Ylösnousemus ja ikimuistoinen iltalenkki

Melontakausi on nyt virallisesti päättynyt. Kotkan melojien laituri nostettiin talkoovoimin ylös perjantaina 16.10. Tästä eteenpäin jäiden tuloon on selvittävä ilman laituria. Eipä tämä onneksi kovin suuri haitta ole, pieni hidaste vain.

Laituri koki ylösnousemuksen talkooporukan avustamana
ja odottaa nyt vajassa seuraavan melontakauden alkua

Laiturin noston jälkeen meillä oli alun perin tarkoitus pelata pooloa, mutta sopivaa porukkaa ei saatu tällä kertaa kokoon. Lähdin siis pitkästä aikaa yksin merikajakilla liikenteeseen. Kyllä kannatti.

Oli rauhoittavaa istua pitkästä aikaa meren sylissä

Aurinko oli jo matalalla rannasta lähtiessäni. Hämärä eteni niin nopeasti, että jouduin lyhentämään lenkkiäni aiotusta. Tämä osoittautui melkoiseksi onnenkantamoiseksi. Kierrellessäni iltahämärissä lähirantoja, katseeni osui pinnalla kelluvaan muodostelmaan, jota luulin ensin ajelehtivaksi ruohotupoksi. Katsoessani samaan suuntaan uudestaan se oli hävinnyt. Hetken kuluttua kuulin viereltäni tuhinaa ja kajakin mitan päässä oikealla puolellani pilkisti pintaan hylkeen sieraimet. En uskaltanut liikkua enkä kaivaa kameraa liivini taskusta, ettei tuo kurkistelija olisi pelästynyt.

Kukas se siinä?

Kun tarkkailijani parin minuutin kuluttua sukelsi, kaivoin kameran esille ja toivon hylkeen näyttäytyvän vielä uudestaan. Pian se puhisikin kajakkini takana. Nyt alkoi jonkinmoinen leikki. Saatuani paattini ympäri ja laukaistuani kameran, hylje sukelsi ja nousi taas hetken kuluttua takanani. Tätä jatkui kymmenkunta minuuttia, kunnes läheltä ajavan moottoriveneen ääni karkoitti seuralaiseni meren syvyyksiin.

Auringon laskettua hämärä hiipi nopeasti.

Ilosin mielin lähdin melomaan takaisin vajalle päin. Kaivoin päiväluukusta valon, jonka asensin pipooni. jotta tulisin paremmin huomatuksi enkä jäisi väylää ylittäessäni hämärässä veneen alle. Rantakaislikossa livuin tyynessä keskelle joutsenperhettä. Valokuvaaminen enää onnistunut, vaikka pääsinkin muutaman metrin päähän lintujen häiriintymättä. Vähän aikaa tuijottelimme toisiamme, sitten jatkoin matkaa kohti kotirantaa.

Kotiranta kutsuu...

Kaiken juuri kokemani jälkeen oli upea tunne meloa yksin pimeässä rauhallista tahtia kohti vajarannassa loistavaa katuvaloa. Puoleentoista tunnin iltalenkkiin oli mahtunut monta ikimuistoista hetkeä. Vaikka viime viikot koskimelonnan parissa ovatkin olleet erittäin antoisia, tällaisia kokemuksia voi saada vain merellä.