- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 27. helmikuuta 2016

Yllytyshullut

Pasilla oli hinku melomaan, eikä minua tarvinnut paljoa yllyttää. Vai oliko se sittenkin toisin päin? Yhtä kaikki, hyvä, että lähdimme. Oli mainio reissu. Olimme jo aikaisemmin päättäneet käyttää tämän hiihtoloman ensimmäisen päivän melomiseen. Viikolla olisi ollut hyviä kelejä, mutta nyt oli pakkasta. Vajarannasta on vielä turha yrittää vesille ja Katariinan niemessäkin oli paksua jäätä. Kun edellisenä päivänä lähtöpaikaksemme katsoma Rytäniemikin oli yöllä jäätynyt uudestaan umpeen, laskimme kajakkimme veteen Mussalon Jussinrannasta.

Merta päin, vaikka onkin vasta helmikuu
Yön tuikea pakkanen oli helpottanut pariin asteeseen ja laantumaan päin oleva tuuli puhalteli enää viitisen metriä länsi-lounaasta. Edellisenä iltana satanut uusi hanki kimalteli auringossa. Meloimme lahden toiselle rannalle Katariinanniemeen. Siellä näytti olevan ihmisiä sekä hiihto- että kävelylenkillä. Päätimme käväistä Mansikkalahdessa. Yllätykseksemme siellä olikin vajan ovi auki ja punakantista kajakkia raahattiin kohti rantaa. Lumessa olevat jäljet paljastivat toisenkin kajakin lähteneen vesille aikaisemmin samasta paikasta. Pienen rupattelutuokion jälkeen meloimme Sapokkaan.

Mansikkalahdessa oli vajan ovi auki
Kovin pitkälle aallonmurtajan sisäpuolelle emme päässeet, lahti oli vielä jäässä. Kuusisen rannassa oli iso sorsaparvi ja ihmisiä autoissaan merelle katselemassa. Pohjukka oli täynnä tuulen sinne painamia jäälauttoja, käännyimme kohti Varissaarta. Kerrankin tämän kotkalaisen veneliikenteen solmukohdan ohittaminen oli mukavan leppoista. Yhtä ainoaa kohti kaahaavaa moottorivenettä ei näkynyt.

Aallonmurtajan sisäpuolella oli jäätä
Kiersimme Varissaaren ja löysimme sen länsipuolelta jäiden irrottaman länsiviitan. Tuuli alkoi kerätä kajakin kannelle jäätä. Päätimme meloa Puistolan länsirantaa pitkin niin pitkälle Keisarinsatamaan kuin pääsisimme. Tällä kertaa jäillä ei näkynyt pilkkijöitä. Pääsimme Merituulen sillan ali, mutta pari sataa metriä tämän jälkeen matkamme tyssäsi kiintojäähän. Siirryimme Mussalon puolelle ja meloimme rannan suojassa takaisin lähtöpaikkaamme. Meri oli rannan suojassa täysin tyyni ja oranssi sataman edustalla redillä odottanut laiva muistutti edellisen kesän retkistä. Aurinko paistoi ja fiilis ei olisi voinut olla tämän parempi.

Varissaren kahvila oli tuskin auki
Nostimme Kajakit takaisin auton katolle ja lähdimme kuskaamaan niitä Metsolan vajalle. Perillä odotti yllätys, kun aivan oven edessä oli pohjastaan hankeen kiinni juuttunut nuoren kuskin vanhemman puoleinen Toyota. Mikä lie poikaa vetänyt auraamattomaan hankeen autoilemaan? Pakattuamme kajakit vajaan, autoimme sankarin takaisin tukevalle pinnalle ja Pasi palasi Jussinrantaan noutamaan sinne unohtunutta melaansa.

Aluksen runkorakenteissa on havaittavissa lievää jäänmuodostusta
Tämä oli mainio melontakauden 2016 avaus ja meille molemmille ensimmäinen kerta vesillä helmikuussa. Mittariin kertyi runsas pari tuntia ja 11km. Uusi penkkikin tuntui toimivan mainiosti, ainakaan tällä hidasvauhtisella melontakerralla ei minkäänlaisia puutumusoireita parin tunnin istumisen jälkeen ilmennyt. Nyt näyttää vahvasti siltä, että tällä hiihtolamalla pääsee sekä hiihtämään että melomaan.



lauantai 20. helmikuuta 2016

Penkinvaihtajaiset

Meri välkehtii paikoitellen jo vapaana, mutta taivaalta tupruttaa yhä lunta.
Kajakki on juuri kaivettu esiin mökin alta.
Abiturientit ovat aloittaneet lukuvapaansa perinteisin penkinpainajaismenoin ja auton lavalla riekkuen. Minä puolestani autoilin mökille Klamilaan hakemaan siellä talvehtinutta kajakkiani kaupunkiin penkinvaihtoon. Hiihtoloma on jo ovella, mutta vielä on epäselvää, kuluuko se suksilla vai meloen. Tällä hetkellä molemmat vaihtoehdot vaikuttavat yhtä todennäköisiltä. Hiihtokelejä ei tähän mennessä vielä oikein ole ollut, mutta nyt näyttää sen suhteen vähän paremmalta. Toisaalta lämpötila pysyttelee sitkeästi nollan tienoilla ja meri Kotkan edustalla Katariinan niemessä on jo auki. Hyvällä kelillä näyttäisi tunnin, parin melontalenkkikin täysin mahdolliselta.

Tunnin kuluttua kotipihassa. Vuodenaikaan nähden
epätavallinen maantiekuljetus herätti selvästi huomiota.
Kuten tätä blogia pidempään seuranneet ehkä muistavat, minulla on alusta asti ollut pieniä ongelmia muuten mainion keltaisen kajakkini penkin kanssa. Vaikka Perception Essencen istuinta onkin yleisesti kehuttu lähes kaikissa artikkeleissa ja testeissä, on minulla ollut ajoittaisia puutumisoireita sillä istuessani. Välillä jo kuvittelin selättäneen ne, mutta varsinkin reippaammassa melonnassa ne tuntuvat helposti palaavan. Arvelen näiden aiheuttajaksi pehmeän ja laakean Zone-istuimen pitkää reisitukea joka alimmassakin asennossa painaa helposti reiden alapintaa juuri sen verran, että verenkierto pääsee aavistuksen häiriintymään.  
Vanha penkki pois ja uusi sisään. Kavennusta odottavat 
pulttien vastakappaleet näkyvät kajakin vasemmalla puolella.
Pari viikkoa sitten melontaliikkeessä vieraillessani ostin sieltä Kajak-Sportin istuimen. Kokemuksesta tiedän ahterini viihtyvän hyvin kyseisen firman M-kokoisessa penkissä. Kajakkini leveyden takia päädyin kuitenkin L-kokoon. Pienempi penkki olisi vaatinut melkoista rakentelua, mutta tämä leveämpi malli sopi paikoilleen käytännöllisesti katsoen sellaisenaan. Ainoastaan istuimen kiinityspulttien vastakappaleena toimivien messinkilevyjen toista reunaa piti kaventaa muutama millimetri ja selkätukea varten kaapin perukoilta löytynyt hihnanpala täytyi kiinnittää istuimen takaosaan pop-niitillä. Homman helppoudesta huolimatta siihen tuhraantui kaikkine vaiheineen ja pohdintoineen hyvinkin runsaat pari tuntia. Saa nähdä, korjaantuuko puutumisongelma tämän uuden penkin myötä. Palaan asiaan, kunhan kokemusta on hieman kerääntynyt. Tämän kevään varhaisimmat melonnat aion edellisestä vuodesta viisastuneena joka tapauksessa suorittaa tällä muovikajakilla.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Messumietteitä

Helsingin venemessuilla oli tänä vuonna rauhallisen unelias tunnelma, ainakin ystävänpäivänä siellä vieraillessani. Purjevenevalikoima oli kutistunut entisestään. Luokkaliittojen osastojen lisäksi paikalla oli vain muutama isohko kölivene, jotka eivät minua suuremmin kiinnostaneet. Moottoriveneet ohitin edellisten vuosien tapaan sujuvasti. Suppilautoja ja kevyempiä vesiurheilutarvikkeita löytyi kiitettävästi. Melontatarvikeliikkeistä edustettuna olivat pääkaupunkiseudulla sijaitsevat North-West Import, Bear & Water ja Welhonpesä. Kaksi edellistä hieman suuremmilla ja jälkimmäinen vähän vaatimattomammalla osastolla.

Mikäli olisin nuorempi, purjehtisin metrin merenpinnan
yläpuolella tällaisilla kantosiivillä
Aloitin kierrokseni ja samalla tulevaan kesään valmistautumiseni Saaristolääkärien punkkibussista. Pääsääntöisellä melonta- ja retkeilyalueellani on tavattu puutiaisaivokuumetta siinä määrin, että se on luokiteltu korkean riskin alueeksi. Toistaiseksi olen välttynyt punkin puremilta, mutta päätin nyt lopulta minimoida tämänkin riskin. Kajakkiliikkeiden osastojen lisäksi pistäydyin tutkimassa mm. Lahnakosken meloja ja Ursuitin kuivapukuja.

North-West Importin osasto oli kajakkiosastoista laajin. Mukana oli valtaosa liikkeen edustamista malleista. Oli mukava kuulla, että hyviksi todettujen kajakkimallien valmistus jatkuu edelleen kotimaassa Charger Composites oy:n konkurssista huolimatta. Artisaneille, Vikingeille, Beauforteille ja muille mainioille kajakeille löytyy varmasti kysyntää jatkossakin. Ainakin messuostolla näiden hinnat olivat myös varsin maltillisia moniin ulkomaisiin merkkeihin verrattuna.

Braveheart LV, Viking Icon ja Artisan G5 NWI:n osastolla
Kajakkien lisäksi tutkiskelin yhdessä liikkeen edustajan kanssa melojen kulmansäätömekanismeja. Valmistajasta riippuen homma oli toteutettu vipusäädön lisäksi epäkeskolla, pienillä pykälillä ja nappikatkaisureikien sijoittelulla. Itse en koe alituiseen säätämiseen olevan tarvetta, mutta mielenkiinnosta erilaisia toteutuksia oli mukava tutkiskella. Kaikki edellä luetellut ovat ilmeisesti aivan toimivia, ja jokaisessa lienee niin heikkoutena kuin vahvuutensakin. Reikäsysteemi on idioottivarma, mutta vaihtoehtoja ei ole paljoa. Epäkesko antaa portaattoman pituus ja kulmasäädön ilman paksunnosta melan varressa, mutta tarkka säätäminen on varsin hankalaa. Vipukiristykset ovat toimivia, mutta tuovat pahkuran melan varteen. Pykäläsäätö ei mahdollista melan pituuden muuttamista, mutta vaikutti vankalta ja varren paksunnos oli hyvin maltillinen.

Erilaisia melansäätömekanismeja löytyy lukuisia. Vasemmalla vipu,
sitten hammastus, reikä ja tappi, epäkesko ja grönlantilaismelassa toinen vipu
Osastolla oli myös Kajak Sportin hiilikuituinen Inuksuk grönlantilaismela, joka vaikutti jämäkältä ja luotettavalta. Varren pituussäätömahdollisuudesta tuskin on melojalle mitään hyötyä, mutta tuotannollisista syistä ratkaisu on perusteltavissa. Varjopuolena on säätömekanismin paksunnos keskellä vartta. Voi olla, ettei siitä normaalissa käytössä kovin merkittävää haittaa ole. Hinta valitettavasti oli yhtä korkea kuin muillakin hiilikuituisilla grönlantilaismeloilla.

Bear & Waterin osatolta löysin pari mielenkiintoista uutuutta. Puolassa laminoitu Melker Ulvön vaikutti varsin laadukkaalta kajakilta. Vesilinja on niin suora, että kajakki on varustettu peräsimellä, Simppeleistä ratkaisuista pitävänä lukeudun enemmänkin evän kannattajiin. Kajakin erikoisuus piilee sen rakenteessa. Lasikuitukerrosten keskellä sandwich-materiaalina on käytetty eräänlaista bambukudosta. Myös kajakin kannessa oli bambuviilu koristeena. Ratkaisu on ilmeisesti paitsi ekologinen, myös kevyt. Nämä alkupään tuotantoa olevat kajakit olivat vielä käsin laminoituja, mutta jatkossa mallit tekemään tyhjiölaminoimalla, joten painonsäästöä on vielä entisetäänkin luvassa. Kuitukajakikiksi Melker oli huomattavan edullinen, alle 1800 euroa.

Melkerissä on käytetty lujitteena bambua
Toinen kiinnostuksen herättänyt kajakki oli Valleyn uutuusmalli Sirona. Uutuutta en vielä edes tehtaan sivuilta löytänyt, mutta kuuleman mukaan sen pitäisi olla eloisa ja leikkisä melottava. Mallia on kuulemma tulossa muutama kappale myös polyeteenisenä maahan, jolloin hinnankin pitäisi asettua jonnekin parin tonnin tietämille. Täytyypä pitää aistit tarkkoina, tätä kajakkia olisi mukava päästä kokeilemaan.

Keltaista Valley Sironaa olisi mukava päästä kokeilemaan
Osastolla ollutta mutkamallista grönlantilaismelan varhaista prototyyppiä en oikein ymmärtänyt. Muotoilulla ilmeisesti haetaan ergonomian lisäksi lapaan parempaa pitoa. Kummassakaan ominaisuudessa ei oman kokemukseni perusteella ole nykyiselläänkään juuri moitittavaa. Grönlantilaismelalla on käsittääkseni takana jo useampisatavuotinen historia. Mielenkiinnolla jään odottamaan, saadaanko näin pitkän kehityksen tulosta vielä entisestään paranneltua.

Erikoisin messuilla näkemistäni kajakeista oli eittämättä Californialainen Oru Coast +, joka on valmistettu rakenteeltaan hieman aaltopahvia muistuttavasta mainosjulisteissa käytettävän kaltaisesta polypropyleenistä. Kajakki on hyvin kevyt ja vitsi piilee siinä, että se on viidessä minuutissa taitettavissa matkalaukun kokoiseksi. Käyttökuntoon kasaaminen kestää kymmenkunta minuuttia. Kajakki sietää ystävällisen enlanninkielisen esittelijän mukaan jopa 20 000 taittelukertaa. Melontaominaisuuksissa päästään kuulemma varsin lähelle polyeteenikajakkeja, ja joka tapauksessa kulku on toista luokkaa kuin ilmatäytteisissä kumikajakeissa ja muissa kasattavissa malleissa. Laipioita ei vehkeessä ole, mutta se on varustettavissa ilmapusseilla koskikajakkien tapaan. Joihinkin malleihin on kuulemma saatavana myös kansiluukut tavaroiden pakkaamista helpottamaan. Mikään varsinainen retkikajakki ei tämä ei kuitenkaan ole.

Olen Oru, tulen USA:sta ja mahdun matkalaukkuun
Koska olin poikennut Welhonpesässä ostoksilla juuri edellisellä viikolla, tutustuen samalla myös hyllyjen antiin, ei  liikkeen tämänkertainen suppeahko messuosasto  tarjonnut minulle varsinaisia uutuuksia. Telineessä oli muutama esimerkki erityyppisistä ja eri materiaaleista valmistetuista kajakeista, jokunen mela ja räkillinen anorakkeja, päähineitä ja liivejä. Tutkiskelin hieman anorakkeja ja vaihdoin muutaman sanan esittelijän kanssa ennen siirtymistäni lähellä sijainneita kevytpursia tutkimaan. Gearlabin viimeisteltyyn, katkaisunapilla varusteltuun grönlantilaismelaan olin tutustunut ja aiemmin liikkeessä. Sitä on käsittääkseni saatavana myös tasaisesti päitä kohti levenevänä versiona, jolloin keskiosan pituuden valinta ei ole niin kriittinen kuin jyrkemmillä olkapäillä varustetuissa malleissa. Kuten muutkin hiilikuitumelat, myös tämä hyvältä vaikuttava mela on harmittavan hintava.

Welhonpesän hyllystä löytyi tuttuja kajakkeja
Onneksi halukkaille on edullisiakin meloja tarjolla. Lahnakoskella oli esillä sekä kotimaisesta puusta, että tuontitavarasta valmistettu grönlantilaismela. Edellisen hintaa on kuulemma jouduttu hieman tarkistamaan ylöspäin. Silti 115 euroa siististä ja melko kevyestä melasta on mielestäni pieni hinta. Jättituijasta tehdyssä versiossa ihmetytti käytetyn puun syiden suunta. Sen pientä painonsäästöä verrattuna kotimaisista materiaaleista valmistettuun versioon en välttämättä arvioisi korkeamman hinnan arvoiseksi. Käsin kokeillen painoeroa tuskin huomasi. Esitetietojen perusteella näiden melojen lavat ovat melko pitkät keskiosaan verrattuna, mutta toisaalta niiden olkapäät on muotoiltu niin loiviksi, että mitta tuskin on kovin kriittinen. 220 lienee useimmille miespuolisille melojille käypäinen pituus.

Myös hyllyssä ollut nätti vaaleasta haavasta valmistettu euromela Cajaq vaikutti mielenkiintoiselta. Voisi olla vaihteeksi mukava meloa lämpimällä ja viimeistellyllä puumelalla. Kyseinen mela näyttäisi hakkaavan saman hintaiset muovi- ja lasikuitumelat niin painossa kuin laadussakin. Oikein käsiteltynä kestävyys tuskin on ongelma. Mieleen jäi ajatus ottaa yhteyttä tehtaalle ja kysäistä, olisiko tätä mahdollista saada myös lyhyempänä. Lahnakosken mallisto kun näyttää koostuvan käsittämättömän pitkistä meloista. Nettisivuilla olevan esitteen mukaan tätä mallia valmistetaan 214 - 224 senttisenä ja edullisempaa punalapaista Classicia peräti 210 - 240cm pituisena.

Lahnakosken kotimaisia meloja
Poikkesin myös Ursuitin osastolla kertoakseni tyytyväisyydestäni heidän valmistamaansa kuivapukuun ja kyselläkseni asiantuntijalta sen hoitovinkkejä. Esittelijä kertoi melojien olevan sen verran konservatiivista väkeä, että kalliimpi Gemino Venture-malli on varustettu lateksimanseteilla, jotta se vaikuttaisi kuluttajien silmissä tarpeeksi uskottavalta. Omassa AWS-puvussani lämmin, mukava ja kestävä neopreeni on toiminut kolme vuotta moitteetta, vaikka olen puljannut sen kanssa mielin määrin niin meressä kuin koskessakin.

Sain samalla selvityksen, miksi puvun vetoketju on asetettu aukeamaan ylhäältä alaspäin eikä päinvastoin, mikä vaikuttaisi käytännöllisemmältä. Vetoketjun kiinnipäin kiskominen olkapään yli aiheuttaa siihen kuulemma niin paljon sivuttaisvoimia, että mekanismi ei tätä kunnolla kestä. Kuluttajat eivät puolestaan osaa olla riittävän varovaisia pukua päälle pukiessaan. Ikävyyksien ja reklamaatioiden välttämiseksi vetoketju on nykyisin asennettu aukeamaan ylhäältä alas.

Tähän veneeseen liittyy huima tarina ja seikkailu
Normaalisti messukierrokseni on venynyt hyvinkin kuusituntiseksi. Tällä kertaa selvisin ulos jo neljässä ja puolessa tunnissa. Ruuhkia ei ollut missään ja tyypilliseen hulinaan verrattuna meno oli muutenkin leppoisan rauhallista. Ehkä mielenkiintoisin vierailukohde oli tällä kertaa kuitenkin yllättäen Marino oy:n osasto, jossa oli esillä 4,3 metrinen Marino Mustang- moottorivene, jolla kaksi kaverusta ylittivät Atlantin vuonna 1970. Tähän verrattuna meidän melontaretkemme seikkailuineen tuntuvat kovin mitättömiltä. Turvallisuuskäsitykset 46 vuotta sitten olivat kovin toisenlaisia. Toinen kavereista, Arto Kulmala kertoili rauhallisesti omin sanoin tästä huimasta retkestä ja vastaili kysymyksiin pieni hymynkare suupielessään.


lauantai 6. helmikuuta 2016

Pientä säätöä

Kalustokatsauksen yhteydessä mainitsin, että aikomukseni on meloa tuleva kausi hieman lyhyemmällä melalla ja pienemmällä lapakulmalla. Koska melani ei ole säädettävää mallia, toimenpide piti suunnitella ennalta. Ajaessani kehä III:sta itään, poikkesin kotimatkalla Welhonpesässä ostamassa pötkön tavanomaista jämerämpää kuumaliimaa. Aine on ilmeisesti samaa, mitä he käyttävät melojen rakentamisessa.

Kotona merkitsin melaan tussilla nykyisen 60 asteen lapakulman, sekä nollakulman. Taskulaskimen, sekä piirtämieni merkkien avulla piirsin tavoiteviivan tulevia töitä helpottamaan. YouTubesta löysin varsin selvät ohjeet Braca- melojen kasaamisesta. Aivan kaikesta en ollut esittelijän kanssa samaa mieltä, mutta pääosin ohjeet olivat hyvät.

Oikeaan lapaan merkitsin nykyisen lapakulman.

Vasempaan lapaaan merkitsin nykyisen- ja
nollakulman lisäksi taivoitekulman.
Poistin vanhat tipparenkaat ja varovasti kuumailmapuhaltimella lämmittämällä irrotin oikean lavan varresta. Koska en tiennyt tarkkaan, miten ohutseinämäinen hiilikuituputki katkaistaessa käyttäytyisi, katsoin käytettävissä olevista koneista huolimatta turvallisimmaksi vaihtoehdoksi tutun metallisahan. Tasaisesti vartta koko ajan kiertäen, sahasin sen päästä kahden sentin renkaan irti varoen visusti ettei terä päässyt repimään kuituja irti varren sisäpinnasta.

Sahatessa vartta suojasin pinnan maalarinteipillä
Hioin ja putsasin varren pään ja esilämmitin sekä lapaa että vartta. Lisäsin hieman liimaa kuumaliimapistoolilla ja kiinnitin lavan kiertävällä liikkeellä takaisin varteen samaan kulmaan, missä se oli ollutkin. Liiman jäähdyttyä postin purskeet ja viimeistelin sauman siistiksi.

Kuumaliima ja kuumailmapuhallin ovat oiva yhdistelmä
Vasemman lavan suhteen toimin muuten samoin, mutta pienensin lapakulmaa suunnitelmani mukaan. Valmistin styrofoamista lapojen puoliväliin asennettavat kappaleet helpottamaan kulman arviointia. Verratessani valmista melaa tavoittelemaani huomasin kulman olevan toivottua pienemmän. Olin kyllä laskenut viivojen etäisyydet oikein, mutta piirtänyt silti apuviivani ajatuksissani toista milliä väärin. Pienellä lämmittämisellä asia oli kuitenkin nopeasti korjattu.

Styrofoamiset apupalat helpottivat lapakulman arviointia
Lopuksi oli tipparenkaiden takaisin asentamisen vuoro. Melaa ostaessani toinen alkuperäisistä renkaista oli ollut liian löysä eikä se pysynyt paikoillaan. Kotona asian huomattuani olin soittanut liikkeeseen. Sieltä oli pahoiteltu virhettä ja luvattu auliisti uudet renkaat tilalle. Asia oli jäänyt, koska lavat olivat kiinni, enkä halunnut survoa rengasta väkisin varsipaksunnoksen yli. Käydessäni nyt ostamassa limaa, parin vuoden takainen lupaus piti ja valitsimme yhdessä uudet renkaat. Vaan kuinkas sitten kävikään... Myös nämä täysin identtiseltä näyttäneet renkaat osoittautuivat keskenään erikokoisiksi. Niinpä ruuvasin vanhat turhan isot ja painavat puolipallon muotoiset jälkiasennettavat tarvikerenkaat takaisin paikoilleen. Eipä tuo kovin merkittävä takaisku ollut, vaikka jokainen varren päässä killuva lisägramman onkin turha.

Tuleva kesä mennään 206 pituisella melalla ja 45 asteen lapakulmalla
Koko operaatio kesti pähkäilyineen alun toista tuntia ja samalla jäähtymistä odotellessa puinen grönlantilaismela sai uusintakäsittelyn pintaansa. Seuraavalla kerralla moisen homman suorittaa varmaankin puolessa ajassa. Mikäli lapakulmaa joutuu myöhemmin tarkistamaan, käy sen säätö jatkossa vain muutamassa minuutissa.