maanantai 11. heinäkuuta 2016

Viikonloppu saaristossa

Merta päin
Koko edellisen viikon oli ollut kurja sää, mutta viikonlopuksi oli ennustettu selvästi parempaa. Kotkan melojien meriretki järjestettiin 9.-10. heinäkuuta. Meitä lähtijöitä oli yhteensä seitsemän. Vaikka kesä onkin jo pitkällä, tämä oli kohdallani vuoden ensimmäinen yöretki. Kohteeksi sovimme tutun Kuolioluodon. Meloimme kantasataman kautta ja Hallan sillan ali. Ensimmäisen taukomme pidimme parin tunnin jälkeen Kuutsalon santaniemessä. Sää oli lämmennyt niin, että paitahihasillaankin tarkeni mainiosti, vaikka pintavesi olikin viikon sateiden ja tuulien jälkeen varsin kylmää.

Tauko Santaniemessä
Pienen tankkauksen jälkeen jatkoimme Pitkäsaaren ja Karhusaaren välistä kohti Kuolioluotoa. Saavuimme perille hyvissä ajoin. Leiriytymisen ja ruokatauon jälkeen kiertelimme saarta, jonka topografia osoittautui sangen vaihtelevaksi ja mielenkiintoiseksi. Aivan helpolla emme takaisin teltoille selviytyneet. Reitinvalinnasta riippuen edessä oli joko kalliokiipeilyä tai suokävelyä ja korpivaellusta.

Etsi kuvasta kaksi vaeltajaa!
Illan kruunasi tietysti nuotio, jonka varmistamiseksi Pasi oli raahannut kajakin ruumassa melko satsin puita kaupungista asti. Kun kuivaa poltettavaa löytyi tällä kertaa saaren rannoiltakin runsain mitoin, riitti hiillosta myöhään yöhön. Illan edetessä makkara tirisi ja jutut muuttuivat koko ajan yhä mehevämmiksi. Rimaa ei tälläkään kertaa pidetty turhan korkealla.

Aurinko laskee länteen
Yöllä tuuli ja jossain välissä taisi ripauttaa hieman vettäkin. Uusi teltta ja makuupussi tuntuivat toimivan hyvin, mutta makuualustan olin illalla pumpannut turhan kovaksi, enkä unen pöppörössä sitä enää ruvennut säätämään. Aamu kahdeksalta paistoi kuitenkin aurinko, joten puuroa ja kahvia oli hyvä siemailla rantakalliolla. Pian lännestä vyöryi kuitenkin matala, mutta tiheä sumuverho saarten ylle. Taivas ja aurinko kuitenkin kajastivat koko ajan läpi antaen toivoa paremmasta. Purimme leirin ja jäimme kalliolle odottelemaan sopivaa lähtöikkunaa. Kun Vuorisaari ilmaantui takaisin näköpiiriin, laskimme kajakit vesille ja lähdimme melomaan sen eteläkärkeä kohti.

Aamiasihetki kalliolla
Kokosimme letkan Leijaholman itärannalla ja jatkoimme kohti Kuutsalon ja Kirkonmaan salmea, Sinne saapuessamme aurinko katosi ja paksu sumuseinä tuli vastaan. Kuutsalon rantoja pitkin hivutellen meloimme Lehmänsalmeen, jonka ylitimme kapeimmasta kohdasta. Rannalta montun eteläpuolelta löytyi hyvä taukopaikka, johon jäimme kuuntelemaan ukkosen jyrinää, keittelemään lounasta ja odottelemaan sumun hälvenemistä. Keskustelu oli jo astetta fiksumpaa kuin edellisenä iltana. Sumun seasta putkahti neljä Rankkiin matkalla ollutta lappeenrantlaista melojaa.

Rannalla kehittyi upeita ukkospilviä

Sumu yllätti melojat

Tauolla puhuttiin kerrankin ihan fiksuja
Melko pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen jatkoimme viiden maissa kotia kohti. Tuuli oli länsi-lounaasta kuutisen metriä sekunnissa ja Viikarin salmesta tuli mukavia aaltoja luomaan melontaan sopivasti meriretken tunnelmaa. Etenimme sivutuulessa verkkaista vauhtia kohti Katariinan niemeä. Kukourin mutkassa Mansikkalahteen jäänyt Antti erkani joukosta jääden leikittelemään aalloilla. Totesimme, ettei hyvä surffauskeli välttämättä vaadi kovaa tuulta.

Kotimatkalla oli sopiva sivutuuli
Kotirantaan saavuimme himan ryytyneinä seitsemän maissa illalla. Takana oli kiva ja onnistunut retki. Kotona varusteita purkaessani huomasin punkkipihtien puuttuvan. Muistin pakanneeni ne toalettilaukkuun yhdessä iPodin kanssa. Sieltä nämä molemmat olivat ilmeisesti jossain välissä lennähtäneet ties minne sammalikkoon. Ei tämä retki siis aivan ilmaiseksi tullut, mutta toisaalta oli varmasti tämän pienehkön menetyksen arvoinen.

***

Edit: Kadonneeksi luultu omaisuus kuin löytyi kuin löytyikin seuraavana päivänä kajakin uumenista.




1 kommentti:

  1. "tauolla puhuttiin kerrankin ihan fiksuja." Kerrankin on kuva ja kuvateksti kohdallaan.
    Hyvä sommittelu auringonlaskukuvassa!

    VastaaPoista