- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

maanantai 28. syyskuuta 2015

Uusia näkökulmia

Kausi jatkuu vielä, vaikka syksy eteneekin kovaa vauhtia
Laskettelin intohimoisesti 80-luvun. Muutettuani pohjoiseen löysin 90-luvulla telemark-hiihdon ja luonnonrinteet. Telemarkin kautta innostuin pikkuhiljaa yhä enemmän murtomaahiihdosta, aluksi vaparista ja sitten perinteisestä. Jossain vaiheessa ymmärsin, että kyse onkin pohjimmiltaan samasta asiasta. Nykyään nämä kaikki ovat minulle vain hieman eri olosuhteisiin sovellettua hiihtoa. Melonnan kanssa saattaa olla käymässä samoin. Olen tullut melontaan merimelonnan kautta. Meri on aina ollut elämässäni keskeinen elementti ja sellaisena varmasti myös pysyy. Viime aikaisen valossa reviirini näyttäisi kuitenkin olevan hieman laajenemassa.

Parin sadan metrin päässä vajalta näkymä on kuin Niilin rannoilta
Syyskuu alkaa olla lopuillaan, sen viimeisen viikonlopun perjantaina ja lauantaina kävin parin tunnin lenkillä. Työviikon päälle hetket merellä rauhoittivat ja rentouttivat kummasti. Perjantaina kiersin Kotkan saaren. Tuuli oli heikohko ja ilma hieman harmaa. Puuvenekeskuksen laiturissa oli parkissa klassinen kahdeksikko Luna. Tämän talvisäilytykseen menevän kaunottaren masto oli jo otettu alas, silti veneen linjoissa ja kiiltävässä maalipinnassa riitti ihailtavaa. Yllättävän hyvässä kunnossa se oli säilynyt kesän koettelemuksista.

Melojan peilikuva
Lauantaina oli niin paljon kaikenlaista pientä hoidettavaa, että ennätin vajalle vasta illan suussa. Päivä oli ollut kaunis ja helteinen, mutta horisontissa nousi tumma pilvi. Uskoin ennättäväni sen reunan alta pois, mutta erehdyin. Meloessani kohti Äyspäätä tuuli muuttui puuskaisemmaksi ja suunnaltaan vaihtelevaksi. Kiertäessäni Liusteja edessä näkynyt sadealue saavutti minut. Hetken päästä pisarointi yltyi ja Maijansalmesta myötätuuleen lasketellessani alkoi sataa oikein kunnolla. Harmitusta lievensi pari oikein mukavaa surffia, päällä oleva kevyt melonta-anorakki ja edessä näkyvä komea sateenkaari. Ennen kotirantaa kuuro oli jo ohi ja aurinko näyttäytyi vielä hetkeksi ennen maille painumistaan, värjäten rannan vaahteran upeilla väreillä.

Muutama minuutti kastumiseen
Sunnuntai oli sitten koskipäivä. Suuntasimme Ahvionkoskelle samalla porukalla, jolla olemme jo muutamana edellisenä viikonloppuna olleet liikkeessä. Olin fiksaillut hieman kajakkini oikeanpuoleista reisitukea ja yrittänyt säätää istuma-asentoa mukavammaksi. Tulos oli onnistunut, joskin useamman tunnin istuminen koskarissa ei edelleenkään tuntunut erityisen mukavalta, vaikka lystiä muuten piisasikin.

Koskariin pujottautumisessa saattaisi kenkälusikasta olla apua
Oli mukava nähdä viime kesän kurssipaikka uudestaan. En enää ihmettele, että tulin tuolloin uineeksi niin paljon. Virran rajat tuntuivat nytkin varsin ärhäkkäiltä, vaikka veden virtaama olikin hieman pienempi. Kotokoskessa oli pari mukavaa pientä stopparia ja Martinkoski näytti jopa isommalta mitä muistin. Sen oikeasta reunasta löytyi oiva treenipaikka ja mainio akanvirta toi aallon hukanneen melojan kiltisti takaisin pelipaikoille.

Inkkareita Martinkoskella
Ahviolla tapasimme myös ryhmän avokanooteilla koskikurssia pitäviä helsinkiläismelojia. Touhu näytti niin mielenkiintoiselta, että tuo aikaisemmin hankalana pitämäni melontamuoto alkoi kummasti kiinnostaa enemmän. Kävimme laskemassa Martinkosken ja katselimme, kuinka inkkaritkin siitä alas sujahtelivat. Tyylejä näytti olevan monenlaisia.

Mikä ei kuulu joukkoon?
Kotimatkalla kurvasimme Hirvikosken kautta. Siellä pari kaveria puljasi stopparissa. Kotivajalla oli porukkaa, koska illan suussa oli alkamassa kuutamomelonta. Mieleni olisi tehnyt mukaan, mutta koko päivä koskella oli vienyt ylimääräiset mehut ja velvollisuudentunto veti jo kotia kohti. Melojilla oli onnea, kaunis auringonlasku sekä historiallinen täysikuu näyttäytyivät heille, vaikka taivas olikin muuten melko pilvinen.

Poolotreeni alkamassa
Maanantai-iltana pääsin tutustumaan kanoottipooloon, jota Kotkan melojissa harrastettiin aktiivisesti 80-luvulla. Sittemmin porukka hajosi, touhu unohtui ja poolokajakit jäivät pölyttymään vajan vintille. Seuramme puheenjohtaja, entinen pooloaktivisti itsekin, oli ilmeisesti aistinut, että nyt olisi otollinen hetki tehdä tuota unohtunutta lajia tunnetuksi innokkaiden seuralaisten keskuudessa. Hän veti parin tunnin pikaesittelyn lajista. Raahasimme poolokajakit alas vintiltä pihanurmikolle ja kävimme nopeasti läpi tärkeimpiä sääntöjä. Tämän jälkeen lähdimme vesille ja treenasimme hieman. Lopuksi tietysti pelasimme. Arki-illan koleus unohtui nopeasti sykkeen ja lämmön noustessa pelin tiimellyksessä. Peli oli tietysti melkoista kohellusta, mutta yhtä kaikki hulvattoman hauskaa. Samalla se oli mitä mainiointa kuntojumppaa ja kajakin käsittelyharjoitusta.

Pitäisköhän mun syöttää jollekin....

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syksyn tuntua

Lauantaina 19.9. käväisin pikalenkillä. Koko yön tuuli oli ulvonut niin, että pelkäsin peltikaton lentävän tiehensä hetkellä millä hyvänsä. Kun aamuksi keli hieman rauhoittui, päätin käväistä vesillä.
Harmaata ja tuulista
Rankki näytti tuulen voimakkudeksi yhä 12 m/s, joten valitsin suojaisen reitin Ruonalan suunnalta. Vaikka aalto ei täällä juuri noussutkaan, tarttuivat puuskat kajakkiin hanakasti. Pohjinselän ylitin kylkimyyryssä lossaillen. Lepotaukoihin ei ollut varaa, ohjattuvuus säilyi vain niin kauan kuin kajakki pysyi vauhdissa. Isommille selille ei tehnyt mieli. Sen verran melaa joutui puristamaan nytkin, että sain käyttämästäni puisesta grönlantilaismelasta rakon peukalooni. Vettä tihutti aika ajoin. Tällä ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä tuuli heitti muutenkin koko ajan merivettä kasvoille.

Keli oli niin kurja, että linnutkaan eivät mielellään lentäneet. Niinpä pääsinkin yllättämään harmaahaikaran Hevossaaren rantakaislikosta. Hämmästynyt lintu lehahti siivilleen vain kymmenen metriä kajakkini oikealta puolelta. Myös arat merimetsot päästivät melojan tavallista lähemmäksi. Monet vesilinnut näyttävät alkaneen taas kasaantua suuremmiksi parviksi.

Iloisia ilmeitä Kultaan parkkipaikalla
Sunnuntaina oli sitten koskipäivä. Itse asiassa minun oli alunperin tarkoitus olla viikonloppuna purjehtimassa, mutta akuutti miehistöpula sai kulkuvälineen vaihtumaan pienempään. Suuntasimme Antin, Aijan ja Jukan kanssa neljästään Kultaankoskelle. Lauantain tuuli oli sotkenut purjehduskilpailut.

Veden virtaama koskessa oli kasvanut sitten edellisen käynnin ja viikontakainen vierailu Pernoossa oli lisännyt itsevarmuutta, joten päivästä tuli varsin mainio. Ensimmäistä kertaa koskessa minulla oli tunne, että homma alkaa jotenkin toimia. Virran lukeminen ei enää tuottanut sellaisia ongelmia kuin aikaisemmin ja pääsin nauttimaan jopa pienistä surffeista. Varsinkin vuolaampi läntinen haara oli loistavassa kunnossa ja sen ensimmäiseen aaltoon pääsi alakauttakin varsin helposti. 

Antti näyttää mallia
Välillä kävimme vaihteen vuoksi itäisessä haarassa, myös siellä oli mukava meloa. Jukan kanssa kiersimme myös pikku saaren ja laskimme oikeanpuoleisen vuolaamman virran kerran alas. Kolmen tunnin istuminen sammakkoasennossa ahtaassa koskikajakin ohjaamossa sai lopulta selän ja jalat jäykistymään sen verran, että rannalle tultuamme ensimmäiset askelet piti ottaa kumarassa. Onneksi kädet ja lantio toimivat kuitenkin, joten melonta onnistui varsin mutkattomasti. Toki välillä mentiin nurinkin, mutta tällä kertaa kenenkään meistä ei tarvinnut ruveta uimariksi. Niin lystiä homma oli, että sovimme alustavasti jo seuraavan viikonlopun retkestä Ahvionkoskelle.

Harjoittelua pikkuhaarassa



sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Viivy vielä hetki...

Kesä alkoi tänä vuonna epätavallisen myöhään, vasta elokuun puolivälin paikkeilla. Tuolloin ihmisten lomat olivat pääsääntöisesti jo takana. Onneksi syyskuun puoliväliin jatkuneet mainiot kelit ovat hieman tasanneet kesän pettymystä. Hienoja melontakelejä on riittänyt jo alun toista kuukautta. Vapaa-ajasta on tosin ollut hieman pulaa. Vuodenkierto on kuitenkin jo niin pitkällä, että pian tämä lysti valitettavasti loppuu, tai ainakin muuttuu hankalammaksi. Nyt on kiire kerätä kokemuksia talteen talven pimeinä iltoina muisteltaviksi. Syyskuun alkupuoliskolla olen ennättänyt vesille viidesti, neljästi merelle ja kerran koskeen.

Syyskuun puolivälissä oli lämpimämpää kuin kesällä
Alkukuusta myöhästyin viikkomelonnasta, mutta tapasin osan porukasta puoltatoista tuntia myöhemmin Maijansalmesta. Yhdessä teimme vielä pienen lenkin ja ihmettelimme Hevossaaren pohjoispäähän ilmestynyttä persoonallista kiven merkkiä. Liekö kyseessä sveitsiläinen lehtikuusi, kun neulasetkin ovat jo syksyä vasten pudonneet.

Joulupuu on koristettu...
Seuraavana viikonloppuna kiersin tyynessä säässä Kotkan saaren. Merellä oli paljon veneitä. Ilmeisesti hyvä ilma ja pelko kesän loppumisesta oli saanut monet mökkiläiset liikkeelle.

Rauhallinen lauantaitunnelma.
Sininen troolari Kuusisen laiturissa.
Vuosisuunnitelman mukaiset viikkomelonnat ovat jo päättyneet, mutta pienen mainostuksen ja hyvän ilman ansiosta syyskuun toisena keskiviikkona oli silti mukavasti porukkaa vajalla. Vaimon myötämielisellä suhtautumisella ja kohtalaisen mutkikkailla logistisilla järjestelyillä sain kalenteriin raivattua sen verran tilaa, että pääsin tällä kertaa muiden matkaan. Kiersimme Hirssaaren ja kävimme kantasatamassa pyörähtämässä. Pekka hauskutti joukkoa hinaamalla perässään uskollista muovisorsaa Kalevia.

Pekka ja Kalevi

Pikapyrähdys kantasatamassa
Arjen jälkeen koitti taas viikonloppu. Lauantaiksi oli tiedossa mökkireissu. Yhtä ja toista piti vielä järjestellä ennen talven tuloa. Kun kerran kajakki odotti rannassa ja aikataulukin antoi myöten, karkasin kahdeksi ja puoleksi tunniksi merelle. Kiersin Santasaaren ja Veroluodon sekä kävin Klamilan satamassa.

Veroluodon rannassa
Sää oli mitä mainioin. Nautin rauhallisesta fiiliksestä meloessani väylän viertä kohden Klamilan kalasatamaa. Takaa alkoi kuulua jurrutusta, moottorivene lähestyi. Huomatessaan minut se hiljensi ja käänsi hieman keulaansa. Ei huolta, näytti ohittavan oikealta. Heti perään edestä lähestyi väylää pitkin ajava iso Buster. Keula oli pystyssä ja vauhti melkoinen. Välimatka pieneni huolestuttavasti ja keula osoitti suoraan kohti, vaikka olikin väylän ulkopuolella. Yritin huitoa melalla ja tehdä itseni huomatuksi, mutta vene näytti yhä tulevan kohti. Huidoin lisää ja yritin kiihdyttää yhä kauemmas väylästä. Yhtään hiljentämättä vene ohitti keulani noin kolmen metrin etäisyydeltä. Keski-ikäinen pariskunta vilkutti iloisesti, minä puin heille nyrkkiä takaisin. Tuskin nämä merten kauhut tajusivat, millaisia sydämentykytyksiä he olivat saaneet aikaan.

Tämä olkoon paitsi lokin, myös minun henkilökohtainen
mielipiteeni joistakin moottoriveneilijöistä
Samanlaista ajattelemattomuutta havaitsee merellä tuon tuostakin. Isommalta ja nopeammalta moottoriveneeltä olisi kohtelias ele osoittaa pienellä keulakulman muutoksella, että veden rajassa istuva meloja on huomattu ja se on tarkoitus ohittaa keulan osoittamalta puolelta. Valitettavasti moinen taitaa olla liikaa vaadittu.

Kotimatkalla kalasatamasta mökille näin vielä veden yllä saaresta toiseen liitävän isokokoisen, pitkäsiipisen ja kapeapyrstöisen haukan. Tutkimieni lentokuvien perusteella kyseessä saattaisi olla kalasääksi.

Tyyntä tyrskyn edellä...
Sunnuntaina 13.9. lähdimme viiden hengen porukalla Pernoon koskille. Parkkeerasimme autot Kohinan kontille ja meloimme tästä vastavirtaan, matkalla hieman mutkitellen kohti Torminvirtaa. Joen vesi ei ollut enää läheskään niin korkealla kuin kesällä, mutta sangen vuolaalta tämä virta ainakin minun silmissäni näytti. Puljailimme pyörteissä ja laskimme kosken muutamaan kertaan. Otin melko varovasti ja yritin säästellä voimiani. Lossailimme Ruhanväärässä ja laskimme Torminvirran lisäksi paluumatkalla vielä Karkuuskosken ja Pykinkosken.

Hyvin kuohuu...
Tällä kertaa vältyin uimiselta, mutta kävin toki katollani pariin otteeseen. Uimaan ei varsinaisesti tehnyt mielikään, sillä nämä kosket vaikuttivat ainakin omiin silmiini melkoisen kivikkoisilta. Kolme ja puoli tuntia vierähti nopeasti, hymy oli korvissa ja tuntuipa muutama vuosi pudonneen iästäkin pois. Harmitti vain, että täytyi taas ottaa niin rauhallisesti, mutta kokemus on osoittanut, että viisikymppisen kroppa ja kolmekymppisen mieli ei välttämättä ole kovin hyvä yhdistelmä. Yhtä kaikki, kivaa oli.

Vastavirrassa
Vajalle päästyämme tapasimme vielä tällä kertaa mereltä palaavan, kokeneemman koskimelojan, Masan. Hän lähti pyynnöstämme opastamaan rannalta käsin Langinkosken saloja. Yritimme painaa kerronnasta kultahippuja mieleen. Koskea on paljon turvallisempi lähteä laskemaan, kun hyväksi havaittu laskulinja on jo etukäteen tiedossa. Kuohut vaikuttivat Torminvirtaa pienemmiltä, mutta maisema on muuten niin kivinen, että harhareiteille ei Lankkarilla tee mieli poiketa.

Ja sitten tuosta hieman vasempaan....

Tällä blogilla on nyt ikää kaksi vuotta ja tätä on luettu hieman yli 16 000 kertaa. Neljästä kirjoittamastani blogista tämä on ollut suosituin. Yhteensä näillä on ollut noin 40 000 vierailua. On kiva kirjoitella, kun tietää, että juttuja joku myös lukee. Mukavat hetket voi elää toiseen kertaan, kun ne raapustaa muistiin ja vielä moneen kertaan uudestaan, kun teksteihin ja kuviin palaa talvi-iltoina. Toivottavasti näistä kirjoituksista on myös sinulle iloa. Kesä jatkuu vielä hetken.