilmojen suhteen aivan ihmettä tapahdu. Alkukesän säät olivat kehnot, mutta elokuun puolivälistä alkoivat kesäkelit. Loppusyksyä väritti pienen melojaporukan keskuudessa virinnyt koskimelonta- ja pooloinnostus.


Tammikuun lopulla ostin Welhonpesästä uuden Tiderace Xplore- kajakin.  Koska edellisen vuoden varastoa oli vielä jäljellä, syntyi kauppa kohtuullisella hinnalla. Vein kajakin vajalle ja säädin penkin selkänojan pykälää taaemmaksi ja jätin sen hyllyyn odottamaan jäiden lähtöä. Tammikuussa osallistuin NIL-Finlandin talviseminaariin Vierumäellä sekä veistin itselleni kolmannen grönlantilaismelan. Se oli tällä kertaa lyhyt myrskymela, jonka ajattelin lähinnä varamelaksi kajakin etukannelle.


Helmikuussa lueskelin kaikenlaista melontakirjallisuutta, katselin melontavideoita ja odotin meren aukeamista. Tilasin Jim Danielssonin kirjan 100.000 kilometer i havskajak, jonka kahlasin läpi virkamiesruotsilla. Käväisin myös sekä Tukholman että Helsingin venenäyttelyissä. Kajakkitarjonta kummassakaan ei ollut erityisen kehuttava. Jäät eivät lähteneet, mutta kunnon talveakaan ei tullut. Melomaan pääsin seuran viikoittaisissa harjoituksissa uimahallissa. Opettelin erilaisia eskimopyörähdyksiä grönlantilaismelalla ja norsaqilla. Käsieskimokin onnistui.


Varsinainen melontakauteni alkoi Maaliskuun seitsemäs päivä. Vaikka Metsolan ranta oli lähes kokonaan auki, Keisarinsatamassa pilkittiin vielä. Ilma oli suttuinen, mutta uuden kajakin kokeilu poltteli. Lämpimästi pukeutuneena ja jäähakuin varustautuneena lähdin kajakkiani kokeilemaan. Se tuntui hyvältä heti ensi-istumalta. Alkuun kajakin tuuleennousuherkkyys hieman yllätti, mutta pian opin kontrolloimaan sitä aiempaa aktiivisemmalla säätöevän käytöllä. Maaliskuussa kävin vesillä yhteensä 8 kertaa ja vietin kajakissa 19h 40min. Olin suunnitellut melovani alkukevään muovikajakilla, mutta olin niin innoissani uudesta kulkupelistä, että vanha jäi vajan orsille. Jäiden seassa melominen aiheutti uuden kajakin rungon sisäpuoleiseen epoksiin joitain hiushalkeamia. Nämä toki harmittavat ja askarruttivat mieltä, mutta sen suurempaa haittaa näistä ei ole ollut.


Huhtikuussa oli vuorossa vierailu Meriturvan altaassa Lohjalla. Benjamin Donner veti siellä Kotkalaisille melojille räätälöidyn pelastautumis- ja tilannehallintakurssin jo toistamiseen. Loputkin jäät sulivat kuun puoliväliin mennessä ja tein ensimmäiset lyhyet päiväretkeni Kukouriin ja Lehmään. Tehtaalta rauhoiteltiin hiushalkeamien suhteen ja käskettiin vain silloin tällöin tarkkailla niitä. Ne eivät tulisi vaatimaan remonttitoimenpiteitä. Sivuaallokossa uusi kajakki osoittautui tyhjänä hieman aikaisempaa kajakkiani kiikkerämmäksi, mutta silti vakaammaksi, mitä olin ennalta kuvitellut. Kävin vesillä 8 kertaa ja istuin kajakissa 20h 20min.


Toukokuu oli kiireinen, kuten aina. Kelit olivat useimmiten koleita ja tuulisia. Miellyin edelliskesänä veistämääni grönlantilaismelaan, ja käytin sitä pääsäästöisesti miltei koko kevään. Uudemmalla myrskymelalla en oppinut melomaan. Se jäi yleensä vajaan ja varamelanani toimi tuttu Braca. Laituri laskettiin paikoilleen talkoilla ja melontakausi avattiin virallisesti. Piipahdin Lehmässä useita kertoja ja eräänä tuulisena viikonloppuna kiersin Kuutsalon. Vajan päätyyn sekä parioviin ilmestyi graffiteja ja KoMe:n peruskurssit alkoivat. Työ-, kokous- ja veneilykiireiltäni en valitettavasti ehtinyt tarjoamaan apuani niiden järjestelyissä. Tilasin Kiinasta edullisesti myötätuulipurjeen sekä hiilikuituisen grönlantilaismelan. Halusin varamelakseni katkovartisen mallin. Toimitus ei vastannut tilausta ja saamani mela oli liian lyhyt. Koska palauttaminen Kiinaan olisi tullut suhteettoman kalliiksi, myin melan eteenpäin ja uudistin tilaukseni. Toisella kerralla onnisti paremmin. Pidemmillä reissuilla melontaan saa mukavasti vaihtelua, kun varalla kulkee erilaista melontatekniikkaa edellyttävä mela. Toukokuussa meloin 17h 30min ja kävin vesillä 9 kertaa.


Kesäkuussa kiireet helpottivat. Alkukuusta vietin viikon ulkomailla. Siitä huolimatta vesillä tuli käytyä keskimäärin joka toinen päivä, yhteensä 15 kertaa ja 36h 10min. Kelit olivat etupäässä koleita ja tuulisia. Suoritin muutaman muun kotkalaisen melojan kanssa epp2- tutkinnon. Tekniikkatiistait tarjosivat mielenkiintoista ja kehittävää ohjelmaa pelastautumisharjoituksineen niin merellä kuin joellakin. Eräs kesän kohokohdista oli n. 70 km:n mittainen kolmipäiväinen jokiretki, jossa meloimme Kymijoen Pyhtäänhaaraa pitkin Kultaankoskelta merelle ja Keihässalmesta saaristoa pitkin takaisin Metsolaan. Juhannuksena mökkirannoilla tuli myös kokeiltua keväällä hankittua purjetta. Se osoittautui käyttökelpoiseksi suhteellisen kapealla tuulialueella.


Heinäkuussa plakkariin kertyi 12 kertaa ja 28h 40min. Ilmat eivät olleet kesäkuusta juurikaan parantuneet. Välillä tuli meloskeltua mökkirannassa, toisinaan Kotkan saaristossa. Pari telttaretkeäkin heinäkuulle mahtui. Toinen oli Kotkan melojien meriretki Kuoliluotoon ja toinen kaverin kanssa inspiroitu piipahdus Heinäsaareen. Jälkimmäinen käsitti myös riemastuttavan vierailun Kirkonmaan linnakesaaren aikaisemmin suljettuina olleille patteri- ja kasarmialueille. Pihavajan rakennusprojekti sekä siinä hankittu pitkälle syksyyn ajoittain vaivannut tenniskyynärpää hillitsivät hieman harrastustoimintaa.


Kesä alkoi säiden suhteen toden teolla vasta Elokuussa. Samalla jatkuivat valitettavasti myös työt. Loman loppu kului purjehduksen parissa. Silti melomassakin tuli käytyä 9 kertaa ja 20h 40min. Reissut olivat enää vain päivämelontoja. Loppukuusta muutama koskikonkari vei noviisijoukon Kultaalle harjoittelemaan ja minä tungin itseni porukkaan. Edellisen kesän koskikurssin opit olivat jo miltei unohtuneet, mutta tästä reissusta lähti kipinä koko loppusyksyä leimanneeseen koskimelontainnostukseen. Päiväretkellä kävin mm. Rankissa.


Syyskuun lopulla illat alkoivat jo pimetä ja melonnat alkoivat yhä enemmän keskittyä viikonloppujen yhteyteen. Kävin vesillä 11 kertaa, josta liki puolet joella. Olimme liikkeellä pienellä porukalla ja kohteina olivat vuoroviikonloppuisin Pernoon-, Kultaan- ja Ahvion kosket. Taidot alkoivat pikkuhiljaa karttua ja edellisenä kesänä käytettynä ostamani koskikajakki alkoi tuntua turhan suurelta ja vakaalta. Aloin harkita hieman eloisampaa kajakkia aalloilla surffailuun. Kanoottipooloakin tuli porukalla kokeiltua. Kuten koskimelontakin tämä toi mukavaa vaihtelua ja keräsi innostuneen porukan vajan edustalle remuamaan.


Lokakuussa istuin pienessä kajakissa jopa enemmän kuin pitkässä ja tutussa merikajakissa. Viikonloput kuluivat koskessa ja muutamana iltana pelailimme porukalla pooloa. Vesi alkoi jo jäähtyä ja merimelontalenkit lyhetä sekä keskittyä rantojen läheisyyteen. Syyslomaviikolla meloin lähes päivittäin. Melontakertoja tuli 10 ja aikaa kajakissa kului 23h 35min. Lähtiessäni etsimään melontatarvikeliikkeestä poolokajakkiin sopivaa neopreeniaukkopeittoa, ajelinkin kotiin tuliterä koskikajakki kyydissä. Toki se aukkopeite tuli samalla hankittua ja pelastusliivitkin päivitettyä. Uusi kajakki toi koskimelontaan aivan uuden ulottuvuuden. Eräänä iltana merellä yksin liikkuessani tapasin hylkeen.


Lokakuun lopulla ja marraskuun alussa vesi oli huomattavan matalalla, niin joessa kuin meressäkin. Marraskuussa kävin koskessa vielä kerran ja merellä jokaisena muuna viikonloppuna. Vaikka loppusyksy olikin leuto, meloin enää rantojen tuntumassa. Lunta tai jäätä ei juurikaan näkynyt. Sekä ilma että merivesi olivat muutaman asteen plussan puolella. Melontakertoja tuli 5 ja aikaa kertyi 12h 20min.


Jolukuussa iskivät myrskyt ja flunssa. Kävin merellä ainoastaan yhden kerran. Hallikausi avattiin 4.12. ja meri alkoi vetäytyä riitteeseen tapaninpäivänä. Koko vuoden harrastusaktiviteetti oli edellisen kauden kaltainen. Kaiken kaikkiaan kävin vesillä 88 kertaa ja istuin kajakissa 217h 25min. Tämä vastannee noin 1400 km:n suoraa melontaa. (Vuonna 2014 meloin 83 kertaa ja 1308 km.) Koska koskessa tai pooloaltaassa eivät kilometrit juurikaan kartu, on noin 1200 km varmasti lähempänä totuutta. Tarkkoja metrejä en turhan vertailun ja laitteiden räpläämisen takia halunnut kirjata ylös.


Siinä, missä edellisenä syksynä kiepsahdin kajakillani ympäri vahingossa kerran, tuli kuluneella kaudella eskimopyörähdykseen turvauduttua arviolta viitisenkymmentä kertaa. Kahdesti kajakki jäi nousematta. Pikaisella laskutoimituksella onnistumisprosentti on siis noin 96. Toinen epäonnistuminen johtui omasta hutiloinnista ja toisella kerralla mela kirposi kädestä osuttuaan koskessa ensin kiveen. Niin hyvä turva kuin eskimopyörähdys onkin, ei siihen pidä luottaa sokeasti. Etenkin merellä, missä kiepsahdus saattaa tulla täysin yllätyksenä ja olosuhteet olla hankalat, täytyy myös muita keinoja olla valmiina takataskussa.





torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!


Vedet ovat vielä auki, mutta flunssa ja tuulet ovat pitäneet kajakin maissa. Saa nähdä tuleeko joulukuulle enemmän kuin vain yksi melontakerta. Kevättä kohti kuitenkin mennään. Päivä pitenee jo!


lauantai 5. joulukuuta 2015

Vasten auringon siltaa

Mikä kumma se siellä kajastaa...
Syksy on ollut leuto. Vaikka ollaankin jo joulukuussa, olen päässyt melomaan vähintään kerran viikossa. Säätä enemmän harrastustoimintaa on rajoittanut pimeys. Valoisaa aikaa on vain muutama tunti. Nuo vähätkin tunnit ovat usein olleet hämäriä ja harmaita. Aurinko ei ole pitkään aikaan edes näyttäytynyt.

Roiskis!
Marraskuun viimeisenä viikonloppuna keli oli juuri tavanomaisen masentava. Olin juuri istunut kolmipäiväisen kokouksen ja nauttinut saman ajan sisäilmasta ja hotelliaterioista. Kiireisen viikon päätteeksi meri kutsui säästä huolimatta ja kuivapuku tuntui puvun takkia mukavammalta. Myrskytuuli oli onneksi laantunut, mutta vesi oli korkealla. Laiturittomasta rannasta kajakkiin ja siitä pois pääsemiseksi tarvittiin hieman kekseliäisyyttä ja ripaus akrobatiaa. Jääkylmä vesi ei houkutellut kastelemaan jalkoja.

Salakalaa narraamassa?
Tässäkö asiallisesti merkitty pyydys?
Tyydyin lenkkeilemään tuttuja reittejä ja pysyttelin lähellä rantoja. Mussalon pohjoiskärjessä Vasikkaniemen kärjessä kellui aikaisemminkin näkemäni tulitikkulaatikon kokoinen pyydyksen merkki ja Hevossaaren kivellä seisoi jo monta kertaa näillä seuduin tapaamani harmaahaikara. Kiersin Kivenkorvansalmen suulle, mutta en lähtenyt Äyspäälle, vaikka aallokko oli jo myrskyn jälkeen laantunut. Starttiaikani oli ollut niin myöhäinen, että minun piti varmistaa rantaan pääsy ennen pimeän saapumista. 

Kyllä siitä hyvin mahtuu...
Oikaisin Lehtisen ja Maijansaaren välisestä kanaalista. Kävelysillan alittaminen tällä vedenkorkeudella vaati jo hieman voimistelua, mutta onnistui kuitenkin takakannella maaten. Kiertelin Ruonalan rantoja. Joutsenia oli liikkeellä, mutta ihmisiä ei merellä näkynyt. Laiturissa muutama pikku vene kaipasi pikaista tyhjennystä sateiden jälkeen.

Joutsenia Räskin rannassa
Archimeden laki?
Kotkan melojien hallikausi avattiin joulukuun alussa. Pimeässä ja melkoisessa myräkässä siirsimme talkoovoimin kymmenkunta seuran kajakkia Metsolan vajasta Katariinan uimalaan. Pesun jälkeen ne olivat valmiita innokkaiden melojien käyttöön. Altaassa kävikin iloinen vipinä. Mukana oli lähes parikymmentä melojaa, valtaosa tuttuja, mutta joukossa oli myös muutamia minulle uusia kasvoja. Monella aktiivilla oli oma kajakki mukanaan. Pitkästä aikaa oli mukava leikkiä lämpimässä vedessä. Kloorivesi kirveli silmiä ja ärsytti nenän limakalvoja selvästi luonnonvesiä enemmän. Katsoinkin viisaimmaksi pitää uimalaseja ja nenäklipsiä, vaikka harjoittelu ilman näitä olisi varmasti totuudenmukaisempaa. Kapealla poolokajakilla käsieskimot onnistuivat pitkästä tauosta huolimatta, mutta koskariani en saanut ilman melaa pystyyn. Täytynee laatia tulevaksi talveksi jonkinlainen harjoitusohjelma, jottei arvokas halliaika kulu pelkästään leikkiessä.

Itsenäisyyspäivän aattona
Eipä tainnut kovinkaan moni myrskyisenä ja sateisena perjantai-iltana uimahallilla uskoa, kun sanoin seuraavana aamuna lähteväni melomaan. Olin tutkinut sääennusteita ja havainnut, että keli saattaisi pienen tovin olla aivan passeli. Juuri vajalle saapuessani pilvilautta lipui kohti itää ja jätti jälkeensä kirkkaan sinisen taivaan. Silmät olivat moisesta valomäärästä ihmeissään, mutta siristellen ohjastin kajakkini hyvillä mielin kohti Merituulentien siltaa.

Edellisenä yönä tästä välistä olisi päässyt melomaan.
Kiersin Hirssaaren ja Hevossaaren. Korkean veden ansiosta pääsin paikoista, jotka normaalisti eivät ole melottavissa. Mustasaaren ja Pukkisaaren välistä kanaalia on näköjään kesän aikana ruopattu. Rannat olivat ruman näköisiä, mutta melominen salmesta helppoa. Kotimatkalla oikaisin myös erään normaalisti jaloin kuljettavan kannaksen yli. Yöllä meriveden korkeus itäisellä Suomenlahdella oli ollut liki puolitoista metriä normaalia suurempi, nyt lukema oli tuosta enää puolet. Myrskyn jäljiltä rannoilla oli rojua ja vedessä ajelehti kaikenlaista roinaa. 

Korkea vesi oli vieraillut myös vajan nurmikolla.
Keli osoittautui tällä kertaa jopa ennustettua paremmaksi. Jos olisin osannut paremmin ennakoida, olisin lähtenyt hieman pidemmälle ja käväissyt Lehmässä. Välillä tuulikin tyyntyi lähes olemattomaksi ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Sen viistot säteet hivelivät lämmöllään niin mieltä kuin ruumistakin. Vajaa kolme tuntia valohoidossa aurinkoisella merellä keskellä kaamosta tuntui melkoisen eksoottiselta kokemukselta. Vajarannassa tapasin pari muutakin tuttua, jotka olivat olleet nauttimassa tästä harvinaisen hienosta joulukuisesta päivästä. Kotiin ajellessa näin pilvilautan lipuvan uhkaavasti lännestä ja tätä kirjoittaessa tuuli ulvoo taas nurkissa. Itsenäisyyspäiväksi on ennustettu kurjaa keliä.

Ruonalan lahdella 5.12.2015


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lunta katoilla

Hirssaaren rantaa marraskuun loppupuolella
Vanha ja ainoa luotettava sääennuste sanoo, että jos pääsiäisenä on lunta katolla, on sitä maassakin. Nyt marraskuun loppupuolella asian kanssa oli vähän niin ja näin. Yöllä oli kyllä satanut pieni kerros, joka näkyi katoilla, mutta ei riittänyt kunnolla peittämään sen läpi törröttäviä ruohonkorsia. Puin kuivapuvun alle ohuen fleece-kerroksen, harjasin auton lumesta, vedin päähäni neopreenihupun ja pistin jalkaani kumisaappaat lähtiessäni nollakelissä rantaan.

Korkea vesi teki kajakkiin nousun helpoksi
Vesi oli korkealla, joten pääsin helposti kuivin jaloin kajakkiin. Luoteistuuli puhalteli kuutisen metriä sekunnissa ja taivas oli tyypillisen harmaa. Seikkailin jokisuiston lakastuneessa kaislikossa höyrypanimon ja Munsaaren välissä, sinne oli korkean veden ansiosta muodostunut melkoinen labyrintti. Välillä edessä oli umpiperä ja minun oli palattava etsimään uutta ulospääsyreittiä. Kaislikko oli täynnä sorsia ja Munsaaren rannassa uiskenteli rauhallinen joutsenperhe. Poikaset näyttivät olevan vielä aivan harmaita.

Liskojen yö?
Baarin rannassa lymyili krokotiili.
Lähdin kiertämään Hirssaarta. Mussalon rantabaarin kohdalla vesirajassa uiskenteli erehdyttävästi krokotiiliä muistuttava tukki. Madesalmen sillan alla oleva vedenkorkeusmittari näytti liki +70cm:n lukemaa. Kajakki kulki mukavasti myötätuulessa ja myötävirrassa. Rytäniemen kärjessä mieleni teki lähteä melomaan avomerta kohti. Järki kuitenkin voitti ja päätin pitää kiinni ennakkosuunnitelmastani ja pysytellä lähellä rantoja.

Merelle olisi tehnyt mieli...
Vastatuuleen melonta muuttui raskaammaksi ja kylmemmäksi. Runsaan puolen tunnin kuluttua olin Vasikkasalmessa Mussalontien sillan alla. Luotin korkeaan veteen ja oikaisin Kärkisaaren sillan alta. Kaislikko oli tien länsipuolella melkoisen paksua, mutta pääsin kuitenkin sen läpi meloen. Kiersin Hevossaaren harmaassa kelissä. Rannoilla näin pari lenkkeilijää, mutta merellä oli hiljaista. Narisen kasvihuoneiden kohdalla liiteli parikin harmaahaikaraa. Milloinhan niiden on aika lähteä lämpimimmille seuduille.

Kylmä keli sai pysyttelmään lähellä rantoja
Kuten niin monasti ennenkin tänä vuonna aurinko pilkisti jälleen kotimatkalla. Pohjinselän yli oli mukava meloa sivumyötäiseen kun edessä oleva ranta kylpi auringossa ja meren väri oli hetkessä vaihtunut sammalenvihreästä taivaansiniseksi, lumet katoilla alkoivat sulaa.

Auringonpilkahdus lämmitti mieltä
Nousuvesi oli irrottanut Sikosaaren rannasta huonokuntoisen soutuveneen ja uittanut sen muutaman sadan metrin päähän kaislikon reunaan. Tarkastin, että vene oli tyhjä ja ajattelin hinata sen vastatuuleen takaisin oletettuun lähtöpisteeseensä. En kuitenkaan löytänyt vesilastissa olevasta paatista yhtäkään sellaista kohtaa, johon olisin kajakista käsin saanut hinausköyteni kunnolla kiinni. Niinpä jätin hylyn niille sijoilleen. toivottavasti se ei aiheuta turhia etsintätoimenpiteitä.

Karkulainen kaislikossa
Vajaa lähestyessäni havaitsin ovien olevan auki ja rannassa vilkkuvan oranssia ja keltaista. Arvelin jonkun toisenkin vinksahtaneen valmistelevan kajakkiaan vesille lähtöä varten, mutta erehdyin. Lähemmäksi päästyäni ymmärsin siellä olevan käynnissä kalustoinventaarion. Seuran melat oli tarkastusta varten nostettu seinustalle siistiin riviin. Runsaan kahden ja puolen tunnin lenkkini aikana vedenpinta oli laskenut toistakymmentä senttiä ja minun piti tuumata tovi ennen kuin keksin helpon tavan nousta kajakista ilman, että joutuisin astumaan polvensyvyiseen veteen.

Kalustoinventaariuo käynnissä
Aamulla valitsemani vaatetus onnistui juuri sopivasti. Lenkin aikana minun ei ollut kertaakaan liian kylmä tai kuuma, mutta rannassa olo tuntui heti vilpoiselta. Onneksi kotona odotti valmiiksi lämmitetty sauna. Melontakunto näyttää olevan katoavaista. Kuudentoista kilometrin lenkki, joka kesällä ei olisi tuntunut missään, vaati nyt etenkin vastatuuleen meloessa määrätietoista otetta ja painoi vielä myöhemmin illallakin selvästi jäsenissä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Harvinaista herkkua

Joutsenten syysmuutto lähestyy
Kajakkimelonta alkaa vuodenajasta johtuen olla jo melkoisen harvinaista herkkua. Kerta viikossakin on hyvä suoritus ja kaikki eteen sattuvat tilaisuudet kannattaa empimättä käyttää hyväksi. Pakkasesta tai kylmästä ei kuluvana syksynä ole liiemmin ollut haittaa, mutta pimeydestä ja kiireistä sitäkin enemmän. Täytyy siis toivoa, että niille marras- joulukuun päiville, jolloin edes pikku pyrähdys on mahdollinen, sattuu siedettävä keli.

Syyskokousväkeä
Kotkan melojien syyskokous pidettiin perjantaina 6.11. Paikalle oli saapunut puolitoista tusinaa seura-aktiivia. Kokous sujui jouhevasti. Uusien toimihenkilöiden valinta kävi sutjakasti ja tulevan kauden ohjelmasta keskusteltiin alustavasti. Kalustomaksut ja vähemmän melovan jäsenistön aktivoiminen herättivät hieman vilkkaampaa ajatusten vaihtoa. Suurin muutos kuluvaan kauteen verrattuna tulee olemaan melamiehen ja varamelamiehen paikkojen vaihtaminen. Nykyinen varapuheenjohtaja tarttuu nuijaan ja nykyinen melamies siirtyy varalle. Kokouksen päälle nautittiin maittavat salaatit, kiusaukset sekä kakkukahvit ja katsottiin upeita kuvia ja kuultiin tarinoita kesän melontareissuilta. Lopuksi saunottiin ja parannettiin maailmaa.

Tarkkasilmäinen voi erottaa tästä täytekakusta tutun kuvion
Kokouksen jälkeisenä päivänä hyppäsin kajakkiin ja lähdin Kivenkorvansalmen kautta Äyspäälle. Kroonikkomeloja Pasi tuli rannassa vastaan. Hän oli jo oman lenkkinsä tehnyt ja kertoi kelin olevan asiallisen, mutta tuulen olevan hieman yltymään päin. Keväällä fiksaamani ja koko kesän moitteettomasti toiminut säätöevä tuntui lähtiessä temppuilevan ja jumittavan. Säätövara jäi normaalia pienemmäksi eikä evä tahtonut tulla täysin ulos eikä mennä kokonaan sisään.

Ei tuuli mitenkään kova ollut, mutta pientä puoltamista oli kyllä havaittavissa. Tiderace Xplore on kajakki, joka kulkee haluttaessa junamaisen suoraan, mutta vaatii suhteellisen tarkkaa säätöevän käyttöä. Ilman evää kohtuullisella rockerilla varustettu kajakki kääntyy varsin ketterästi mutta hakeutuu etenkin tyhjänä melko hanakasti tuuleen. 

Kivenkorvansalmessa polskutteli kaksi kalamiestä kuivapuvuissa kelluntarenkaiden varassa. Saalistakin oli tullut, mutta neljän tunnin polskuttelu räpylät jaloissa alkoi kuulemma jo tuntua pohkeissa ja reisissä. Jatkoin matkaani kohti avointa selkää. Aalto tuli suoraan ulkomereltä Kaunissaaren ja Långön välistä ja oli varsin isoa. Jopa niin isoa, että yhden ylätuella selvitetyn horjahduksen jälkeen katsoin viisaimmaksi jättää loput surffailuyritykset harmaassa ja viileässä säässä lähemmäs rantaa. Luistien kohdalla laine pieneni niin, että uskalsin taas ottaa siitä ilon irti ja liukua hetken muutaman aallon harjalla. Sisävesille palattuani äskeiset kalamiehet ajoivat Busterilla vastaan käsi pystyssä ja iloinen hymy kasvoillaan. Pakattuani kajakkini vajaan, oli hämärä jo laskeutumassa.

Puuhapete kaiken korjaa...
Seuraavana päivänä en merelle ennättänyt, mutta kävin fiksaamassa kajakkini evän tehokkaalla liimalla ja itsevulkanoituvalla teipillä. Samalla sidoin narulenkin, josta evän voi tarvittaessa vetää ulos säätövaijerin jumittaessa vaikkapa jäätymisen takia. Nyt kajakki on taas valmis uusiin seikkailuihin.

Tuttu vika monessa kajakissa, vaijerin kuori ei pysy paikoillaan.

Tästä lenkistä evän saa tarvittaessa ulos, vaikka säätö ei toimisikaan.
Seuraavan viikon vietin arkihuolista vapaana Aslak-kurssilla Siuntion kylpylässä. Lauantain keli ei oikein innostanut, mutta sunnuntaina 15.11. onnisti paremmin. Työmatkoja pyöräillessäni olen kaihoten katsellut sillalta merelle ja toivonut istuvani kajakissa auringon noustessa. Varauduin aikaisella herätyksellä, mutta koska aamu oli harmaa, saavuin vajalle vasta yhdeksäksi. Kannettuani kajakin rantaan odottelin sadekuuron loppumista varttitunnin verran.

Telttapatja suojaa ohjaamoa kastumiseselta
Auton mittari näytti neljää plusastetta ja tuuli oli lähes tyyni. Kuvapuvun alle valitsemani vaatetus oli juuri sopiva, sillä meloessa ei tullut missään vaiheessa kylmä eikä kuuma. Juuri korjaamani evä tuntui taas aluksi kahnaavan, mutta kajakin oltua jonkin aikaa vedessä se herkistyi normaaliksi. Liekö syynä temppuiluun kuoren ja vaijerin väliin kiteytynyt suola? Melaksi valitsin tällä kertaa puolitoista vuotta sitten veistämäni puisen grönlantilaismelan, jota käytin ahkerasti alkukeväästä. Jostain syystä kaikista omistamistani meloista juuri tähän on syntynyt aivan erityinen suhde. 

Ilma alkaa parantua

Sillan kuvajaiset
Meloessani jokisuistoa pitkin kohti etelää alkoi pilvipeitteeseen syntyä ohuempia kohtia, joista hetkittäin pilkisti jopa sininen taivas. Lopulta aurinkokin näyttäytyi muutamaksi minuutiksi. Kiersin Varissaaren, Kukourin ja Kotkan saaren. Meloessani väylän laitaa Kuusisen itäpuolelta, saapui luotsikutteri mereltä ja tarjosi mukavat myötäaallot. Kantasataman laiturien välissä uiskenteli sadoittain sorsia ja läheisellä luodolla päivysti mittava merimetsojoukko. Yritin olla häiritsemättä lintuja, mutta kaksi isoa parvellista sorsia lehahti silti väljemmille vesille. 

Kunnian linnakkeen raunioita marraskuun auringossa

Taas on yksi laiva saatettu matkaan
Välilaiturissa oli kiinnitettynä musta möhkäle, joka näytti päässeen karkuun jostain tieteiselokuvasta. Luulin sitä ensin puskuproomuksi, mutta lopulta päättelin sen olevan jonkinlainen jäänsärkijän jatkokeula. Googlaus kotikoneella paljasti järkeilyni oikeaksi. Hinaaja/jäänmurtaja Protector käyttää kyseistä vempelettä murtaessaan mm. Saimaan kanavan jäitä. Sataman vesi vaikutti rasvaiselta ja nostettuani kajakin vesiltä huomasin sen kylkeen piirtyneen mustan likaraidan, joka kuitenkin onneksi oli kohtuullisen helposti pois pestävissä. Vajalle meloessani ilma oli tuntunut entisestään selkenevän. Heti saatuani ovet kiinni ja hypättyäni rattiin, vajalle päin kaartoikin tuttu auto. Tyyni sää ja kohtuullinen keli innostivat muitakin lähtemään merelle.

Onnistuukohan telakoituminen?

Reissussa rähjääntyy...


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kylmää ja pimeää

Pintavesi alkaa olla jo jäähtynyt
Harvinaisen lämpimästä syksystä huolimatta maa alkaa kiertoradallaan olla sellaisessa pisteessä, että pohjoiselle pallonpuoliskolle osuu auringonsäteitä enää kovin vähän. Kun nämä vähätkin ovat joutuneet kulkemaan ilmakehässä pitkän matkan, ei niiden teho enää kunnolla riitä lämmittämään karuja kotiseutujamme. Vaikka pakkasöitä ei Etelä-Suomessa ole ollut vielä montaakaan, ovat vesistöt pikkuhiljaa jäähtyneet niin, että melojan on syytä varustautua kunnolla paitsi mukavuutensa, myös turvallisuutensa takia.

Harvassa kajakissa on näin hienot kulkuvalot
Pyhäinpäivän aattona puolenkymmentä KoMe:laista päätti lähteä työviikon päätteeksi lyhtymelomaan tuttuja kotirantoja. Pimeä tuo aivan uuden ulottuvuuden tutuillekin reiteille. Tuuli oli hiljainen ja tähdet tuikkivat pilvien raoista. Meloimme rauhallisesti parin tunnin lenkin yhdessä fiilistellen ja niitä näitä rupatellen. Paluumatkalla lähes nollakelissä pieni vastaan tuleva tuulenvire tuntui pureutuvan pipon läpi ja jäähdyttävän yllättävän tehokkaasti. Tuli mieleen, että vaikka eskimot ovatkin hallussa ja reskutuksiakin on tälläkin porukalla harjoiteltu lukemattomat kerrat, olisi kajakin kiepsahtaminen nyt vakava paikka kenelle tahansa. Siitä huolimatta, että rannat ovat lähellä ja varusteet kunnossa, ei tehokasta toiminta-aikaa ole montaa minuuttia. Lokakuun lopun tunnelmallinen pimeyskään ei varsinaisesti helpottaisi mahdollisia pelastautumistoimenpiteitä. Moisista ajatuksista huolimatta kaikki sujui toki käsikirjoituksen mukaan ja mukavan melonnan jälkeen kotona oli hienoa kömpiä saunan lauteille, olihan viikonloppu vielä edessä.

Halloweenin atto ei pelottanut melojia
Sunnuntaina, marraskuun ensimmäisenä päivänä ilma oli lämmennyt perjantaisesta ja Kultaankoski kutsui harmaasta säästä huolimatta innokkaita puljaajia. Tällä kertaa olimme matkassa neljästään. Seurueen ainoa daami oli jättäytynyt pois kylmän veden aiheuttaman korvasäryn takia. Joen virtaama oli hienoisessa nousussa sitten edelliskerran ja kallion alapuolinen stoppari oli nyt astetta entistä äkäisempi.

Marraskuun alussa Kultaan maisema oli harmaa
Minulla oli jostain syystä tällä kertaa enemmän intoa kuin taitoa ja kajakin pohjaa tuli näytettyä melko usein. Onneksi uudella kajakillani on erittäin helppo tehdä eskimo. Pienestä epäilystäni huolimatta uudet liivitkin osoittautuivat vallan mainioiksi myös koskikäytössä. Niiden aikaisempia liivejäni parempi noste tuntui myös osaltaan helpottavan ylösnousussa. Koska näissä liiveissä ei ole silmukkaa hinausköydelle, konstruoin kuormaliinasta ja karbiinihaasta taskuun sopivan slingin mahdollisia reskutuksia varten. Nyt sille ei onneksi ollut käyttöä. Itse tosin jouduin kerran uimasille, kun eskimoa tehdessä mela kolahti kallioon ja kirposi otteesta. Sain onneksi haalittua sekä melan että juomapullon talteen, mutta liiveissä kiinni ollut hyvä veitsi päätyi valitettavasti virran syliin.

Järjestys se olla pitää!
Kyllä yhteen aaltoon hyvin kolme sopii!
Jukka valitteli väsymystä ja vetäytyi kameran kanssa huilailemaan niskalle meidän muiden jatkaessa ilakointia koskessa. Meloessa pysyi kyllä hyvin lämpimänä eikä virkistävä pikku pulahduskaan juuri häirinnyt, mutta uintikeikalla kävi kyllä selväksi, ettei jokivesi enää aivan kesälämpöistä ole. Hyvästä alusvaatetuksesta huolimatta kylmä alkoi hiipiä kuivapukuun melko pian. 

Tyhjennystauko
Jaksoimme puljailla tyypilliset kaksi ja puoli tuntia ennen periksi antamista. Rantaan päin meloskellessa mielessä kaihertsi tieto vääjäämättä lähestyvästä talvesta. Kaikki riippuu lähinnä ilmoista, mutta saattaa hyvinkin olla, että tämä kerta jää vuoden viimeiseksi koskireissuksi. Merellä aion kyllä vielä kautta jatkaa ainakin kuukauden päivät.

Hups, taas mentiin!