- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tankos, Afalina ja Kotkan Ruusu

Kaislikossa suhisee
Kevätkiireet alkavat olla pahimmillaan, veneet pitäisi saada vesille, kokeet pidettyä ja arvosteltua sekä kokoukset ja luottamustoimet hoidettua. Tästä huolimatta tai ehkä juuri tämän takia päätä täytyy välillä päästä tuulettamaan raikkaaseen meri-ilmaan. Lohjan allasreissun jälkeen olen ehtinyt vesille neljä kertaa. Lenkit ovat olleet lyhyitä, maksimissaan kahden ja puolen tunnin mittaisia. 

Tämäkin salmi oli huhtikuun puolivälissä jäistä vapaa
16.4. piipahdin Ruonalan suunnalla. Jäätä ei enää näkynyt missään ja kaikki salmet olivat avoinna. Mökkirannat olivat arjesta ja ankeasta ilmasta johtuen autioina, mutta muuten rannat kuhisivat lintuja. Päätin siirtää naskalit jo kesäteloille.

Välilaituri lauantaiaamuna
Lauantaina 18.4. lähdin kiertämään Kotkansaarta reippaassa pohjoistuulessa. Mukaan otin talvella veistämäni myrskymelan, tahdoin kokeilla sitä vähän tuulisemmalla kelillä. Menomatkalla myötätuuleen ja myötävirtaan matka tuntui taittuvan jotakuinkin normaalisti ja melontarytmikin oli nyt selvästi rauhallisempi kuin aikaisemmin keväällä kokeillessa. Kantasatamassa kuitenkin kyllästyin nyt jo takkuisemmaksi muuttuneeseen menoon ja vaihdoin normaaliin melaani. Aallot löivät laitureista ikävästi takaisin ja melonta vellovassa ristiaallokossa oli välillä melkoista tasapainoilua. Vellamon kulman jälkeen meno onneksi tasoittui. Pari pienenpää laivaa seisoi laiturissa. Välilaituriin oli kiinnittynyt kotimainen Tankos ja Itälaiturissa ruuman luukkuja tuuletti liettualainen Afalina, myös Sunilassa näytti olevan lastaus- tai purkutoimenpiteet käynnissä. Tuttu satamahinaaja Viikari odotti toimeksiantoa omalla paikallaan ja sisään saapui parhaillaan toinen hinaaja, virolainen Jupiter. Harmaasta säästä huolimatta oli mukava nähdä toimintaa tässä muuten kovin hiljaiseksi jääneessä osassa satamaa.

Afalinan kotipaikka on Klaipeda
Jatkoin matkaani pengertiessä olevan tunnelin kautta Kotkansaaren eteläpuolelle, missä kuvasin Kuusisen rannassa seisovaa, merelle tähyävää patsasta. Olen yrittänyt kuvata tätä jo aiemminkin, mutta taivas on ollut liian kirkas tai merenkäynti turhan kova. Nyt suttuisessa kelissä, pohjoistuulella penkereen suojassa homma onnistui varsin helposti. Olen aina luullut patsaan esittävän lähes Kotkan Ruusua, mutta Wikipedian mukaan kyseessä onkin Ruotsinsalmen taistelussa kaatuneiden merimiesten muistomerkki. Melonta avartaa!

Tämä patsas ei kuvaakaan Kotkan Ruusua
Katariinanniemen jälkeen alkoi karu ja kova vastatuuli. Ajattelin kokeilla myrskymelaa autenttisissa olosuhteissa ja meloa sillä runsaan parin kilometrin matkan Merituulentien sillalle. Matka taittui kuitenkin niin hitaasti, että jouduin lopulta antamaan periksi ja jo toistamiseen tarttumaan kesken leikin tuttuun Bracaani. Ei meno tälläkään melalla mitään juhlaa ollut, mutta etenemisvauhtini kuitenkin parani. Olen lukenut joidenkin melovan myrskymelalla jopa nopeammin kuin normaalimittaisella grönlantilaismelalla. Oma tekniikkani on toki vajavainen, mutta tämän kokemuksen valossa moista ei ole aivan helppo uskoa. Pikkumelalla oli kyllä hauska kikkailla uimahallissa ja varamelaksi se soveltuu, koska mahtuu hyvin keulakannelle. Pidempiä matkoja sillä ei ole ainakaan tällä taidolla ja kokemuksella mielekästä lähteä taittamaan. Voi olla, että kuluu taas hetki ennen kuin tartun siihen uudemman kerran. 

Mussalon satama on aivan eri kaliiberia kantasataman kanssa
Vajarannassa tapasin Pasin, joka palasi yllättävän virkeän oloisena yli 40 kilometrin pituiselta päivälenkiltään. Sovimme pienemmästä lenkistä sunnuntaiksi. Aikaisin aamulla 19.4. teimme runsaan parin tunnin pyrähdyksen Majasaaren ympäri. Tällä kertaa minulla oli mukana pidempi grönlantilaismelani. Matkanteko sillä olikin miellyttävää ja rennon tuntuista. Melontavauhtia en ole kellottanut, mutta näppituntumalta se on täysin samaa luokkaa kuin euromelaakin käyttäessä, ainoastaan kiihdytykset tulee ottaa hieman rauhallisemmin. Kapea lapa menettää helposti pitonsa jos sen runttaa voimalla veden läpi. Minun onkin alkanut tehdä mieli hankkia katkaistava grönlantilaismela. Se toimisi mainiona varamelana ja tarjoaisi pidemmällä reissulla mukavaa vaihtelua tavanomaiselle melontatyylille. Vuosi sitten ostamistani punaseetrilankuista yksi on vielä jäljellä, mutta en ole keksinyt tyydyttävää vaihtoehtoa katkaisumekanismin toteuttamiseksi. Kaupallisia hiilikuitumeloja on toki saatavissa, mutta näiden hintataso on huomattavan korkea. En myöskään ole uskaltanut ryhtyä tilaamaan moista Kiinan nettikaupoista. Laadusta ei ole takuuta eivätkä nämäkään tullaus- ja rahtikulujen jälkeen enää mitään edullisia ole.

Pasi palauttavalla lenkillä pitkän melonnan jälkeen
Työviikko vilahti kuivalla maalla, mutta lauantaina 25.4. seminaari päättyi niin aikaisin, että kerkesin kuin kerkesinkin karkaamaan sen jälkeen vielä vesille.  Reitti oli lähes sama kuin edellisenä sunnuntaina. Tällä kertaa aurinkokin pilkahteli ja saarten rannoille vesilintujen seuraksi oli saapunut myös mökkeilijöitä kunnostamaan tiluksiaan tulevaa lomakautta silmällä pitäen. Edellisiltä kesiltä tuttua harmaahaikaraa ei ainakaan vielä ole rantakaislikossa näkynyt, muita muuten lintuja oli lahdet ja kaislikot pullollaan.

Grönlantilaismela tarjoaa mukavaa vaihtelua normaalille melontatyylille


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Isossa altaassa

Uskollinen, 80-luvun puolivälistä palvellut reissukassi
odottaa kyytiä aamun viistossa valossa.
Meriturvan mainio harjoitteluallas Lohjalla kutsui taas kaakonkulman melojia päivittämään pelastautumis- ja tilannehallintataitojaan Aavameren järjestämällä kurssilla. Viimevuotisesta reissusta oli hyviä kokemuksia ja kurssin maine oli kiirinyt muidenkin korviin. Nyt matkaan lähteneistä runsas puolet oli ollut mukana jo edellisenä keväänä, loput olivat ensikertalaisia. Metsolan vajalta pakkasimme peräkärryyn kahdeksan kajakkia ja kahteen autoon sulloutui lauantaiaamuna yhdeksän innokasta KoMelaista. Loput saapuivat paikalle omilla kyydeillään.

Karavaani matkalla länteen
Kajakkikaravaani rajoitti nopeutta moottoritiellä, joten saavuimme paikalle hieman viime tipassa. Varusteiden pesun ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme valmiita altaaseen hieman kello kymmenen jälkeen. Tuplabuukkauksen takia päivän ohjelma oli jaettu kahteen allasjaksoon, joiden välissä oli parin tunnin mittainen teoria-, ruoka- ja lepotauko. Tämä oli hyvä järjestely, pieni lepo välissä tehosti toimintaa loppupäästä. Silti iltapäivällä takki oli jo täysin tyhjä.

Allas kajakkeineen odottaa innokkaita melojia
Päivän ohjelmassa oli pari- ja itsepelastautumisia eri tekniikoita käyttäen, hinaamista, riskien ennakoimista sekä tilanteen hahmottamista merellä. Edellisenä keväänä mukana olleena tiesin harjoitusten luonteen ja olin siksi ottanut mukaan muovisen Essencen. Halusin hieman sääliä uudempaa lasikuitukajakkiani. Kurssin vetäjä Benjamin Donner otti hyvin huomioon sen, että valtaosalla oli kokemusta jo edelliseltä kerralta. Siksi eteneminen oli nyt nopeampaa ja harjoittelu itsenäisempää kuin edellisellä kerralla. Aina välissä nousimme altaan reunalle pienelle keskustelu- ja hengähdystauolle sekä seuraamaan Benjaminin ja Peterin demoja.

Benjamin esittelee kajakin tyhjentämistä
Itsepelastautumisista koin tällä kertaa rodeotyylin kaikkein toimivimmaksi. Pari kertaa aukkopeitteen karttakuminauhat tosin sotkeutuivat takakannella olleeseen pumppuun häiriten pahasti kajakkiin kiipeämistä. Parempaakaan paikka pumpulle on toisaalta vaikea löytää. Re-entrykin onnistui tällä kertaa aamupäivällä aallokosta huolimatta. Kajakkiin jäi tosin aimo annos vettä, joka teki siitä hyvin epävakaan. Pumppaaminen metrisessä aallokossa on niin rasittavaa ja tarkkuutta vaativaa hommaa, että siihen ei mielellään halua ryhtyä. Riski uudelleen kiepsahtamisesta toimenpiteen aikana on ilmeinen. Melakellukepelastautumisen kanssa koin hankalana melan pitämisen oikeassa asennossa kajakkia vastaan kohtisuorassa istuma-aukon kauluksen takana. En tiedä, johtuiko tämä uusitusta melan karkuremmistä vai omien taitojen ruostumisesta.

Tikapuupelatautumisessa yhtenä kriittisenä kohtana on
jalkojen nostaminen kajakin sisään
Paripelastautumisharjoituksina treenattiin kantakoukkua (heel hook) ja tikapuupelastautumista (ladder). Lisäksi harjoiteltiin uhrin skuuppaamista kyljellään olevan kajakin kyytiin ja tajuttoman hinaamista. Paripelastautumisista kantakoukku on ehkä pelastettavalle helpompi, mutta vaatii jonkin verran enemmin voimaa ja tasapainoa avustajalta. Tikas taas on tukeva, mutta kajakkiin kiipeäminen vaatii melkoisia käsivoimia pelastettavalta. Toisaalta pelastettavan kajakki on tyhjennyksen jälkeen valmiiksi ristissä avustajan sylissä. Pelastettavan takaisin veteen laskemisessa saa myös olla tarkkana, jottei keulasta koholla oleva kajakki pääse kiepsahtamaan ympäri.

Tuumausatuolla treenien lomassa
Vuoden takaiseen verrattuna homma toimi ainakin omalla kohdallani nyt jo paremmin. Onhan näitä toki treenattu niin yhdessä muiden kanssa kuin yksinkin. Valmista pelastajaa tai pelastautujaa kenestäkään tuskin koskaan tulee. Benjamin painottikin ennalta harkintaa ja etukäteisvalmisteluja. Vaikka itse reskutus sujuisikin lähes rutiininomaisesti, on siinä vaiheessa, kun siihen joudutaan turvautumaan joku jo aiemmin mennyt pahasti pieleen. Joukolla pohdimmekin turvallisuusasioita niin omilla retkillämme kuin viikkomelonnoissakin. Välitauolla pidetyllä oppitunnilla tuli myös monta hyvää turvallisuusvinkkiä.

Omalta osaltani yksi suurimmista päivän opeista oli huomata, että se mikä sujuu teoriassa ja täysissä voimissa helposti, ei väsyneenä tai kylmettyneenä enää olekaan itsestään selvää. Konkreettisen opetuksen voimavarojen nopeasta hiipumisesta sain päivän loppupuolella väsyneenä kun eskimo ei ensimmäisellä yrityksellä heti noussutkaan ja toinen yritys meni vastakkaiselta puolelta yli. Aaltojen lyödessä ja tuulikoneen pauhatessa poistuin veden alla kajakista ja tukeuduin hengästyneenä ja vettä pärskien kaverin apuun. Hän tyhjensi kajakkini ja kiipesin tikastyylillä siihen takaisin. Veteen laskettaessa ikävä aalto kiepsautti minut uudestaan nurin ja jouduin toistamiseen uimasille. Epäonistuneiden eskimoyritysten sekä kahden tyhjennyksen ja kiipeämisen jälkeen voimat alkoivat olla jo melko vähissä. Jouduin istumaan huojuvassa kajakissa haukkomassa henkeä tovin, ennen kuin järki, tasapaino ja toimintakyky alkoivat pikkuhiljaa palata.

...ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
Olipa taas mainio kurssi ja mukava lauantaipäivä, joka varmasti lisäsi kaikkien siihen osallistuneiden melontaturvallisuutta niin tietojen, taitojen kuin asenteidenkin osalta. Useampaankin kertaan tuli mieleen, että kyllä tämän porukan kanssa kelpaa meloa ja retkeillä. Mutta entäpä sitten, kun kanssamelojilla ei ehkä olekaan samoja perusvalmiuksia...

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kevättä odotellessa

Maaliskuun puolivälin upeiden kelien jälkeen takatalvi iski koko voimallaan. Lämpötilat putosivat lähes kymmenen astetta, tuuli tuiversi ja luntakin tuprutti aimo annos. Välissä löytyi toki melontakelejäkin, vaikka ei aina niin kovin keväisiä. Maaliskuussa plakkariin tuli kahdeksan melontakertaa ja pääsiäispyhinä muutama lisää. Uutta kajakkiani olen ulkoiluttanut nyt kymmenkunta kertaa.

Norssalmessa 22.3.
Loppukuusta kävin itsekseni viidesti melomassa noin kahden ja puolen tunnin lenkin. Pääsiäispyhinä oli melontaseuraa ja lenkit hieman pidempiä. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä kävimme paistamassa makkarat Lehmässä ja toisena pääsiäispäivänä Ruonalan suuntakin oli jo auki ja pääsimme Äyspäälle kiertämään Liustit sekä paluumatkalla Hirssaaren. Kuulopuheiden mukaan kantasatamastakin pääsee jo läpi.

18.3.oli peilityyntä ja merellä ajelehti vielä isoja jäälauttoja.
Tämä kuva on Havourin länsipuolelta.
20.3. oli kevätpäiväntasaus ja auringonpimennys.
Iltapäivällä esiintyi lisäksi vielä komea halo.
Uusi kajakkini on edellistä, Perception Essenceä kapeampana ja kanneltaan paremmin muotoiltuna erittäin mukava meloa, myös sen istuma-asento on mainio. Reisituet ovat hyvät ja riittävän lähellä toisiaan, jotta melonta-asento on tehokas. Toisaalta ne ovat niin lähekkäin, että polvet yhdessä melominen ei onnistu ja kajakkiin istuttaessa jalat täytyy pujottaa sisään hieman limittäin, yksi kerrallaan. Xplore vaikuttaa varsin kantavalta ja etenkin sen keula on Essencen keulaa pulleampi. Tästä seuraa, että vasta-aallokossa meno ainakin tyhjänä on jossain määrin kulmikkaampaa ja kosteampaa kuin aikaisemmin. Xploren tukevuus taas on parempi, mihin olin varautunut. Nousupyrkimys on evällä hyvin hallittavissa ja sen käyttöönkin alan olla jo tottunut. Aallon harjalla tai kallistamalla kajakin saa myös helposti kääntymään, vaikka se muuten onkin hyvin suuntavakaa. Niin mieleinen tämä uusi Tiderace on ollut, etten juuri ole vanhaa kajakkiani malttanut vajan orsilta alas nostaa, vaikka olinkin aluksi suunnitellut melovani alkukevään kelit pääosin sillä.

Sunnuntaina 22.3. oli jäätävä keli...
... välillä piti pysähtyä notkistelemaan paikoilleen jämähtänyttä säätöevää.
27.3. ei vielä päässyt kiertämään Hirssaarta.
Nämä veneet köllöttelivät Salakanniemen kalliolla.
Toisena pääsiäispäivänä koitti vihdoin vanhan sotaratsuni, Essencen vuoro. Halusin hieman vertailla kajakkeja keskenään. Täytyy todeta, että tällä keltaisella kajakilla oli mukava meloa. Istuma-asento vaikutti heti tutulta ja tuntui hyvältä, mutta erilainen keulanäkymä oudoksutti niin paljon, että minun piti tarkistaa kajakin tasapaino ja siirtää mukana olleet matkatavarat keulasta peräboksiin. Melontatuntuma ei ole aivan niin täsmällinen ja napakka kuin Tideracessa. En tiedä, johtuuko tämä enemmin muotoilusta vai materiaalista. Muovisen kajakin pinnassa aaltojen ääni ei myöskään kuulu yhtä terävänä kuin lasikuisen, joten meno oli tältä osin hiljaisempaa. Kajakki pysyi hyvin suunnassa eikä evää tarvinnut käyttää läheskään niin aktiivisesti kuin Tideracessa, toisaalta kajakin kääntely vaikutti sitten tahmeammalta. Tämä on luonnollista, sillä Essencessä on vähemmän rokkeria ja enemmän köliä kuin suhteellisen pyöreäpohjaisessa Xploressa. Essence tuntui vakaalta ja aaltoja sen terävä keula leikkasi Xplorea siistimmin. Lievä nihkeyden tuntu kulussa selittynee ainakin osittain edellispäivän lenkillä, joka painoi vielä jäsenissä. 


Molempi parempi.
Keltainen kajakki siirtynee kesän tullen mökkirantaan. 
Kantasatamaan ei vielä 3.4. ollut menemistä.
Kun en pitkäperjantaina onnistunut kiertämään Kotkan saarta,
piipahdin Kukourissa.
Hieman murheitakin uuden kajakin kanssa on ollut, osittain saan syyttää niistä itseäni. Kajakin valmistuksessa käytetty epoksi on erittäin kovaa ja pienikin kolhaisu ulkopintaan näkyy helposti hiushalkeamana rungon sisäpuolella. Itse laminaattiin tai kajakin lujuuteen nämä eivät vaikuta, mutta kirkkaassa epoksipinnassa näkyy tarkkaan katsottuna särö. Ensimmäisillä kerroilla en ymmärtänyt varoa riittävästi, joten jälkiä pääsi syntymään. Käyttöominaisuuksiin nämä eivät vaikuta, mutta kajakin mahdollista jälleenmyyntiarvoa ne tuskin lisäävät. Lasikuitulaminaatin elinkaaren kannalta olisi toki suotavaa, että pinta olisi täysin ehyt ja absoluuttisen vedenpitävä. Saapa nähdä, mitä näille tulen myöhemmin tekemään, fiksaanko vai annanko olla.

5.4. oli vuorossa jo toinen perinteinen Lehmän pääsiäisretki,
 tällä kertaa äijäporukassa.
Saaressa myös geokätköiltiin.
Näin kevällä merivesi oli ihmeen kirkasta.
Sain lopulta kahlattua loppuun Jim Danielssonin kirjan 100 000 kilometer i havskajak. 400-sivuisen opuksen lukeminen onnistui siis virkamiesruotsillakin. Kirja koostuu matkakertomuksista ja lyhyistä melontaa käsittelevistä ruotsalaslehdissä aiemmin julkaistuista artikkeleista. Punaisena lankana on matkamelonta, mutta varsinainen juoni puuttuu. Lyhyitä lukuja on helppo napsia huonollakin kielitaidolla yksi kerrallaan. Toisaalta juonen puuttumisen takia kirja jäi välillä yöpöydälle pölyttymään. Vajavaista kielitaitoa suuremmaksi harmiksi osoittautui paikallistuntemuksen puute. Tiiviillä tyylillä kerrottuja matkakertomuksia on mekaanista seurata, jos kohteisiin ja nimistöön ei ole omakohtaista kosketusta. Kohteita kirjassa ei sen kummemmin juuri taustoiteta. Kajakki kulkee ja nimet vaihtuvat, mutta tunnelma jää helposti etäiseksi. Osa näistä kertomuksista tulikin kahlattua varsin kursorisesti. Toisaalta kirjasta löytyi yllättävän tuttujakin paikkoja, kuten vaikkapa mökkivedet Virolahdella. Jopa Kotkan Melojien Metsolan vaja saunoineen mainittiin. Tällaiset kohdat herättävät tietenkin mielenkiinnon aivan toisella tavalla. Hieman enemmän käytännön vinkkejä olisin näin kokeneelta melojalta myös kaivannut.

Pääsiäisenä reitti Äyspäälle oli jo avoin.