Syystunnelmissa

Syksyn harmaat kelit ovat saapuneet

Kotkan melojien laituri nostettiin lauantaina 15.10.2016, päivä toimintasuunnitelmaan merkittyä myöhemmin. Tällä tavoin toimien saatiin yhdistettyä huvi ja hyöty, melonta ja talkoilu. Sää oli aamusta aavistuksen suttuinen ja kostea, mutta tuulta ei ollut juuri nimeksikään.

Tänä vuonna laiturin irroitus onnistui kuivin käsin

Aloitimme aamupäivän vajan edustalla Jouko Heinosen vetämillä kehonhallinta ja rentoutusharjoituksilla. Puolen päivän jälkeen lähdimme porukalla melomaan tutun parituntisen lenkin. Illat ovat jo niin pimeitä, että arkisin vesille ei enää ennätä. Edellisestä melontakerrastani oli kulunut tasan viikko, mikä tuntui pieneltä ikuisuudelta. Viime aikoina kiusoitellut olkapää muistutteli alkumatkasta  taas hieman itsestään, mutta kropan lämmetessä kolotus unohtui ja kajakki kulki vaivattomasti.

Tuttu lenkki taitettiin tutussa porukassa

Merivesi alkaa olla jo melko viileää, joten väki oli pääsääntöisesti pukeutunut kuivapukuihin. Itse olin varautunut matkaan myös neopreenisormikkain. Melontalenkin jälkeen kokoonnuimme rannalla laituritalkoisiin.

Meri oli poikkeuksellisen matalalla

Lähipäivinä vedenkorkeus on ollut jopa puoli metriä tavanomaista alhaisempi. Laiturin pystyikin tällä kertaa irroittamaan tolpistaan kädet kuivina rannanpuoleisen reunan jäätyä kokonaan kuiville.

Vettä ei enää riittänyt tämän veneen kölin alle

Lenkin jälkeen kannoimme muutaman hengen porukalla laiturin kannen osa kerrallaan sisätiloihin. Myös itse runkoponttooni siirtyi vaivattomasti neljään pekkaan. Kun laituri oli nostettu, paikalle alkoi kerääntyä lisää jäseniä seuranpitoon. Lopuksi lämmitimme grillin ja paistoimme makkaraa vajan edustalla. Katseet on jo osittain siirretty tulevaan kauteen, vaikka kuluvaakin kautta on vielä monta viikkoa jäljellä.

Laiturin kansi nousi pienissä palasissa helposti

Kevään paikkaus oli pitänyt hyvin.
Ponttoonissa oli vain pari litraa vettä.

Kesä on takana, mutta melontakausi jatkuu vielä

Repovedellä

Komeiden kallioiden suojassa on hyvä retkeillä tuulellakin.

Lauantaina 8.10. pakkasimme kajakit peräkärryyn ja autoilimme sata kilometriä pohjoiseen viettääksemme rennon päivän melomalla Repoveden kansallispuistossa. Rannikolla tuuli tuiversi ja ilma oli syksyisen harmaa, mutta perillä meitä odotti vähintäänkin siedettävä melontakeli. Tuuli oli täälläkin viileä ja puuskainen, mutta sokkeloisella sisävesireitillä ei suuria selkiä tarvitse ylitellä ja suojaa löytyy aina jonkun niemen tai saaren takaa. Aurinkokin ilmestyi pian taivaalle kasvoja kuumottamaan.

Kalliomaalauksia ei taaskaan löytynyt.

Lähdimme liikkeelle Lapinsalmen kajakkilaiturilta ja liikuimme kuuden hengen porukalla. Ensimmäiseksi alitimme riipusillan ja yritimme etsiä kalliomaalauksia Ruskiansalmen kalliosta. Tälläkään kertaa emme niitä onnistuneet saamaan silmiimme. Pian jatkoimmekin Kuutinlahden nuotiopaikalle tulistelmaan. Eväät maistuivat, vaikka melontaa ei ollut takana vielä tuntiakaan, olihan aamuherätys ollut aikainen. Makkara tirisi tuulensuojassa ja auringonpaisteessa, vaikka laituri olikin nostettu jo talviteloille.

Kuutinlahden laituri oli ilmeisesti jo talviteloilla,
 tämä ei meitä kuitenkaan hidastanut.

Liki tunnin pysähdyksen jälkeen jatkoimme melomista ja käännyimme kohti Karhulahtea. Laavulla oli ruuhkaista ja takana oli vain muutama kilometri, joten emme nousseet rantaan. Kiersimme Karhusaaren lisäksi pari muutakin saarta ennen kuin palasimme takaisin Lapinsalmen riippusillalle.

Tämän riippusillan olen alittanut useita kertoja.
Joskus voisi olla mukava myös ylittää se.

Seuraava pysähdys oli Määkijällä, jossa kaksi vuotta sitten kiepsahdin ympäri ja hukkasin silmälasini järven pohjaan. Tällä kertaa kajakki pysyi pystyssä ja lasit päässä. Laiturilla ja nuotiopaikalla tuuli navakasti, joten perustimme tukikohtamme vähän syrjemmälle. Auringon paistaessa suojaisaan rantaan, tunnelma oli suorastaan kesäinen. Eväitä tuli tankattua taas niin, ettei kajakkiin meinannut mahtua. Marketista edellisenä iltana nappaamani Knorr Snack Pot pekoniperunamuusi osoittautui oivalliseksi välipalaksi.

Määkijä beach

Koska päivää oli sopivasti jäljellä ja melonta maittoi, päätimme tehdä vielä pienen lenkin ennen kajakkien pakkaamista takasin kärryyn. Suuntasimme Tuuhansalmen kautta kohti Kivisilmää, mutta tyydyimme melomaan vain tuulisen selän keskellä olevien Ottapajansaarten välistä ja käännyimme tästä takaisin. Olimme lähteneet Lapinsalmen laiturilta aamupäivällä kello 11 ja kello viideltä olimme takaisin samassa pisteessä.

Rantautuminen on helppoa, kun tällaisia laitureita on muutaman kilometrin välein

Kulunut kuusituntinen oli sisältänyt melontaa ehkäpä neljä ja puoli tuntia, loppu oli ollut rentoa oleilua. Vauhtikin oli sen verran verkkainen, ettei viime aikoina oireillut vasen olkapääkään pannut siitä suuremmin pahakseen. GPS näytti kuljetuksi matkaksi 17,3km. Kello 20 palautimme kajakit pimeässä ja vesisateessa takaisin vajalle, mistä ne oli tasan 12 tuntia aikaisemmin kaivettu esiin. Olipa kerrassaan mainio ja piristävä päiväretki. Sisäisiä valokennojakin tuli ladattua auringon voimasta niin, että energiaa riittää taas sopivasti pimenevien syyspäivien tarpeisiin.

Erikoiskuljetus!

Uusia vermeitä

Kuluvan kauden aikana on taas tullut taas hankittua yhtä ja toista. Melontatarvikkeita ei voi ilmeisesti koskaan olla liikaa. Pikkuhiljaa omistamani varustearsenaali alkaa kuitenkin olla jo sellainen, että kyseessä on lähinnä kuluneiden varusteiden korvaaminen uusilla tai muuten vain vaihtelun- tai kokeilunhalu.

Vanhan, jo vähän kulahtaneen Koskiaukkopeitteeni korvasin alkukesästä Play Boaterin vastaavalla mallilla. Pidin hintaa melko kovana, mutta tämä aukkopeite on osoittautunut tiiviiksi, luotettavaksi ja mukavaksi käyttää. Se joustaa sopivastii, mutta pysyy silti napakasti paikoillaan ja on edellistä tiiviimpi. Lisäksi sen reunat ovat vahvistettua kangasta, mikä suojelee herkästi rikkoutuvaa neopreenia etenkin reskutustilanteissa.

Reskutustilanteessa vahvistetuista aukkarin reunoista on hyötyä

Jo aikaisemmin keväällä ostin Robson- koskimelani tilalle kevyemmän ja mukavamman Werner Player- melan. Kyseinen malli on koskimelojien parissa varsin suosittu. Se on suhteellisen kevyt ja vahvarakenteinen, joten sitä on nopea pyörittää eikä voimia kulu turhaan melan kannatteluun. Tämän melan varsi on suora, mutta varren poikkileikkaus on soikea molempien käsien kohdalta. Tämä on alkuihmetyksen jälkeen osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi. Nyt tuntuma melan asennosta säilyy hyvin, vaikka kajakin hallinta olisikin jo menetetty ja melojalla olisi pää alaspäin. Hieman ihmetystä herättää, ettei oranssien lasikuituisten lapojen päitä ole millään lailla vahvistettu kulumista vastaan. Ne kyllä tuntuvat kestävän iskuja aivan hyvin, mutta näyttävät vähän kuluvan osuessaan pohjaan tai kiviin. Tuskimpa tällaisella pienellä kulumisella on kuitenkaan sen suurempaa merkitystä.

Werner Player

Toinen melaostokseni onkin sitten merelle tarkoitettu. Hankin kesämökille käytetyn täyshiilikuituisen Bracsa Typhoon 100 merimelan. Tämä mela oli ostettaessa kymmenkunta senttiä liian pitkä ja lapakulmakin oli turhan suuri. Varsin helpolla sain kuitenkin varren lyhennettyä ja lapakulman säädettyä oikeaksi. Tässä melassa ei ole minkäänlaista säätö tai katkaisusysteemiä, joten modifikaatio piti tehdä sahaa ja kuumailmapuhallinta käyttämällä. Nyt molempien merimelojeni pituus on 205cm ja lapakulma 45 astetta. Voisin kuvitella joskus vielä kokeilevani tätäkin lyhyempää melaa sekä pienempää lapakulmaa. Kuluva kausi ja todennäköisesti vielä seuraavakin melotaan nyt kuitenkin näillä mitoilla. Tämä uusvanha melani on uutena ostamaani Braca Hurricanea viitisenkymmentä grammaa kevyempi ja vielä jämerämmän tuntuinen. Typhoonin ruodollinen lapa tuntuu vedessä Hurrcanen sileää lapaa rauhallisemmalta ja helpommalta meloa, kooltaan se on hivenen Hurricanea suurempi. Taisikin käydä niin, että tämä kakkosmelakseni hankkima Typhoon on jopa nykyistä ykkösmelaani parempi.

Käytettynä hankkimani mela vaati hieman hienosäätöä

Melojakaveriltani hankin koskimelontaa silmälläpitäen vähän käytetyt vihreät Hiko Cinch liivit. Muuten mainioiksi osoittautuneet Palm Kaikoura retkiliivini ovat hitaat kuivumaan ja muutenkin halusin eri liivit sekä merelle että koskeen. Nämä Hikot eivät ehkä ole kaikkein mukavimmat yllä, mutta istuvat kiristettyinä napakasti myös uidessa ja tarjoavat riittävät taskut koskessa tarvittavien varusteiden säilytystä varten. Kyseinen liivi on uutenakin kohtuuhintainen ja soveltuu hyvin monipuoliseen melontaan. Vaikka en koskessa silmälaseja käytäkään, minusta on mukava, että liivit ovat edestä vetoketjulla edestä avattavissa. En ihmettele yhtään, että tällaisia liivejä näkee kaiken tyyppisten melojien päällä varsin usein.

Tyyli ennen kaikkea.

Vihreä liivi sopii kajakin väritykseen.

Vanha ja hyvin palvellut Helly Hansen kevytanorakkini sai kesän aikana tehdä tilaa kirkkaan oranssille Yak Slader Cag -pusakalle. Tässä edullisessa ja pelkistetyssä mallissa on toimivat ja mukavat mansetit hihansuissa. Taskuja tai huppua ei ole ja kauluksen kiristys tapahtuu tarranauhalla. Suurimman osan kesän melonnoista pärjää joko paitahihasillaan tai tämän takin avulla. Pienenä ja kevyenä sitä voi hyvin säilyttää kajakin päiväluukussa. Sadekelejä varten tarvitsee kuitenkin erikseen varautua niskaa ja pääntietä suojaavalla lakilla. Minulla onkin päiväluukussa aina sydvästi varalla. Raskaammalle anorakilleni on jäänyt enää varsin kapea käyttöalue keväisin ja syksyisin.

Kokeiltuani varmaankin puolisen tusinaa erilaista kännykkäpussia, löysin vihdoin hyvän ja toimivan ratkaisun. Hankkimani magneeteilla sulkeutuva Gooper kuivapussi on osoittautunut helppokäyttöiseksi ja luotettavaksi kaikissa tähän asti eteen tulleissa olosuhteissa. Liivini taskuun se on hieman iso, mutta muuten mielestäni hyvinkin vähän kalliimman hintansa arvoinen kapistus. Narulenkin ulkoneva kiinnityspiste leventää tosin suuaukkoa harmittavasti.

Kuvan lainakännykkä mahtuisi pienempäänkin pussiin,
 oma puhelimeni valitettavasti ei.

Alkukesästä melontaliikkeessä käydessäni hankin hetken mielijohteesta Padler Wind- merkkiset lyhyet tuulisuojat melan varteen. Ne ovat kevyet, eivätkä sinänsä lämmitä, mutta pitävät kylmillä ilmoilla viiman poissa iholta, joten paljain käsin pärjää mainiosti vielä sellaisillakin keleillä, jolloin aiemmin on ollut pakko pitää hanskoja. Näin melatuntuma säilyy huomattavasti parempana. Nykyisin myös nämä kevyet tuulisuojat kulkevat aina mukana kajakkini päiväluukussa mahdollista tarvetta varten.

Loppukesästä ostin vielä käytettynä Garmin Etrex 25 Touch käsi-GPS laitteen. Ajatus on hyödyntää sitä monenmoisessa ulkoilutoiminnassa. IPX7- roiskevesisuojattuna sen pitäisi myös kestää normaalin melonnan pärskeet ilman erillistä suojapussia -ainakin liivin taskussa. Laite on melko tuore malli markkinoilla ja sen ohjelmistossa on jonkin verran bugeja eikä kosketusnäyttökään aina täysin moitteetta toimi. Itse navigointi on kuitenkin selkeää ja tuntuu sujuvan luotettavasti. Karttaa tämä ei luonnollisestikaan korvaa, mutta tämä laite voisi toimia hyvin navigointiapuna ja tukena pidemmillä ylityksillä ja hankalassa saaristossa. Vesitiiviyden lisäksi jämerä rakenne ja pieni koko on plussaa.

Garmin ei säikähdä pientä kosteutta

Jos on tullut paljon ostettua, jostain on luovuttavakin. Punainen koskarini meloineen on kesän aikana vaihtanut omistajaa. Aika näyttää, tuleeko sen tilalle jossain vaiheessa hankittua toinen vai tyydyttääkö nykyinen river play-tyyppien Pyranha Varun riittävän hyvin kaikki nykyiset koskimelontatarpeeni.