- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Vapaus on koittanut

Vihdoinkin merellä!
Jäät lähtivät Keisarinsatamasta toisena pääsiäispäivänä 28.3. Edellisenä päivänä olimme tehneet pikku pyrähdyksen lahdella ja käyneet samalla tarkistamassa tilanteen. Virta ja tuuli olivat ajaneet irronneet jäälautat tiiviiksi rykelmäksi, joka tukki reitin avoveteen. Hakkujen kanssa tuosta olisi kyllä päässyt, mutta ajatus toisiaan vasten kiilautuneiden jäälauttojen väliin luiskahtamisesta ei houkuttanut yrittämään. Niinpä palasimme jään länsireunaa pitkin takaisinpäin.

Tie merelle on nyt auki!
Tuolloin menomatkalla silmiini oli jo sattunut poikkeuksellisen iso, jään reunalla seisovan linnun kaarnanruskea hahmo. Paluumatkalla tuo hahmo lehahti siivilleen ja melojakaverini Moilanen puki sanoiksi sen, mitä olin koko ajan ounastellut: "Oliks toi kotka?" Lentoreitin kohdalle sattuneet lokit ottivat siivet alleen ja antoivat tilaa isommalle. Lintu lensi metsän päälle Ruonalan kohdalla ja katosi samalla näkyvistä. Myöhemmin kuulin samana iltapäivänä pari kilometriä pohjoisempana kalastusmajan kohdalla tehdystä kotkahavainnosta. Kyseessä täytyy olla tuo sama lintu. Hetken kuluttua vajalle päin meloessamme jokisuiston kaislikosta nousi vielä lentoon toistakymmentä harmaahaikaraa.

Joutsenia oli paljon liikkeellä
Arvelimme jääpadon hyvinkin hellittävän seuraavaksi aamuksi, mikäli yö vain pysyy lauhana ja tuuli kääntyy ennusteen mukaan etelään. Niinpä ilmoitinkin lähteväni maanantaina perinteiselle pääsiäismelonnalle Lehmän länsirannalle. Sain menomatkalle seuraa parista seuramme melojasta. Jäätilanne oli täsmälleen sellainen, kuin olin otaksunutkin. Pinne oli helpottanut ja lauttojen muodostama heppoinen kannas oli enää vain kymmenen metrin levyinen. Pienellä odottamisella siihen aukesi sopivasti juuri kajakin mentävä aukko. Ensimmäisenä avoveteen ennätti Heidi.

Varsinaiset rantakelit saavat vielä odottaa
Saattajien jättäydyttyä Katariinan niemen kohdalla jatkoin yksin matkaa. Kiersin Havourin ja suuntasin tämän jälkeen kohti Lehmän saarta. Viikarin salmesta vyöryi sisään kohtuullisen kokoisia aaltoja, jotka nostivat vastatuuleen etenevän kajakkini keulan välillä melko korkealle pärskäyttäen samalla raikasta merivettä kasvoille. Aurinko paistoi, ja varhaisesta vuodenajasta huolimatta oli ihan kesäfiilis. Yllätyin, kun Lehmän aurinkoranta olikin melkoisen jääröykkiön alla. Avointa hiekkaa oli kuitenkin juuri sen verran, että rantautuminen onnistui isommitta ongelmitta. Murtuva aalto tosin ehti hyökätä istuinaukkoon kastellen huonosti pakatut tavarat sekä sytyttimeni ennen kuin ehdin nostaa kajakin jään päälle turvaan.

Pälvi on kevään merkki
Kun kajakki nyt oli hangella, hinasin sen saman tien ylös grillikatokselle asti ja vältyin täten tavaroiden kantamiselta. Kuivasin kastuneen sytkärin auringonpaisteessa, tein tulet ja nautin maisemista sekä eväistä. Tuuli suhisi, meri kohisi ja laivadieselin matala kumina kantautui jostain kaukaa tuulen yläpuolelta. Mieleeni tuli pari melojakaveria, jotka olivat edellisenä päivänä lähteneet kevään ensimmäiselle yöretkelle ulkosaaristoon. He olivat kaiketikin juuri näihin aikoihin paluumatkalla. Yritin tähystellä horisonttiin, mutta pienten kajakkien havaitseminen kilometrien päästä avomereltä oli vastavalossa mahdoton tehtävä.

Ei näkynyt poikien kajakkeja horisontissa
Saareen on viime kesäksi rakennettu mainio ja siisti grillikatos sekä käymälä. Aikani kuluksi tein seuraavalle tulijalle puita liiteristä löytyvistä pölkyistä. Paikalla oleva turvakirves vaikutti niin idioottivarmalta, että hyvä, ettei sen kanssa sattunut vahinkoa. Mikäli puun halkaisee terään lyömällä, sinkoaa tikkuja ympäriinsä miten sattuu. Paremman tuloksen saa, kun pitää puuta pystyssä terän päällä ja lyö toisella vähän isommalla klapilla päälle. Yksi paloista halkesikin odotettua helpommin ja huonosti asetettu etusormi oli jäädä terän ja päälle iskevän pöllin väliin. Tällaisista läheltä piti - tilanteista on syytä ottaa opiksi.

Tämä terä vaikuttaa niin turvalliselta,
että meinasi olla vaarallinen

Lounaspaikasta oli loistava merinäköala
Fiilistelin meren rannalla liki pari tuntia. Välillä kävin tarkastamassa jäätilanteen saaren toiselta puolelen. Moottorikelkan jälkeä pitkin kävellessä hanki kantoi ja kulkeminen oli helppoa. Ainakin salmen pohjoisosa monttuun asti näytti olevan avoinna. En viitsinyt jatkaa pidemmälle nähdäkseni, olisiko saaren kiertäminen vesitse ollut jo mahdollista. Palasin länsirannalle ja hörppäsin auringossa loput kaakaoni termoksesta ennen paluumatkan alkua. Tavaroita kasatessani silmäni sattui oudon näköiseen linnunpönttöön, joka lähemmässä tarkastelussa paljastuikin keittokatosta vahtivaksi riistakameraksi.

Isoveli valvoo täälläkin
Ensimmäinen yritys kajakin vesille saamiseksi onnistui, mutta evä oli jumiutunut hiekan ja jään yhteisvaikutuksesta. En halunnut lähteä melomaan kotimatkaa vänkäävällä kajakilla, joten palasin takaisin rantaan. Aivan kuten saareen tullessanikin, aalto pääsi jälleen iskemään ohjaamoon. Kajakin tyhjentämisen ja tiukkaan jumahtaneen evän esille kaivamisen jälkeen uusi yritys onnistui paremmin, kunhan ensin kahlasin niin pitkälle, että saappaan varresta lorahti vettä. Kuivapuvun sisällä ollut sukka pysyi toki kuivana ja neopreenisaapas lämmittää hyvin märkänäkin, joten asialla ei oikeastaan ollut mitään väliä. Olipahan kuitenkin jo kolmas kömmähdys tällä reissulla. Taitaa ukolla olla talven jäljiltä vähän turhan paljon intoa, kun tulee näin kohellettua.

Paitsi horisontissa, laivoja näkyi myös lähempänä rantaa
Kotimatka sujui myötätuuleen ja -laineeseen arvioimaani nopeammin. Retken aikana Keisarinsataman jääpato oli kokonaan hävinnyt ja etelätuuli oli ajanut irtojäät sokeritehtaan ja Munsaaren välille hajanaisiksi lautoiksi. Vajalla kyytiä odotellessani törmäsin Pasiin, joka oli kotiutunut Ristisaaren reissulta. Mies vaikutti hieman väsyneeltä, mutta onnelliselta. Aurinko oli selvästi tarttunut neopreenihupun reunustamiin kasvoihin. Alkaakin olla aika kaivaa aurinkorasvapurkit taas esille.

Keisarinsatama on nyt jäistä vapaa!



sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Hanget hohtaa ja meri kimmeltää

Kevät on hienoa aikaa. Samana päivänä voi aamupäivällä harrastaa hiihtoa ja iltapäivällä melontaa, kumpaankin mainioissa olosuhteissa. Maaliskuun puolivälin jälkeen minulle tarjoutui peräkkäin kolme tälläista onnenpäivää. Perjantaina tosin hiihdin töissä ja meloin illalla uimahallissa. Lauantaina ja sunnuntaina pääsin sitten ihan oikeasti nauttimaan keväästä, kun aamulla oli hankikanto ja iltapäivällä kelpo melontakeli.

Keväiset hiihtokelit ovat nyt parhaimmillaan
Lauantaina vajan viereinen uimaranta oli lähes sula. Vesille oli itse asiassa helpompi päästä kuin kesäkelillä. Olimme liikkeellä kolmen kajakin voimin. Kovin paljoa ei jään reuna ollut viikossa edennyt. Tuntia aikaisemmmin vesille lähtenyt Pasi kertoi Keisarinsatamassa tuulevan sen verran, että emme lähteneet sinne tarkistamaan tilannetta. Avoveteen olisi kuulemma muutaman sadan metrin kannas ylitettävänä ja minulla oli jäähakut hukassa. Hakkujen avulla tuo saattaisi vielä mennäkin, mutta naskaleilla moista ei kyllä viitsi lähteä vapaaehtoisesti taittamaan.

Kaislikon suojassa oli tyyntä meloskella
Kruisailimme siis jokisuistoa kaislikon, ja samalla tuulen suojassa. Kortetsaaren pääsi nyt jo kiertämään, mutta Munsaaren rannassa jää tuli vastaan miltei samassa kohdassa kuin viikko aikaisemminkin. Vajaan parin tunnin kierroksen jälkeen löysimme itsemme lähtöpisteestä ja nostimme kajakkimme takaisin vajan orsille.

Uimaranta on jo lähes sula
Sunnuntaiaamuna kävin jälleen sivakoimassa reilun tunnin hiihtolenkin vapaalla tyylillä, aivan kuten edellisenä päivänäkin. Keli oli rapsakka ja sukset luistivat hyvin. Tämän jälkeen käväisin kotona suihkussa ja syömässä ennen kuin kiiruhdin vajalle. Tällä kertaa olin liikkeellä yksin.

Aamulla hiihtoa ja iltapäivällä melontaa, kyllä nyt kelpaa
Vaikka päivä olikin lämmennyt plussalle, oli yöllä ollut melkoinen pakkanen. Kajakki oli vielä iltapäivälläkin yltä päältä jäässä. Sulattelin sen kannen vajan päädyn auringonpaisteessa ja notkistelin kiinni jäätyneen evän käyttökuntoon ennen kajakin vesille laskemista. Yöllä oli syntynyt uutta teräsjäätä, eikä rannasta lähteminen ollut enää aivan yhtä helppoa kuin edellisenä päivänä.

Pieni sulattelu ja herkistely oli tarpeen ennen vesille siirtymistä
Meloskelin sokeritehtaan ohi kohti Keisarinsatamaa. Jään reuna tuli vastaan suurin piirtein siinä, missä eilisen puheen perusteella oletinkin. Vaikka se ei ollut viikossa juurikaan siirtynyt etelämmäksi, oli avoin vesialue kuitenkin selvästi laajentunut. Jään lumipeite oli myös muuttunut hohtavan valkoisesta harmaaksi, joten aurinko pääsee nyt tarttumaan siihen entistä tehokkaammin. Jokohan pääsiäisenä tie avomerelle on avoinna? Jäällä tepasteli lokkeja ja variksia joen tuomia risuja ja rojua keräilemässä. Mietin, missä muut linnut mahtoivat olla.

Merelle tekisi mieli, mutta jäät pitävät vielä vankinaan.
Vapaus koittaisi hieman ennen siltaa.
Suhteellisen leppoisa muutaman metrin tuuli puhalteli pohjoisesta, mutta vuodenajalle tyypilliset, hieman vihaisetkin termiikkipuuskat toivat vastavirran lisäksi paluumatkaan omat mausteensa. Kaislikossa bongasin varisten ja lokkien lisäksi myös sorsia, koskeloita, telkkiä, hanhia ja joutsenia. Puuskatkaan eivät täällä päässeet enää tuivertamaan.

Öinen pakkanen oli synnyttänyt suojaisiin lahtiin uutta teräsjäätä,
joka ei päivän kuluessa ennättänyt sulaa pois.
Lähestyessäni Ruonalan rantaa, huomasin joen alajuoksulla välähtävän jotain punaista. Lähemmäksi päästyäni se paljastui lyhyeksi ja leveäksi avokaksikoksi. Hieman kevyen näköisesti varustautuneet melojat kertoivat lähteneensä Metsolan rannasta. Vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme kumpikin matkaamme. Juuri pinnan alla kelluvat täysin huomaamattomat jäänpalat pitivät aistit tarkkoina. Välillä melan lapa kopsahti tällaisen jään pintaan, välillä painui sen läpi. Mitä jos se jäisikin jäähän kiinni, tai sen alle alle jumiin? 

Kortetsaaren komeaa rantalepikkoa
Kiertelin joen alajuoksulla ja kävin tutkimassa sen pienempiä haaroja meloen niitä niin ylös kuin se oli mahdollista. Joen vesi näytti olevan varsin korkealla ja merivesi puolestaan alhaalla. Pikkuhaaroissakin virtasi kerrankin ihan kunnolla. Nyt voisi koskikajakilla surffailla Langinkosken sillan luona, mikäli kylmä jokivesi ei olisi esteenä. Kesällä nämä paikat ovat valitettavasti usein lähes kuivillaan.

Langinkoskessa virtaa nyt mukavasti vettä.
Vajaa parin tunnin kierroksen jälkeen olin jo valmis palaamaan vajalle. Niin kevättalvella vaihtamani kajakin penkki kuin lyhentämäni melakin tuntuvat toimivan yli odotusten. Hyvillä mielin pakkasin tavarani odottamaan seuraavaa käyttökertaa.




lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kevät tulee ajallaan

Vajarannassa oli vielä reilusti lunta.
Kävimme parin tunnin melontakierroksella vajan lähivesillä. Ilma oli mitä mainioin. Auringossa oli viisi astetta lämmintä ja tuultakin oli vain pienen henkäyksen verran. Hienosta kelistä huolimatta vajalla ei ollut ruuhkaa. Autot piti silti jättää parinkymmenen metrin päähän, tietä ei oltu aurattu.

Tätä kautta avomerelle ei vielä hetkeen pääse.
Vertailin kevään etenemistä vanhoihin blogiteksteihini. Aikataulussa tunnutaan tänä vuonnakin olevan. Pari viikkoa sitten vaikutti jo, että kevät tulisi etuajassa, mutta tällä hetkellä tilanne taitaa olla toisin. Siinä, missä hiihtokelit ovat vielä parhaimmillaan, maa oli viime keväänä tähän aikaan jo paljaana. Myös jäät olivat vuosi takaperin ohuempia. Vielä hetkeen ei Keisarinsatamasta läpi pääse. Kahden vuoden takaiseen verrattuna taidamme kuitenkin olla jonkin verran edellä.

Kortetsaarta ei vielä päässyt kiertämään, pohjoispäässä oli jäätä.
Kahden kajakin voimin kiertelimme jään reunoja ristiin rastiin. Linnut alkavat jo palailla. Lokkien ja variksien lisäksi jäällä näkyi tepastelevan ainakin joutsenia ja haikaroita. Vesi oli ällistyttävän kirkasta, välilllä tuntui, kun olisi istunut tyhjän päällä. Langinkosken alajuoksulla pari ukkoa souteli kalansaalis silmissään, vavat auringossa väkyyen.

Kevät on kiva vuodenaika.
Samana päivänä on mahdollista sekä hiihtää että meloa.
Rannoilla liikkuvia ihmisiä kiinnosti selvästi vuodenaikaan nähden varhainen melontalenkkimme. Rohkeimmat uskaltautuivat tervehtimaan ja kommentoimaan menoamme muutamalla lauseella. Ujommat vain hymyilivät ja katselivat kiinnostuneen näköisinä. Todennäköisesti vain harva heistä pystyi silti aavistamaan, kunka hienolta tuntui meloa jään reunaa pitkin kevätauringon lämmittäessä kasvoja.

Lenkki on takana.
Kajakki oli helppo vetää hankea pitkin takaisin vajalle



torstai 3. maaliskuuta 2016

Entistä ehompi

Noin vuosi takaperin meloskelin uuden kajakkini kanssa tuolloin vielä jäisellä Suomenlahdella. Tästä jäi pysyvät muistot paitsi mieleen, myös kajakin sisäpohjaan. Jälkimmäiset aiheuttivat hieman henkisiä hiertymiä omistajalle. Ei näistä pienistä hiushalkeamista mitään ongelmia ikinä ollut, mutta niiden näkeminen harmitti kuitenkin sen verran, että päätin tehdä asialle jotakin. Näin lomalla siihen oli kerrankin aikaa.

Kajakki pääsi hiihtolomalla viikoksi lämpimään
Vaikka Kotka onkin merikaupunki ja sen rannat ovat täynnä erilaisia telakointi- ja veneenhuoltopalveluja tarjoavia yrityksiä, osoittautui sopivan laminointiepoksin löytäminen yllättävän hankalaksi. Olin jo vaipua epätoivoon, ennen kuin viidennellä ovella lopulta tärppäsi. Sain veneveistämöltä käyttööni West System 105 hartsia sekä hidasta kovettajaa. Kyseinen tuote oli tullut minulle tutuksi toistakymmentä vuotta sitten valmistaessani nelimetristä soutuvenettä stitch and glue -tekniikalla. Toisesta veneliikkeestä löysin 160 grammaista lasikuitukangasta sekä paperin ohutta mattoa. Jälkimmäistä käytin paremman tartunnan varmistamiseksi. 

Siirsin kajakin vajan pakkasesta loman ajaksi hiljenneelle työpaikalleni ja irrotin ensitöikseni siitä istuimen. Valmistin ja sovitin voimapaperista paperimallit lasikuidun leikkaamista varten. Puhdistin kajakin sisäpuolelta ja suojasin sen kannen muovikääreellä, sitten rajasin työskenneltävän alueen maalarinteipillä. Tämän jälkeen karhensin pohjan hiomapaperilla ja puhdistin sen hiomapölystä. Illalla kotona ennen allastreenejä lukaisin netistä vielä West Systemin tuoteselosteen sekä silmäilin paria tallentamaani opasmonistetta. Sitten suunnittelin työjärjestyksen ennalta, jotta ennättäisin saada kaiken valmiiksi runsaan parinkymmenen minuutin työskentelyajan sisällä.

Laminointia odotellessa.
 Kangaskudoksen alta pikistää käyttämäni paperimalli.
Seuraavana aamuna leikkasin lasikuitumatosta ja kankaasta valmistamani paperimallin avulla sopivat palat ja sekoitin epoksin. Oikean seossuhteen mittaaminen aiheutti hieman päänvaivaa ennen kuin hoksasin leikata lasten mehupurkeista ja maitotölkeistä pieniä astioita, joiden sisäpinnalle mittasin ja merkitsin tarvittavat määrät hartsia ja kovettajaa. Kun kumpikin neste oli valmiiksi annosteltuna omissa astioissaan, yhdistin ne pakasterasiassa ja sekoitin huolella. Syntyneen seoksen kaadoin laakeampaan astiaan turhan lämpenemisen estämiseksi, työskentelyajan pidentämiseksi ja telaamisen helpottamiseksi. 

Maalaamon pöytä sai toimia kemistin laboratoriona.
Telasin istuinaukon pohjan märäksi ja asetetin maton pohjalle. Ilmaustelalla painellessani matto kostui mukavasti läpi lähes koko pinta-alaltaan. Lisäsin aavistuksen hartsia ja toistin saman kankaan kohdalla. Valmiiksi kostutettua kutitua käyttämällä olisin varmasti säästänyt hieman hartsia sekä painoa. En kuitenkaan uskaltanut ryhtyä moiseen, koska pelkäsin ryttääväni kankaan ahtaissa paikoissa. Aika helposti sain laminaatin kostutettua tälläkin tavoin. Ilmaustelan lisäksi käytin apunani superlontelaa sekä pientä sivellintä.

Paikoilleen asetettu lasikuitukudos odottaa ilmausta.
Hiuksenohut matto on ja tätä ennen telattu pohjalle.
Sekoitin uuden satsin epoksia ja toistin päiväluukun kohdalla samat työvaiheet. Nyt laminoitava pinta-ala oli pienempi, mutta pienen aukon kautta sokkona työskentely hankalampaa. Epoksin hyytelöidyttyä noin puolen tunnin kuluttua poistin maalarinteipit ja lähdin kotiin jättäen kajakin kuivumaan yön yli. Seuraavana aamuna palasin takaisin ja hioin reunoilta nousseet lasikuitutikut sileiksi ja lisäsin päälle saumakohtaan vesivärisiveltimellä hieman hartsia. Kuivumisen jälkeen olikin jo istuimen kiinnittämisen vuoro. Vaikka epoksi ei pidäkään uv-säteilystä, en suojannut pintaa maali- tai lakkakerroksella. Suoralle auringonvalolle altistuminen on niin vähäistä, ettei asiasta pitäisi olla mitään harmia. Suurimman osan ajasta kajakki on pimeässä vajassa. Ulkona ollessaankin siinä on lähes aina aukko- tai sokkopeite päällä. Mikäli liituuntumista tai värimuutoksia alkaa odotuksista huolimatta seuraavien kymmenen vuoden sisällä esiintyä, voi pinnan aivan yhtä hyvin käsitellä tässäkin vaiheessa.

Jokohan tämä täyttää jäämaksuluokan 1A vaatimukset?
Noin viikon kuluttua laminoinnista epoksin pitäisi olla täysin kovettunut ja kajakin tältä osin vahvempi kuin uutena. Samalla siitä on tullut minulle entistäkin henkilökohtaisempi kulkuväline. Toista täysin samanlaista ei kenelläkään toisella ole. Laskelmieni mukaan painoa tuli lisää runsaat puoli kiloa. Tämä tuskin haittaa mitään, sillä tämäkin vähä sijaitsee painopisteen kannalta mahdollisimman edullisessa paikassa. Meloja taas sai hyvän syyn laihduttaa saman verran.