- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Myrskyvaroitus

Pinotexiä pintaan...
Kolmas veistämäni grönlantilaismela on nyt valmistunut. Tämä kanadalaisesta punaseetristä valmistettu vajaa 700g:n painoinen ja 180cm:n pikkujättiläinen sai ensikasteensa uimahallissa tammikuun puolivälissä. Pintakäsittelyn tein tuttuun tapaan roslagin mahongilla eli venetervan, vernissan ja havupuutärpätin seoksella. Toivon saavani tästä myrskymelasta varamelan kajakkini keulakannelle tulevaksi kesäksi. Ensin pitää vain sisäistää sen vaatima uusi melontatekniikka, jossa käsiä liutetaan pitkin melan vartta joka vedolla. Uskoisin sen käyvän merikajakilla helpommin kuin uimahallissa käytettävissä olevilla pooloilla ja koskareilla.

Kas näin se käy!

Koko tähänastinen sarja yhteispotretissa

Mentaalimelontaa

Melontaolosuhteiden ollessa tällä hetkellä vähintäänkin kyseenalaiset, on harrastus ainakin toistaiseksi siirtynyt uimahalliin sekä korvien väliin. Kun pohjoismainen merimelonnan ohjaajayhdistys NIL-Finland järjesti talviseminaarin Vierumäen urheiluopistolla lauantaina 17.1. ilmoittauduin joukkoon mukaan.

Tilaisuuden aluksi Eva-Lotta Backman-Winquist piti mielenkiintoisen luennon talvimelonnasta. Melonta on mahdollista lähes ympärivuotisesti ja melkoisen haastavissakin olosuhteissa, kunhan vain muistaa pitää järjen mukana ja turvallisuuden mielessä. Hienot kuvat tukivat hyvin sanallista esitystä.

Seuraavaksi Anssi Nupponen valotti NIL:in uutta koututusjärjestelmää ja kurssitarjontaa sekä niiden suhdetta eurooppalaiseen EPP-järjestelmään. Taustoja sen paremmin tuntematta vaikutelmaksi jäi, että kahden limittäisen ja osittain päällekkäisen järjestelmän koordinoinnissa riittää työsarkaa vielä tulevaisuudessakin. Esityksestä jäi mieleen sellaisia kultajyviä kuin: "Melontakokemusta ei niinkään mitata vuosissa tai kilometreissä, vaan taidoissa." ja "Kokeineita melojiakin on kolmenlaisia: omasta mielestään kokeneita, kavereiden mielestä kokeneita ja oikeasti kokeneita."

Keppijumppaa Sutisen tyyliin
Pääluentojen jälkeen jälkeen noin satapäinen osallistujajoukko jakaantui kolmeen työpajaan. Ensimmäisenä omassa ryhmässäni oli aiheena jooga, joka tuntuu kyllä sopivan varsin hyvin melontaa täydentämään. Oman kropan liikkuvuus tai pikemminkin liikkumattomuus tuli karulla tavalla esiin. Liikkuvuuden ja notkeuden lisääminen attaisi varmasti myös käytännön melonnassa ja rauhoittuminen lievittäisi stressiä tämän päivän hektisessä arjessa.

Ateriatauon jälkeen kiersimme Petri Sutisen keppijumppaan, eli melonnan kuivahjoitteluun. Jotkut harjoitteista tuntuivat ehkä hieman kaukaa haetuilta, sillä aivan kaikkea ei ole mahdollista aukottomasti kuivalla maalla simuloida. Toisaalta joukossa oli myös ahaa-elämyksiä ja todellisia helmiä. Niinpä heti seuraavana päivänä valmistin itselleni kepin, jonka avulla harjoitukset jatkuivat kotona olohuoneen lattialla.

Opettaja...
...ja tarkkaavaiset oppilaat








Kolmanneksi Johannes Lahtinen esitteli uima-altaassa ihailtavan tarkkaa melontaa ja kajakin hallintaa. Ryhmänä emme kajakkiin päässeet, sen sijaan kiersimme ympäri allasta melan pitoa ja leikkaavuutta tunnustellen. Harjoitteet osoittivat konkreettisesti, kuinka tehokas työkalu mela todella on. Asia ei välttämättä aina tule mieleen vesillä liikkuvassa kajakissa istuessa.

Iltapäivän vaihtoehtoisista luennoista valitsin Jyri Heilimon turvallisuusajattelua ja riskien hallintaa käsittelevän paketin. Ero käytännön toimien ja paperin makuisten riskianalyysien välillä herätti vilkasta keskustelua ja aikataulukin taisi hieman venyä. Muut vaihtoehdot olisivat liittyneet lasten kanssa retkeilyyn tai Lapin jokiretkiin avokanootilla.

Takaisin isoon saliin kokoonnuttuamme melonta- ja soutuliiton Kai Linqvist esitteli EPP-järjestelmää hieman tarkemmin. Töitä kahden järjestelmän niveltämiseksi tehdään kuulemma koko ajan. Tilaisuuden päätteeksi Tommy Mäkinen piti hurmaavan esityksen siitä, miten ruotsalaisen virkamiehen kävi hänen lähtiessään kaverinsa kanssa Saimaalle norppia bongaamaan.

Päivä vilahti nopeasti melonnan ja melojien parissa. Monta hyvää ajatusta tuli mieleen ja katse suuntautui positiivisesti kohti tulevaa kesää. Konkreettisena tuomisena oli Welhonpesän esittelytiskiltä mukaan tarttuneet kylmän kelin melontarukkaset. Kotiin suhasimme kahdella autolla peräkanaa pitkin Iitin jäistä kiiltäviä pikkuteitä ja sorarännejä. Eräänlaisesta suunnistusharjoituksesta kävi tämäkin. Etummainen autoista taisi olla pariinkin kertaan pelkän radio-ohjauksen varassa. Lennokas keskustelu taukopaikan huoltamolla hampurilaisia odotellessa sivusi sitten jo kaikkia muitakin elämän osa-alueita. Tulipa vietettyä mukava ja opettavainen melontapäivä keskellä talvea ja vieläpä aivan kuivalla maalla.

torstai 1. tammikuuta 2015

Missä vaiheessa kannattaa hankkia oma kajakki?

Kimmokkeen tähän tekstiin sain, kun selailin aikani kululuksi melontaan liittyviä nettisivuja ja -keskusteluja. Monessa niistä painotettiin, että kajakkeja on niin paljon erilaisia, että virheostosten välttämiseksi ennen ensimmäisen oman hankintaa on syytä kartuttaa kokemusta seuran kalustolla ainakin pari vuotta. Olen ehdottomasti eri mieltä!

Kunto- tai kilpakajakkia tuskin moni harkitsee ensikajakiksi. Kaksikot, surfskit ja kalastus- ym. erikoiskajakit voi tässä yhteydessä varmasti myös sivuuttaa, niillekin on oma selkeä käyttäjäkuntansa. Jäljelle jäävät voidaan karkeasti ottaen jaotella vaikkapa joki/koskikajakkeihin, rantaleluihin ja retki/merikajakkeihin. Valinta näiden kolmen ryhmän kesken ei voi olla kovin vaikeaa. Mökkirantaan kelpaa käytännöllisesti katsoen mikä tahansa ja loppu ratkeaa sen mukaan, viihtyykö virtaavan veden ääressä vai avoimimmilla selillä.

Ominaisuuksissa ryhmien sisällä on eroja, -suuriakin. Peruskurssin käyneellä melojalla on kuitenkin varmasti jonkinlainen käsitys, haluaako hän joelle laskupaatin vai sähäkämmän temppuvehkeen tai riittääkö tulevaisuudessakin päiväretki lähikaislikkoon vai onko tavoitteena pidemmät matkat mahdollisesti vaativissakin olosuhteissa. Seuralla on todennäköisesti muutama kajakki, joka miellyttää muita enemmän. Näiden kohdalla voi pohtia, miksi juuri tämä malli tuntuu paremmalta kuin muut.

Uusien retkikajakkien hinnat liikkuvat pääsääntöisesti tuhannen ja kolmen tuhannen euron välillä. Kalliimpien kajakkien hienostuneempia ominaisuuksia osaavat todennäköisesti kokeneemmat melojat arvostaa enemmän. Vastuuntuntoisella kauppiaalla on eduksi luoda luottamuksellinen ja pitkäaikainen asiakassuhde, tuleehan ostaja tarvitsemaan paljon muitakin tarvikkeita harrastuksensa alkumetreillä. Kauppiaan intresseissä tuskin on myydä kenellekään sopimatonta kajakkia. Yksityisen myyjän kanssa toimien asia voi olla toisin, toisaalta hinta käytettyjen markkinoilla on sitten yleensä pykälää edullisempi.

Kun joku tai joitakin mieleisiä vaihtoehtoja on kartoitettu, netistä löytyy pilvin pimein käyttökokemuksia, mielipiteitä ja testejä. Näitä lueskelemalla ja kokeneempia haastattelemalla voi vielä miettiä mille ominaisuuksille itse antaa suurimman arvon. Jos käy tuuri, joltain seuran melojista löytyy vastaavan kaltainen kajakki, tai kauppias voi järjestää mahdollisuuden koemelontaan. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, ettei yksi lyhyt lenkki kesää tee. Monelle tavalliselle tai vähemmän kokeneelle harrastajalle koemelonta toimii lähinnä uskon vahvistamisena. Kunnollinen perehtyminen vaatisi niin pitkän ajan, ettei sellaiseen ole käytännössä koskaan mahdollisuutta. Sitten vain täytyy luottavaisesti latoa rahat tiskiin ja viedä kajakki kotiin. Samalla kertaa on hyvä hankkia juuri tähän yksilöön napakasti istuva ja kunnollinen aukkopeite, eikä oman melan, liivien ja turvavarusteiden merkitystäkään ole syytä vähätellä, puhumattakaan tarkoituksenmukaisesta vaatetuksesta. Mikäli budjetissa vain on varaa, kannattaa satsata laatuun, koska halvimmat tuskin tyydyttävät kovin pitkään. Melan valinta tosin voi olla vieläkin hankalampaa kuin itse kajakin.

Kaupanteon jälkeen voi sitten toden teolla ruveta harjoittelemaan yhteiselämän pelisääntöjä ja totuttelemaan uuden kajakin ominaisuuksiin niin myötä-, kuin vasta-aallossakin. Viikkojen kuluessa särmät hioutuvat ja oikeat säädöt löytyvät niin, että parhaassa tapauksessa kajakki tuntuu pian mukavalta kuin vanhat farkut. Lainakajakkeja ei enää tee mieli edes vilkaista. Järkevästi suoritettu hankinta tuskin voi mennä kovin pahasti pieleen. Mahdolliset pienet puutteet uudessa kajakissa unohtuvat nopeasti ja persoonallisiin piirteisiin tottuu ajan kanssa. Kilometrien karttuessa mieli voi tosin muuttua ja arvo-asteikossa nousevat edelle toisenlaiset ominaisuudet, mitkä aluksi tuntuivat tärkeimmiltä. Tämä tuskin on kajakin vika, vaan pikemminkin melojan kehittymistä ja kasvamista. Ei sen takia ensin pidä paria vuotta kärvistellä ja miettiä päätä puhki kaikkia mahdollisia ja mahdottomia vaihtoehtoja.

Jos kuitenkin myöhemmin paljastuu, ettei hankinta jostain syystä tyydytäkään, ei asiaa kannata jäädä liikaa suremaan. Nythän on saatu arvokasta kokemusta ja vaatimukset ovat tarkentuneet. Hyvin pidetylle tuoreelle kajakille löytyy varmasti myös uusi omistaja, tai sitä voi yrittää tarjota vaihdossa uuteen. Tappiota luonnollisesti tulee jonkin verran, mutta kokemus todennäköisesti on ollut tämän arvoinen. Omalla kajakilla on saatu melonnasta paljon enemmän irti kuin alati vaihtuvilla ja vaihtelevassa kunnossa olevilla lainavehkeillä. Alituiseen muuttuvat olosuhteet tarjoavat aivan riittävästi haastetta melonnan opiskeluun ilman, että asiaa koko ajan sotketaan vaihtelemalla eri tavoin käyttäytyviä välineitä.

Omassa kajakissa on sellainenkin hyvä puoli, että sen voi milloin vain ottaa mukaan minne ikinä tahtoo ja meloa kuten haluaa, mikäli vain saa ratkaistua mahdolliset kuljetus- ja säilytyspulmat. Tällöin potentiaalisia melontamahdollisuuksiakin tarjoituu huomattavasti enemmän.

Tällainen varustearsenaali paljastui kajakkini uumenista tyhjentessäni sitä talveksi

Tyhjentäessäni omaa kajakkiani melontakauden päätyttyä, hämmästyin, millaisena tavaravarastona se on kesän mittaan saanut toimia. Istuimen takaa löytyi sieni, hinausvyö, köyttä ja säämiskä sekä tietenkin melakelluke. Takakannella olen säilyttänyt pumppua ja päivälokeron pohjalla avaruuspeitettä, monitoimityökalua, valoa, teippirullaa, pähkinäpussia, sadeviittaa, kemiallisia lämpöpussukoita, sydvästiä ja tulentekovälineitä. Kesällä siellä on pysyvämmin majaillut myös hellelakki, aurinkorasva, aurinkolasit ja puolen litran avaamaton vichypullo. Keulakannella löytyi kiinnitettynä kompassi, naskalit, kello ja melan karkunaru. Keulaluukussa on toisinaan ollut vuodenaikaan sopivat vaihtovaatteetkit valmiina vesitiiviiseen pussiin pakattuina. Paikasta toiseen siirryttäessä nämä varusteet ovat siirtyneet kajakin mukana kätevästi auton katolla uusiin maisemiin. Vajassa seisovassa kajakissa olen myös säilyttänyt melaa, aukko- ja sokkopeitettä sekä omia pelastusliivejä ja joskus varamelaakin. Lainakajakkia käyttäessä olisin joutunut kuskailemaan näitä varusteita edestakaisin ja vesille lähtö olisi aina alkanut säätöjen sovittamisella ja sitten välttämättömien varusteiden lastaamisella. Nyt olen voinut nostaa käytännöllisesti katsoen kajakkini suoraan vajasta veteen.

Melojana olen vielä täysi raakile. Oman ensikajakkini Perception Essencen hankin puolitoista vuotta sitten. Nyt olen melonut sillä noin 1700km ja olen hankintaani edelleen tyytyväinen. Syrjähyppyjä lähinnä Artisaniin on tullut ehkä parin- kolmensadan kilometrin verran. Ilman omia välineitä olisin olisin jäänyt montaa hienoa kokemusta vähemmälle. Hankkiessani kajakkiani minulla oli toki muitakin vaihtoehtoja. Harkitsin mielessäni mm. P&H Scorpiota, Wilderness Systems Tempestiä, Point 65 Sea Cruiseria, Willy Barentsia sekä käytettyä Artisania. Uskon että olisin ollut minkä tahansa näistä kanssa valintaani yhtä tyytyväinen ja samassa tilanteessa kuin nytkin. Parhaillaan pähkäilen, olisiko mahdollisesti Tiderace Xplore minulle mukava menopeli seuraavaksi kesäksi, vai tarvitsenko uutta kajakkia ylipäätään mihinkään. Toisaalta kajakin vaihtaminen tässä vaiheessa voisi harrastuksen eteenpäin menemisen ja oman kehityksen kannalta olla hyväksikin...

Ensimmäinen askel oli kuitenkin ajoissa tehty. Hankin oman kajakkini harrastuksen varhaisessa vaiheessa vain muutaman kymmenen melontakilometrin kokemuksella ja suosittelen vastaavaa kaikille muillekin toden teolla melonnasta kiinnostuneille. Mitään haittaa asiasta ei ole ollut, ainoastaan hyötyä. Harrastuksesta saa paljon enemmin irti omilla tutuilla välineillä. Oma kajakki sitouttaa ja harrastus saa ryhtiä sekä tulee tavoitteellisemmaksi, kun uhratuille euroille tulee alitajuisesti haettua vastinetta lähtemällä iltalenkille, vaikka telkkarista tulisikin juuri mielenkiintoista ohjelmaa. Vanhaa kymiläistä sananlaskua mukaillen: "Jos ei melomaan lähdetty, melomatta jäi." Vastoin vallalla olevia ajatuksia pidän omien välineiden hankintaa jo harrastuksen alkuvaiheessa hyvinkin perusteltuna heti, kun on ilmeistä, että vesille on tarkoitus lähteä vähäkään useammin kun vain muutamana aurinkoisena kesäpäivänä.