- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100


Itsenäisyyspäivänä lähdimme pienellä porukalla hetken mielijohteesta lyhyelle juhlamelonnalle. Sääennuste näytti pilvipoutaa ja nollakeliä. Olimme sopineet lähdön puoli kymmeneksi. Tuntia aikaisemmin alkoi kuitenkin yllättäen sataa lunta.  Kun vajan edusta oli vielä yön aikana jäätynyt, meinasi ajatus merelle lähdön mielekkyydestä hiipiä hetkeksi esiin. Onneksi tuo epäily meni nopeasti ohi ja laskimme kajakit vesille. Sade loppui pian ja lumi teki maiseman kauniiksi. Myöhemmin aurinkokin näyttäytyi. Jouduimme lyhentämään suunniteltua reittiämme, sillä jäät estivät Ruonalan suuntaan melomisen ja Munsaaren kiertämisen. Ihailimme maisemia ja meloimme hiljakseen rauhallisia Keisarinsataman rantoja.

On vaikea keksiä parempaa tapaa juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä kuin parin tunnin upea melontalenkki kotikaupungin edustalla.











Sininen ja valkoinen.
Onneksi olkoon Suomi 100!








lauantai 2. joulukuuta 2017

Jäitä odotellessa


Vesi on vielä auki, mutta totuuden nimessä on tunnustettava, että odotan jo jäiden saapumista. Takana on kesän lämpö eikä lyhyiden lenkkien tahkoaminen innosta näin loppukaudesta samalla tavalla kuin keväisin. Viime talvena löysin matkaluistelun luonnonjäälle auratulla radalla ja tarkoituksenani on nyt laajentaa harrastustoimintaa varsinaisen retkiluistelun suuntaan. Jäiden tuloon asti käyn toki kelien salliessa viikonloppuisin edelleen melomassa. 

Aamulla aurinko pilkahteli
Uimahallivuorot alkoivat heti joulukuun alussa ja hallilla sovimme parin muun aktiivin kanssa lähtevämme lauantaiaamuna vesille. Koko edellisen päivän oli satanut märkää räntää joka oli jäänyt maahan ilman jäähdyttyä pakkasen puolelle. Aurinkokin pilkahti kajakkeja vesille laskiessamme. Merivesi oli korkealla. Kiersimme Kortetsaaren ja meloimme Merituulen sillan alle katsomaan, olisiko muita melojia saapunut Hirssaaren kiertoon. Ei ollut, joten jatkoimme matkaa kolmisin. Aurinko painui takaisin pilveen ja matalammissa paikoissa havaittavissa jo pientä jäähyhmää.

Kortetsaaren lumisia puita
Menomatkalla sattui omituinen episodi, kun kaksi kajakkia jumittuivat toisiinsa jälkimmäisen keulakuminauhan hakasen tartuttua edellisen peräköysiin. Nyt tilanne oli helposti ratkaistavissa, kun käytössä oli kolmas käsipari irrottamaan kajakit toisistaan. Mietimme miten tilanteesta olisi selvitty kahdestaan aavalla merellä tai isossa aallokossa. 

Jumissa
Muiden palatessa vajalle, päätin venyttää lenkkiäni hieman ja kävin kiertämässä myös Kärkisaaren. Pohjinselällä tuuli yllättävän navakasti ja pärskeet alkoivat jäätyä kuivapuvun hihoihin. Verkkokerrastossa ja ohuessa merinossa pysyi silti yllättävän hyvin lämpimänä varsinkin, kun yläkerrassa oli välissä vielä seitinohueksi kulunut 80-luvun tekninen aluspaita. Lähes kaikki veneet alkavat olla jo talviteloilla eikä rannoillakaan näkynyt enää ristin sielua. Kotiin päin meloessani laskeskelin, että kuluvana vuonna olen ollut kajakkeineni vesillä helmi- ja maaliskuuta lukuun ottamatta kaikkina muina kuukausina.

Edellisillan räntäsade oli jäänyt reimarihin







lauantai 25. marraskuuta 2017

Kotkan ympäri 80 sekunnissa

Kotka ympäri 80 sekunissa

Kerrankin lauantaiksi sattui kelvollinen melontakeli. Kävimme Pasin kanssa kiertämässä Kotkan saaren. Merivartioaseman katolla teki helikopteri lähtövalmistelujaan. Sapokan edessä tapasimme omilta retkiltään palailevan tutun melojan. Meloimme verkkaista tahtia saaren ympäri vastapäivään ja juttelimme niitä näitä pitkin matkaa. 

Merivartioaseman katolle oli lennähtänyt helikopteri
Jatkoin kokeiluja poikani GoPro- kameralla ottamalla time lapse- kuvia minuutin välein. Puolimatkassa aparaatti siirtyi kuitenkin jostain syystä lupaa kysymättä ottamaan hetkeksi videokuvaa. Viivyimme vesillä kaikkiaan 2h 40min. Tekstin alussa tuo koko lenkki on esitettynä 80 sekunnissa. Kuluvana kautena en ole melonut matkaa kuin runsaat 750 km, mutta mikäli koskessa melotut ja muuten kajakissa kulutetut tunnit muutettaisiin kilometreiksi olisi 1000km mennyt rikki tällä reissulla. Saa nähdä, kuinka kauan melontakelejä on vielä jäljellä.

Tarmokin seisoi tutulla paikallaan
Kamera rupesi yllättäen nauhottamaan videota kesken kaiken





sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Marrasmelontaa

Sää on asenne- ja pukeutumiskysymys.
Marraskuu on ollut jälleen nimensä veroinen, harmaa, märkä ja tuulinen. Vesille ei ole juuri tehnyt mieli. Ilma ei nytkään varsinaisesti houkutellut, mutta olin istunut kolme pitkää päivää kokouksessa ja neljäskin oli vierähänyt työpöydän ääressä. Seinät alkoivat yksinkertaisesti jo ahdistaa. Raikasta ilmaa ja liikuntaa oli pakko saada. Siispä tuumasta toimeen.

Äyspäällä pärskytti hieman.
Rankki näytti muutamaa lämpöastetta ja seitsemän metrin tuulta. En antanut sateen häiritä vaan vedin kuivapuvun ylle, sydvästin päähän ja kannoin kajakkini vajasta vesille. Meloin suojaisia rantoja reilun kahden tunnin lenkin. Vaikka vaatteet ja varusteet olivatkin ulkopuolelta litimärkiä, ei meloessa tullut kylmä, pikemminkin päinvastoin.

Maijansalmessa oli uponnut vene.
Piipahdin Äyspäällä ja kiersin Liustit. Maijansalmesta sisään meloessani havaitsin uponneen soutuveneen keula pystyssä väylän laidassa. Tuuli ja korkea vesi olivat ilmeisesti vieneet sen jostain rannasta. Väylän läheisyys huoletti kuitenkin sen verran, että katsoin kotiin tultuani parhaaksi ilmoittaa asiasta merivartiostolle. He lupasivat käydä tarkastamassa asian. Rantaan palattuani törmäsin vajalla tuttuihin. Aija kanteli koskariaan sisään melottuaan Kohinan porukassa Koivukoskelta alas Merelle.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, 
video vielä enemmän.







perjantai 27. lokakuuta 2017

Lunta maassa

Harvemmin sitä tulee melomaan ajettua tämän näköisellä kulkupelillä
Kelit vaihtelevat nopeasti. Kun kolme päivää aikaisemmin paisto aurinko komeasti, oli nyt jo lumi maassa. Auton esille kaivaminen kävi alkulämmittelystä, kun viimeisen lomapäivän kunniaksi pukeuduin Ursuitin punaiseen tonttupukuun ja lähdin vesille. Olin varautunut tuulitietojen perusteella laittamalla verkkopaidan ja ohuen merinon lisäksi ohueksi kuluneen urheilukerraston paidan. Tämä oli liikaa ja varsinkin alkumatkasta vauhtia piti hiljentää, jotta paidat eivät heti olisi kastuneet hiestä.


Sikosaaren rannassa kolisteli lumiaura, kun meloin kohti merta. Olen suunnitellut melani lapakulman pienentämistä ensi kaudelle ja siksi meloin tämän lenkin kotona korjauksessa olleella koskimelalla. Tämän oranssilapaisen Wernerin lapakulma on pienempi kuin merellä käyttämäni Bracan ja yritin haarukoida sopivaa kulmaa tulevaisuutta varten. Lyhyellä ja ketterällä koskimelalla melottuna merikajakkikin tuntui tavanomaista leikkisämmältä. Lisäksi melonta oli kevyttä, aivan, kun olisi ajanut fillaria pienemmällä vaihteella.


Werner Player on ollut oikein mukava koskimela. Olen pitänyt sen näppäryydestä ja jämäkkyydestä sekä molempien käsien kohdalta ovaalin muotoisesta varresta. Yhtä lailla olen kummeksunut, miksi sen lasikuituisia lapojen päitä ei ole millään tavoin vahvistettu. Kesän aikana olin osunut melallani kiviin ja pohjakallioon useammankin kerran ja lapojen kärjet olivat iskuista lohkeilleet ja alkaneet delaminoitua. Edellisenä iltana painoin injektioruiskun ja kapean neulan avulla puoliväkisin polyesterhartsia valkoiseksi pehmenneeseen kuituun ja katso, se alkoi kuin alkoikin uudestaan kostua. Puristin päät oikeaan muotoonsa ja jätin yön yli kuivumaan. Aamulla hioin ja viilasin lapojen kärjet takaisin oikeaan muotoonsa. Homma tuntui tepsivän paremmin, mitä olin uskaltanut etukäteen arvella.


Meloskelin Ruonalan hiljenneitä rantoja ihaillen lumisen maiseman kauneutta. Kiersin Majasaaren, Lehtisen ja Hevossaaren. Matkani aikana näin yhden moottoriveneen ja kaksi ihmistä mökkiensä rannassa. Lintuja ja ohutta jäähyhmää oli paikka paikoin yllättävänkin paljon. Ilma pysytteli tasaisen harmaana, mutta tämä loi sataneen lumen kanssa rauhallisen tunnelman. Tankkasin voimia syksyn ja alkutalven varalle ja mietiskelin, kuinka kauan melontakelejä on enää jäljellä. Kävi niin tai näin, tästä kaudesta jää hyvä muisto, vaikkei kilometriennätyksiä tällä kertaa hätyytelläkään. Talven tulossa on omat mukavatkin puolensa. Maisema valostuu ja pian saa kaivaa skrinnarit ja sukset taas esiin.









tiistai 24. lokakuuta 2017

Riitettä pinnalla


Syysloma alkoi. Tekemättömiä ja rästiin jääneitä tehtäviä on varmasti koko viikoksi, mutta siinä välissä on aikaa piipahtaa myös vesillä, mikäli ilmat ovat suotuisia. Lauantaina 21.10. oli viimeinen jakso kesän melontakurssista. Ilma oli mitä mainioin, mutta aika moni meloja oli syystä tai toisesta estynyt. Treenasimme ja syvensimme kesän aikana käsittelemiämme asioita. Kurssihan on sikäli ollut kaksijakoinen, että toisaalta siinä vetäjä on harjoitellut ohjaamista ja me kurssilaiset olemme yrittäneet edetä omalla melojan polullamme. Minulle suurinta antia on ollut eteenpäinmelontatekniikan opiskelu. Suurin osa melonnastahan on juuri tätä ja olisi hyödyllistä saada se niin vaivattomaksi ja taloudelliseksi kuin suinkin. Sitten, kun 40km menee normaaliolosuhteissa ilman isompia ponnisteluja ja 10km vielä sisulla päälle katson päässeeni tavoitteeseeni. Toistaiseksi siihen on vielä hieman matkaa.




Tiistaina 24.10 oli yöllä ollut muutama aste pakkasta ja mittari oli edelleen nollan alapuolella, kun autoilin auringonpaisteessa rantaan. Ilma oli tyyni ja aurinko lämmitti selvästi, vaikka maa olikin vielä kuurassa. Melon kaislikoita pitkin Hirssaaren eteläkärkeen ja kiersin sen. Ainoastaan pari kalastajaa oli lisäkseni vielä vesillä. Lintuja, etenkin sorsia oli runsaasti. Hämmästelin laulujoutsenten jarrutusjälkiä lahden pohjukkaan muodostuneen ohuen jääkerroksen pinnalla. Hirssaaren jälkeen käännyin Ruonalan suuntaan, mutta nälkä ja horisonttiin nousevat pilvet saivat minut lyhentämään suunnittelemaani reittiä. Liikkeessä pysyessä verkkokerrastossa ja ohuessa angorassa tarkeni oikein mainiosti. Käsissä minulla oli NRS Toasterit, jotka toimivat muuten mainiosti, mutta kameran käsittely niiden kanssa oli hieman hankalaa. Kun runsaan parin tunnin kuluttua nostin kajakkini takaisin vajaan, oli ilma jo plussan puolella. Olipa hieno aamutuokio lomapäivän alkajaisiksi.








sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syksy

Syksy on taas tullut, pakko se on myöntää. Puiden lehdet ovat kellastuneet ja kaislikot harvenneet ja muuttuneet ruskeiksi. Rannoilla ja merellä ei näy enää juuri kulkijoita. Kaikkialla on rauhallista ja avaraa. Käsillä on se aika vuodesta, jolloin melojan on pikkuhiljaa pakko pistää kuivapuku päälle ja tumput käteen, jotta harrastaminen on turvallista ja keho pysyy lämpimänä. Vaikka ilmat ovatkin matalapaineiden takia pysyneet ympäri vuorokauden vielä melkoisen lauhoina, on niin veden kuin ilmankin lämpötila pikkuhiljaa painunut kymmenen asteen alapuolelle.


Kuluneena viikonloppuna olen ties kuinka monetta kertaa testaillut erilaisia hanskayhdistelmiä syksyn kelien varalle. Perjantaina Kultaankoskella minulla oli kädessäni aikaisemmin hyväksi havaitsemani Inuit Ice-grip neopreenisormikkaat. Nämä ovat lämpimät ja näppärät, mutta ainakin aluksi melaote tuntui paksulta ja hyllyvältä. Lauantaina lähdimme Pernoonkoskille. Laitoin Torminvirtaan NRS Toasterit. Näillä ote melasta oli parempi ja pitävämpi ja sormet pysyivät edelleen hyvin lämpiminä. Rukkasmallisella käsineellä kaikki näprääminen muuttui kuitenkin niin hankalaksi, että välillä ne piti riisua kokonaan pois, jotta aukkopeitteen tai nenäklipsun sai kunnolla paikoilleen.

Sunnuntaina tein lenkin merikajakilla Äyspäälle. Nyt käsissäni oli Hikon valmistamat fleecevuoriset melarukkaset. Olen lyhentänyt niiden varsia, jotta käsien sujauttaminen sisään onnistuisi näppärämmin. Kädet pysyivät taaskin lämpiminä, mutta kunnolla kastuttuaan vasen rukkanen ei enää pyörinyt kunnolla melan varressa ja tahtoi ryttääntyä vetäen vuorin välillä sykkyrään. Tämän hetken tuntuma näiden kokeilujen pohjalta on, että koskimelonnassa tulen käyttämään NRS Toastereita ja merellä melon tutuissa Ice-grip sormikkaissa.


Koko viikonlopun pukeuduin muuten samalla tavoin niin merelle kuin koskeenkin. Kuivapuvun alla oli ainoastaan synteettinen verkkokerrasto ja sen päällä vanha kauhtunut urheilukerrasto. Verkkokerrasto onkin eittämättä tämän kauden isoin ahaa-elämykseni. Lämpimälläkään säällä se ei juurikaan kostu tai hiosta ja pitää samalla kalvovaatteet mukavasti irti iholta. Kylmemmillä keleillä verkon silmiin jää mukavasti eristävää ilmaa ja tämä kevyt vaate on yllättävän lämmin. Lisäksi se kuivuu kastuttuaan erittäin nopeasti. Uskon sen toimivan mainiosti myös talven hiihto- ja luisteluaktiviteeteissa. Jo armeijassa opin käyttämään verkkopaitaa, mutta 80-luvun alussa ne olivat valmistettu puuvillasta. Nämä nykyiset ovat ihan toista maata ja sopivat aktiiviliikuntaan paljon paremmin.


Kotkan melojien laituri nostettiin lauantaina 14.10. Ilahduttavasti mukana oli niin suuri joukko talkoolaisia, ettei kaikille jäänyt edes kunnolla töitä. Runsas vuosi sitten peruskorjattu ja modifioitu laituri on nykyisin niin helppo käsitellä, että homma hoituu muutaman hengen voimin. Pullaa ja makkaraa riitti silti kaikille ja oli mukava kokoontua pitkästä aikaa isommalla porukalla juttelemaan kaikenlaista enemmin tai vähemmin melontaan liittyvää. Parin tunnin kokoontumisen jälkeen osa talkoolaisista suuntasi kotiinsa, osa merelle ja osa koskeen melomaan. Vaikka laituri nostettiinkin jo, kautta on onneksi vielä jäljellä.








maanantai 2. lokakuuta 2017

GoPro kajakissa

Syyskuun viimeiselle ehjälle viikonlopulle 23.- 24. 9. sattui hyvä ulkoiluilma. Alun perin minun oli tarkoitus viettää se purjehduksen parissa. Purjehdussuunnitelmien kariuduttua miehistöpulaan, houkuttelin Antin lauantaina Kultaankoskelle. Sunnuntaina päätimme lähteä pienellä porukalla makkaranpaistoon lähistöllä sijaitsevaan Lehmän saareen.

Purjehdussuunnitelmat menivät myttyyn, mutta onneksi voi aina meloa.
Poikani pöydälle unohtunut GoPro-kamera herätti perjantai-iltana uteliaisuuteni ja pikakoulutuksen jälkeen päätin ottaa sen viikonlopun melontaretkille mukaan. Lauantain koskireissua varten kiinnitin telineen kypäräni kylkeen. Sunnuntain kamera keikkui päässä otsalamppumaiseen kuminauhatelineeseen kiinnitettynä.

Lauantaina Kultaankoskella

Kuvailin pieniä pätkiä aina silloin tällöin. Äänimerkki paljasti nauhoituksen alkamisen ja päättymisen. Mitään tähtäyskuvaa ei ollut. Reissun jälkeen purin otokset tietokoneelle. Kuvanlaatu osoittautui yllättävän hyväksi, mutta pään kääntämisestä aiheutunut perspektiivin keikkuminen tuli minulle yllätyksenä. Kuvakulma vastaa kuitenkin melko hyvin kajakista silmin nähtyä, ja video on siten varsin luonnollisen tuntuinen. Tulen varmasti joskus jatkossakin lainaamaan tätä kameraa melontaretkilleni.

Sunnuntaina matkalla makkaraa paistamaan








sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kosken pyörteissä

Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että illat alkavat olla jo pimeitä. Viikkomelontojen lähtöäkin on aikaistettu tunnilla, jotta takaisin rantaan ehditään ennen pimeää. Työpäivien päätteeksi ei pitkiä lenkkejä merellä enää tehdä. Viikonloppuisin säät ovat usein vaihtelevia ja navakka tuuli tai sadekuurot latistavat ajatusta lähteä merelle. Lähikaislikotkin alkavat olla tältä kesältä jo koluttu. Nyt onkin oiva aika suunnata katse kohti vieressä virtaavaa Kymijokea.

Koskessa ei tuuli tunnu, eikä pieni sadekuuro haittaa, vesi kun pärskyy muutenkin. Miellän itseni enemmän merimelojaksi kuin koskipuljaajaksi. Silti usein tilaisuuden tullen piipahdan mielelläni joella. Asun ihanteellisessa paikassa monipuolista melontaharrastusta ajatellen. Meren rantaan on vain parin kilometrin matka ja 10 - 40 kilometrin säteellä kotoa kuohuvat Pernoonkosket, Kultaankoski, Ahvionkoski ja Hirvikoski. Seurani Kotkan melojat on ensisijaisesti keskittynyt merimelontaan, mutta pienellä huhuilulla löytyy aina innokasta seuraa myös koskeen.

Hirvikoskella
Näin syyskuun puolivälissä vesi on vielä lämmintä ja syksyn sateet ovat voimistaneet joen virtaamaa. Koskessa tarkenee toistaiseksi ilman käsineitä tai huppua. Sekä ilman, että veden lämpötila pyörii viidentoista asteen nurkilla. Meloessa tuppaa tulemaan hiki, oli päällä sitten märkä- tai kuivapuku. Puolentoista tunnin aktiivinen sessio kosken pyörteissä vie mehut miehestä siinä määrin, että meloja voi jo aivan hyvin suunnata takaisin rantaan jatkamaan viikonlopuksi kasautuneita kotiaskareita.

Jo useampana vuotena harrastukseni kaari on muodostunut samankaltaiseksi. Kevät ja kesä ovat aktiivisen merimelonnan aikaa ja syksyn tullen keula on yhä useammin osoittanut kohti kosken kuohuja. Pari viimeistä viikonloppua on hurahtanut koskimelonnan parissa Hirvikoskella ja Kultaalla. Hirvikosken iso hontto alkaa näillä virtaamilla olla jo siinä kunnossa, että pysyttelen mielelläni sivummalla pikkuhaarassa harjoittelemassa. Kultaalla löysin itseni eskimopyörähdyksen jälkeen surffaamasta samalla aallonharjalla, miltä olin hetkeä aikaisemmin kiepsahtanut ympäri.

Paitsi hienoja kokemuksia, oppimisen iloa ja mielen virkistystä, koskimelonta on antanut hurjasti lisää varmuutta merelle ja aallokkoon. Samalla refleksit ja kajakin käsittelytaidot ovat kehittyneet. Vaikka olenkin koskessa varman päälle peluri, joka jättää suosiolla hurjimmat paikat ja temput nuoremmille ja taitavammille, olen saanut siitä niin paljon oppia ja lisämausteita omaan melontaani, että suosittelen koskimelontaan tutustumista varauksettomasti kaikille vähänkään kajakissa viihtyville. Muutama ensimmäinen kerta voi tuntua haastavalta, mutta takaan että sen jälkeen aukeaa aivan uusi maailma ja perspektiivi koko harrastukseen avartuu huomattavasti.








maanantai 28. elokuuta 2017

Muinaistulilla

Venetsialaisia on vietetty elokuun loppupuolella Pohjanlahden rannalla jo toista sataa vuotta. Hieman vastaava muinaistulien yö on sitä vastoin uudempaa perinnettä. Itäisellä Suomenlahdella Pyhtään edustalla sijaitseva Kaunissaari on ollut eturintamassa tätä nykyperinnettä itäiselle Suomenlahdelle juurrutettaessa. Nykyään muinaistulia poltetaan useissa saarissa ja niemenkärjissä. Kotkan melojien epävirallisena tapahtuma on jo muutaman vuoden ajan ollut retki Kaunissaareen muinaistulia katsomaan.
Keula kohti Kaunissaarta
Alun pitäen lähtijöitä oli useampia, mutta erinäisten syiden sekä hieman epäedullisen sääennusteen takia osallistujajoukko harveni lähtöpäivän lähestyessä. Kaikkiaan retkelle osallistui kuusi henkeä, joista neljä saapui paikalle meloen. Pari lähtijää vaihtoi lähtöpäivän aamuna kajakin yhteysalukseen, mikä oli varmasti järkevä päätös. Lähdimme kahden kajakin voimin melomaan vajalta lauantaiaamuna kymmeneltä kohti Pyhtäätä. Yksi meloja oli lähtenyt jo perjantaina ja neljäs tulisi myöhemmin illalla kunhan kerkeäisi.

Alkumatka sujui leppoisasti, mutta Maijansalmen jälkeen meno muuttui. Äyspäällä oli ikävän puuskainen sivuvastainen tuuli ja epäsäännöllinen aallokko. Matka sujui evä lähes sisään trimmattuna kajakin noustessa tuuleen, puuskan yllättäessä tai aallon nostaessa keulan ilmaan tarttui tuuli siihen ja palautti kurssin parikymmentä astetta alemmas. Tällä tavoin koukkien ja sopivalla tuulikorjauksella saavutimme Rapholman kärjen parin tunnin melonnan jälkeen. Pidimme lounastauon kalliolla. Välillä satoi, välillä paistoi aurinko.

Lounastauko kalliolla
Tauon jälkeen jatkoimme pienten luotojen ja saarten suojassa mahdollisimman pitkään. Kaunissaaren pohjoiskärjessä oli jo melko iso, mutta onneksi alkumatkaa säännöllisempi aallokko. Vaikka tuuli oli kova, merivesi oli ilmaa lämpimämpää. Loppua kohti kurssi kääntyi niin, että alussa vastaan tullut tuuli alkoi olla jo sivumyötäistä. Laskettelimme myötäaallossa Kaunissaaren itärantaa pitkin kohti Pitkäniemessä sijaitsevaa edellisiltä vuosilta tutuksi tullutta leiripaikkaa. Perillä rannalle vedetty kajakki paljasti leiripaikan. Siellä olikin jo pari telttaa valmiina pystyssä.

Kaunissaaren kylänlahti
Pystytimme omat telttamme Pitkäniemen kärkeen ja kävimme meressä uimassa. Katselimme ympärillemme ja kiipesimme käytöstä poistettuun tulenjohtotorniin. Pian olimmekin valmiita lähtemään porukalla kylille. Tällä reissulla ei tarvinnut turvautua retkimuoniin, sillä meillä oli varattuna pöytä Kaunissaaren majalta. Koska tilaa oli kuudelle ja meitä oli paikalla viisi, kutsuimme mukaan mökillään viikonloppua viettäneen seuramme puheenjohtajan. Söimme maittavan, joskin melko hintavan muinaistulibuffetin ja istuimme alkuiltaa porukalla, kunnes ulkona alkoi pikkuhiljaa hämärtää.

Viimeinenkin teltta on pystyssä
Yksi meloja oli vielä matkalla kohti saarta ja lähdimme varmistamaan, että hän oli päässyt turvallisesti perille. Leiriin asti ehdittyämme kaveri löytyikin jo teltta pystyssä ja kuivissa vaatteissa. Keräsimme kaatuneista puista rannalle kiven suojaan nuotion ja valmistauduimme katsomaan illaksi luvattua ilotulitusta paraatipaikalta. Ilta tummui, tuuli vinkui, makkarat paistuivat, juttu lensi ja aika kului rattoisasti. Ilotulitus alkoi sekunnilleen luvattuna aikana ja osoittautui varsin komeaksi. Puolen yön jälkeen painuimme pehkuihin.

Iltanuotion hiillos

Aamiaismaisema
Illan ja yön aikana tuuli asettui ja kääntyi luoteeseen. Nautimme aamiaisen pienten ja sileiden rantakivien päällä horisonttiin katsellen. Leirin purkamisessa ei ollut mitään kiirettä, koska olimme päättäneet lähteä kotimatkalle vasta puolen päivän tietämissä. Rennon ja rauhallisen aamuhetken päätteeksi istuimme kajakeissamme kello 11.30 ja lähdimme neljään mieheen melomaan saaren itäreunaa kohti pohjoista. Melontasää oli nyt hyvä, mutta kaksi kajakitonta joutui jälleen turvautumaan vuoromoottoriin. Alkumatkasta poikkesimme etsimässä Pohjaspään loiston lähistölle piilotetun geokätkön.

Kaunissaaren Pohjaspään loisto
Pohjaspään hietikolta otimme kurssin kohti Koukkusaaren Lounatniemeä ja kurvasimme sieltä Kakonsalmeen ihailemaan massiivista Pikarikiveä. Koska sen päälle saattaisi olla mhadollista kiivetä, piti asiaa tietenkin kokeilla. Innokkaimmat ryhtyivät toimeen maltillisempien huolehtiessa heidän kajakeistaan. Pienen ähellyksen jälkeen puolet tiimistä tepasteli tyytyväisinä mahtavalla siirtolohkareella. Kiven valloituksen jälkeen pidimme puolimatkan tauon pienellä kallioletolla.

Kukkulan kuninkaat
Lounastauon jälkeen Antti erkani muusta porukasta kohti Mussaloa ja me muut otimme suunnaksi Maijansalmen. Äyspään ylitys tapahtui heikossa sivutuulessa auringon välillä näyttäytyessä. Kuivapuvussa alkoi tulla kuuma. Meloimme melko rivakkaa tahtia ja saavutimme vajarannan kello neljän paikkeilla. Purimme kajakit ja nostimme ne auton katolle tai vajaan. Syksy alkaa jo pikkuhiljaa lähestyä ja saakin nähdä, jääkö tämä onnistunut elokuun lopun viikonloppu tämän kesän viimeiseksi yöretkeksi.






sunnuntai 20. elokuuta 2017

Pikavisiitti Hankoon


HSKG:hen osallistuvien kajakkeja Tulliniemessä
Heinäkuun puolivälin jälkeen melontarintamalla ei ole tapahtunut mitään erityisesti raportoimisen arvoista, siksi tämä blogikin on ollut kotvan hiljaa. Melomista en kuitenkaan ole unohtanut. Olen osallistunut ahkerasti seuran viikkomelontoihin ja Paula Jäntin vetämän kurssin myötä olen saanut uusia aineksia etenkin eteenpäinmelontaani. Olkapääni alkaa vihdoin olla normaalissa kunnossa ja sitä uskaltaa taas rasittaa lähes normaalisti.

Heinäkuun lopulla vietimme vajaa viikon Klamilassa mökkeillen. Tutuilla vesillä näin kalasääsken ja ihmettelin, miksi merimetsot lentävät usein nokka auki. Käväisin Suuri-Pisissä geokätköllä ja meloskelin muuten vain tuttuja maisemia. Koskessakin olen käväissyt muutaman kerran. Koko kesän Kymijokea vaivannut vesipula alkaa helpottaa ja virtaamat ovat vihdoin tavanomaista tasoa. Kultaalla kaaduin stopparissa ja jouduin poistumaan kajakista uimalla itse paatin jäädessä pyörteeseen. Töiden alettua vapaa-aikaa jää enää niukalti ja osan siitä lohkaisee purjehdusharrastus.

Vaihteeksi Suuri-Pisissä
Purjehtimassa minun piti olla alun perin elokuun puolivälin lauantainakin, mutta homman mentyä myttyyn löysin itseni parin seuratoverin kanssa istumassa autossa matkalla Hankoon. Hanskin Antti oli melonut lomansa aikana Kotkasta saaristomerelle ja sieltä Hankoon ja nyt hän oli kotiinkuljetusta vaille. Koska samana viikonloppuna järjestettiin merimelojien HSKG-tapahtuma, päätimme hyödyntää melontaliikkeiden tarjontaa ja kajakkiesittelyitä, niinpä pakkasin melontakamppeet mukaani.

Olosuhteet Hangossa olivat melonnan kannalta suorastaan ilahduttavat. Tuuli melko navakasti ja aallot murtuivat Tulliniemen rantaan tarjoten mainion mahdollisuuden surffailuun. Antti löytyikin heti treenaamasta takaperin surffeja ja kohta minäkin vetäisin kuivapuvun ylleni. Kokeilin yhteensä neljää Welhonpesän demokajakkia meloen jokaisella reilun parinkymmenen minuutin testilenkin olosuhteissa, joita ei aivan joka päivä kotivesillä pääse kokemaan. Hieman hillitympi keli olisi varmasti tuonut paremmin esiin kajakkien varsinaiset melontaominaisuudet, mutta hyvää osviittaa tämäkin antoi, vaikka vesille lähtiessä kajakkiin helposti lurahti helposti muutama litra vettä tasapainoa häiritsemään.

Hangossa oli merelliset olosuhteet
Double Diamond Spectre oli myynnissä mielestäni erittäin edulliseen hintaan. Kajakki toi mieleeni täksi kesäksi seurallemme hankitun Kayman Fyryn, mutta löi mielestäni tämän ergonomian suhteen. Ainakin tästä versiosta puuttui takapäiväluukku, jota itse arvostaisin retkikäytössä. Muuten tämä kapealta, mutta melko tilavalta vaikuttava kajakki tuntui varsin mukavalta. Jäin miettimään, onko mitään järkeä maksaa kuitukajakista yli kolmea tonnia, jos alle puolellatoista tuhannella eurolla saa tällaisen tukevasti rakennetun komposiittirakenteisen menopelin.

TideRace Xcite, on kajakki, jota jo pidemmän aikaa olen halunnut kokeilla. Nyt siihen tarjoutui loistava mahdollisuus. Kajakki tuntui aallokossa hyvin jämäkältä ja tukevalta, mutta totteli silti ohjausta kevyesti. Istuma-asento oli samanlainen kuin omassa Xploressanikin, mutta jotenkin väljemmän tuntuinen. Ainakin reisitukien alle olisin kaivannut hieman lisää fylliä, nyt ne tuntuivat olevan aavistuksen korkealla. Kaiken kaikkiaan melonta Xcitellä tuntui kevyeltä ja vaivattomalta. Tämä olisi varmasti erinomainen yleiskajakki joka soveltuisi niin leikkimiseen kuin retkeilyynkin.

P&H Cetus voisi olla minun kajakkini,
-tai TideRace Xcite, -tai DD Spectre, -tai ...
Rockpool Alaw eroaa massasta korkean etukantensa ansioista. Rannalta lähtiessä aalto loiskautti sisään ylimääräisen vesilastin, joka häiritsi hieman tasapainoa aivan, kuten kävi Spektreä kokeillessanikin. Lisäksi eväkoteloon menneet hiekanmurut jumittivat evän yläasentoon. Silti tämä kajakki tuntui rungoltaan oikein leikkisältä ja mukavalta. Levyjalkatuki oli suorastaan mainio, eikä korkea ylärakennekaan häirinnyt itse melontaa, mutta reisituet olivat huomattavan korkealla. Mikäli niistä tahtoo ottaa tukea, on polvikulman oltava epätavallisen jyrkkä. Tätä vieroksuin sen verran, että mietin, milaiselta tuntuisi meloa samalla rungolla varustettua matalamipikantista sisarmalli Alaw Bachia.

Energia alkoi olla jo vähissä ja jano yltyi kuvapuku päällä aallokossa telmutessa. Viimeisenä kokeilin P&H Cetusta. Kyseessä oli HV-malli. Pykälää pienempi saattaisi olla minulle sopivampi ainakin tyhjänä, mutta sellaista ei nyt ollut rannassa. Istuinaukon kaulus oli niin matala, että aukkopeitteen pujottaminen sen reunan alle tuotti hieman ongelmia. Alawin jälkeen reisituet tuntuivat olevan korostetun matalalla, mutta jalkaterille jäi kannen alla hyvin tilaa. Tämä kajakki tuntui tukevalta, kulki vakaasti ja surffasi nätisti ulompana olleissa loivissa ja pitkissä aalloissa. Aaltojen lyhetessä suunnassa pitämiseen tarvittiin muita kokeilemiani kajakkeja selvästi enemmän voimaa. Jos hinnalla ei olisi merkitystä, valitsisin näistä neljästä kokeilemastani retkikajakiksi ilman muuta tämän. Tosin pidempi koelenkki tasaisemmissa olosuhteissa olisi varmasti tarpeen tehdä istuinergonomian varmistamiseksi.

Vatsa täyteen ja kotia kohti
Väsyneenä ja nälkäisenä vaihdoin kuivapuvun arkivaatteisiin, Antti purki telttansa ja nostimme hänen kajakkinsa auton katolle. Ajelimme porukalla Hangon keskustaan pizzalle, juttelimme mukavia ja hetken kuluttua otimme kylläisinä kurssin kohti kotia. Loppukesän lauantai vilahti kovin nopeasti.






maanantai 24. heinäkuuta 2017

Vuorenpeikkojen vieraana - Kajakkivaellus Lofooteilla

Osallistuin Lofoottien kajakkivaellukselle 15. - 22. 7. Retken järjesti Outward Boud Finland ja sen veti Petri Sutinen apunaan Damijan Marin. Kahdestatoista osallistujasta puolet oli pääkaupunkiseudulta ja toinen puoli Kotkan suunnalta. Tapasimme lauantaiaamuna Lahdessa, jossa lastasimme yhteensä 14 kajakkia kahden pikkubussin vetämiin peräkärryihin ja aloitimme matkamme kohti pohjoista. Kempeleessä täydensimme vielä eväitämme ja otimme vettä pariksi vuorokaudeksi. Valtakunnan rajan ylitimme Ylitornion kohdalta ja ensimmäisen yömme vietimme Ruotsin puolella Hakkasissa komean kosken äyräällä.

Kajakit laskettiin veteen Austersraumenin sillan viereiseltä liuskalta
Aamulla ajomatkaa oli vielä jonkin verran jäljellä ja Ruotsin puolen tietyöt hidastivat sitä niin, että olimme perillä Øksfjordin rannalla vasta sunnuntaina iltapäivällä. Tarkoituksenamme oli seuraavien päivien kuluessa meloa Hinnøyan saaren lounaiskärki ympäri ja piipahtaa samalla Lødingenin saaristossa. Vesille meillä ei ollut mikään kiire, sillä säätila oli melontaan kehno. Vastatuulta oli toistakymmentä metriä sekunnissa ja taivaalta ripsi vettä. Lastasimme viikon tavarat ja eväät kajakkeihimme ja suuntasimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen myötätuulessa pohjoiseen kohti vuonon pohjukkaa. Matkalla näimme retken ensimmäiset merikotkat ja taivas alkoi pikkuhiljaa kirkastua. Vietimme ensimmäisen varsinaisen retkiyömme 1262 metriä korkean Møysalenin kainalossa.

Myötätuulessa kohti vuonon pohjukkaa
Maanantaiaamuna tihutteli hieman, kun kantelimme kajakkeja laskuveden paljastamaa merenpohjaa pitkin kohti rantaa. Hetken melottuamme ohitimme edellisen päivän vesillelähtöpaikkamme ja jatkoimme kohti etelää. Parin tunnin melonnan jälkeen koitti eräs retken kohokohdista, kun vastaan ui miekkavalasparvi. Nämä meren uljaat nisäkkäät sivuuttivat meidät parinsadan metrin etäisyydeltä. Vaikutti siltä, että kyseessä olisi ollut perhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi joukko pienempiä poikasia. Valaiden kokoinaismäärää on vaikea arvioida osan ollessa aina sukelluksissa. Pinnalle noustessaan ne pitivät pitkälle kuuluvaa puhinaa.

Meribiologi ja miekkavalas
Pian valaiden kohtaamisen jälkeen oli lounastauon aika. Vedimme kajakkimme rakkolevien täyttämälle rannalle ja aloitimme keittelypuuhat. Taivas alkoi kirkastua ja kohta keli oli varsin kesäinen. Ainoastaan seuraavaksi leiripaikaksi kaavailemamme Kvannkjosen-vuono näytti olevan vielä sitkeästi sadepilvien saartama. Yritimme viivytellä, jotta taivas ehtisi seljetä sielläkin. Ajatus sateiseen vuonoon tunkeutumisesta tuntui vähän kuin olisi hylkäämässä Keskimaan ja siirtymässä Mordoriin.

Rakkolevän päälle on helppo vetää kajakki

Näytäs vähän sitä karttaa!

Matkalla Mordoriin
Kvannkjosenin pohjukasta pienten saarten takaa löytyi kuin löytyikin mukava leiripaikka ja ilmakin selkisi lopulta. Maasto tosin säilyi sateiden jäljiltä aamuun asti kosteana. Muiden pystyttäessä telttojaan Damijan jäi kalaan lahdelle. Saaliina oli muutama turska, seiti ja makrilli, joita illalla paistelimme pannussa. Etenkin jälkimmäinen oli kerrassaan herkullista. Nuotiolla istuessamme piipahti läheisestä kylästä veneellä lähtenyt muutaman nuoren ryhmä katselemassa touhujamme ja juttelemassa hetkisen. Turisteja ei ilmeisesti näillä paikkein juurikaan käy kun tälläinen porukka herätti uteliaisuuden kanta-asukkaissa. Hyvin englantia puhuneelta tytöltä kalamiehet saivat muutaman vinkin paikallisten lajien käyttäytymisestä. Pieni porukka lähti valloittamaan läheistä huippua ja me muut saimme kantapään kautta oppia, että märkä tunturikoivu palaa huonosti, mutta savuaa sitäkin komeammin.

Damijan ja makrilli

Nuotion savutessa näkymä oli kuin Ragnarökin taistelusta
Tiistaiaamuna paistoi aurinko. Täytimme juomavaramme, jotta ne riittäisivät seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Suuntana oli Lødingenin saaristo, joka poikkeaa luonnoltaan täysin jylhistä vuoristomaisemista eikä vesien täydentäminen vuoripuroista siellä ole mahdollista. Muutaman kilometrin ylityksen jälkeen vuonot olivat takana ja edessä oleva saaristo näytti jonkinlaiselta saaristomeren ja Tahitin sekoitukselta. Vesi oli kirkkaan turkoosia ja vuonovettä suolaisempaa. Pohjan kasvit ja eläimet erottuivat selvästi. Valtaosa vuorovesirannoista oli tyypillisen kivisiä ja leväisiä, mutta siellä täällä oli jauhautuneista simpukankuorista muodostuneita kirkkaan valkeita hiekkalaguuneja.  Erään saaren rannassa tuli lauma vuohia tervehtimään meitä. Majoituimme Sture Svællingenin eteläpuolella olevalle laguunimaiselle pikkusaarelle, josta oli laskuveden aikana kävely-yhteys naapurisaarelle.

Gåsehoppen, vuoroveden paljastama hiekkakannas kahden
pikku saaren välillä, ei hullumpi paikka lounastauolle

Vuohetkin tulivat ihmettelemään meitä

Näissä maisemissa kelpasi keitellä päivällistä

Telttakylä saaristossa
Keskiviikkona aamuyöstä oli vähän tihutellut ja tuuli oli nousemaan päin. Melontaolosuhteet olivat kuitenkin hyvät suunnatessamme länteen kohti Hinnøyan eteläkärjessä sijaitsevaa Store Steinsøyaa. Vaikka tuuli tulikin mereltä päin, saaria oli niin tiheässä ja merenpohja niin tasainen ja matala ettei aallokkoa juurikaan päässyt muodostumaan. Pienten saarten ja luotojen suojaa hyväksi käyttäen pujottelimme askel askeleelta uutta majasaarta kohti. Puolivälissä sijaitsevat Borterøya ja Heimøya muodostivat erikoisen kyläyhteisön, jonka pääkatuna toimi saarten välissä kulkeva kapea salmi. Meloimme tämän halki asukkaiden tullessa talojensa terasseille retkuettamme ihmettelemään. Perillä pähkäilimme tovin lopullisen leirisaaren valintaa päätyen Steinsøyalle. Vuoroveden ollessa matalalla kajakkien nostelu rantakiville ja -kallioille oli melkoinen operaatio.

Keulat kohti länttä

Epätyypillinen kylä

Kalliolle kukkulalle...
Torstaina heräsimme upeaan maisemaan. Onneksi oli nousuvesi ja vesille lähtö sujui huomattavasti rantautumistamme helpommin. Oli aika hylätä saaret ja suunnata pohjoiseen kohti vuoria ja Trollfjordia. Stormollan saaren korkea silhuetti silmissä meloimme Årsteinenin niemen eteläkärjen ympäri ja käännyimme vuonoon, jonka suulla kävi aavistus meren aallokosta. Sääennuste oli luvannut vastatuulta, mutta tämä talttui heti alkuunsa korkeisiin rantakallioihin ja saimme meloa koko matkan helpoissa olosuhteissa. Ylitimme salmen Ulvøyan saaren kohdalla ja samalla moottoriveneliikenne lisääntyi merkittävästi. Aloimme lähestyä turistikohdetta. Olin nähnyt kuvia kapeasta ja jyrkkäreunaisesta Trollfjordista matkailumainoksissa, joten tiesin suunnilleen, mitä odottaa. Sisään vuonoon melominen vaati sopivaa ajoitusta vilkkaan liikenteen sekaan, mutta pohjukkaa kohti vuono avartui hieman. Pohjukassa oli huviveneiden lisäksi muitakin melojia. Pidimme reilun tauon ja ihailimme maisemia ennen kuin jatkoimme kulman taakse kohti naapurivuonossa sijainnutta, tämän retken viimeistä leiripaikkaamme.

Aamunäkymä teltan oviaukosta.

Taukopaikka Trollfjordin pohjukassa

Näkymä peikkovuonon perukasta itään
Jos edellisen illan rantautuminen oli ollut työläs, lepäsivät kajakit tällä kertaa pehmeässä rantaheinikossa. Pieneksi ongelmaksi tosin muodostui vuorovesialueen ylärajoille jäänyt mätänemään alkanut rakkolevä, jonka taltuttamiseksi täytyi rakentaa kivetty polku teltoille. Ruokaa keitellessämme saimme ihailla Trollfjordeniin meneviä aluksia paraatipaikalta. Pekka kävi jälleen noutamassa itselleen iltakalaa, mutta muut olivat valmiita telttoihin jo varhain alkuillasta. Yöstä tuli kostea, mutta aamun koittaessa aurinko alkoi jälleen paistaa niin, että aurinkorasvalla oli käyttöä. Edessä oli vajaa kolmenkymmenen kilometrin päivämatka autoille.

Muutkin haluavat nähdä Trollfjordenin

Pekka on kalamies
Kerrassaan upeassa kelissä meloimme perjantaina Raftsundetiin. Petri oli ajoittanuit lähtömme niin, että koko kapean salmen matkan saimme edetä reiluun myötävirtaan. Parhaimmillaan etenimme toistakymmentä kilometriä tunnissa virran osuuden ollessa tästä puolet. Etelään päin pyrkinyt rahtilaiva tuli vastaan pian kapeimman kohdan jälkeen. Alkumatkasta yleisiä merikotkia ei enää näkynyt, mutta nyt meressä alkoi kellua meduusoita. Taukopaikalla oli taas hiekkaranta ja paratiisimainen tunnelma. Aterioinnin aikana kuivailimme edellisenä yönä kostuneita telttojamme rantaheinikoissa. 

Tästä tulee hieno päivä

Salmi kapenee

Vastaantulevaa liikennettä

Telttojen kuivattelua rantanurmella

Viimeiseltä taukopaikalta pieneltä Sandöyan saarelta oli enää reilun tunnin melonta matkamme päätepisteenä olevaan vuonon pohjukkaan Møysalenin eteläpuolella. Mieli oli korkealla, kun reissu oli tehty. Toisaalta olo oli hieman haikea, tähänkö tämä nyt sitten loppuu. Nyt, kun olin päässyt vauhtiin, olisi melonta maittanut vielä pidemmällekin. Takana oli noin 120 kilometriä huikeissa maisemissa ja hyvässä seurassa. Päivämatkat olivat tyypillisesti 15 ja 25 kilometrin välillä. Ensimmäistä kertaa koko kesän aikana olin päässyt totaalisesti irti arjesta. Olin lähtenyt matkaan täysin ilman ennakkoluuloja ja -odotuksia ja tämä retki oli tehnyt syvemmän vaikutuksen kuin mikään muu vähään aikaan muistamani tapahtuma. Hiki hatussa kannoimme kajakit korkean rantatörmän yli ja pakkasimme autot. Illaksi ajoimme Narvikiin leirintäalueelle. Pitsa ja olut maistuivat tällä kertaa tavallistakin paremmalle.

Lauantaipäivän otimme turismin kannalta ihastelimme Ruotsin puolella Kalix-joen koskia, joista varsinkin Mestauskoski ja Tuomiokoski olivat nimensä veroisia. Illaksi saavuimme Tornioon, josta ajoimme kuskia vaihdellen yön yli Etelä-Suomeen.

Merikotkat tulivat tutuiksi tällä retkellä

Reitti kartalta nähtynä. Leiripaikat, sekä aloitus- ja lopetuspisteet
on merkitty mustalla ja päivämatkat on piirretty eri värein.
Kiertämämme niemi on osa Hinnøyan saarta.