- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Viides kauteni kajakissa


Itsenäisyyspäivänä 2017 (kuva: Heidi Hakala)

Melontavuosi 2017 alkoi räväkästi heti uudenvuodenpäivänä. Syksy 2016 oli ollut kylmä ja jäät olivat tulleet aikaisin. Joulukuussa ne olivat kuitenkin sulaneet mahdollistaen vuodenvaihteen melonnan. Lähdimme isolla porukalla Lehmään. Päivän lyhyyden takia nipistimme ajasta pari tuntia vieden kajakit autolla Mansikkalahteen. Näin reissu ei tullut kenellekään liian rankaksi tai kylmäksi ja ehdimme hyvin piipahtamaan maissakin. Tämän lenkin jälkeen alkoikin sitten pitkä kuiva kausi. Meri jäätyi heti seuraavana päivänä, joten tammikuussa ei enää melottu kuin uima-altaassa.

Kausi alkoi uudenvuodenpäivän retkellä lähisaareen

Helmikuussa ei melontakelejä ollut, eikä lumi riittänyt oikein hiihtämiseen. Löysin kuitenkin parin melojakaverin kanssa matkaluistelun. Harva se viikonloppu ajelimme Kouvolaan kiertämään Kuusaanlammelle aurattua rataa. Venenäyttelyn kajakkitarjonta tuli taas tutkittua tuttuun tapaan. Mitään järisyttäviä uutuuksia en siellä tällä kertaa kuitenkaan havainnut.

Helmikuussa aika kului luistellen

Maaliskuussa jää oli yhä niin vahvaa, että merelle ei aikaisemmista vuosista poiketen ollut menemistä. Kalustonhoitaja Pekka toi peräkärryineen syksyllä ostetut seuran uudet kajakit vajalle. Niitä käytiin porukalla ihailemassa ja kesää alettiin suunnitella yhä tihentyvää vauhtia. Oman muovikajakkini olin jo hyvissä ajoin käynyt hakemassa odottamaan jäiden lähtöä. Edelliset kaudet olivat opettaneet ettei jää ja lasikuitu ole paras mahdollinen yhdistelmä. Talven aikana vahvistelin omaa retkikajakkiani vielä entisestään kesän koitoksia silmällä pitäen. Asensin siihen mm. Keel Eazy - kölivahvikkeen.

Maaliskuussa odotin jo kovasti jäiden lähtöä

Meri vapautui jäistä pari viikkoa tavanomaista myöhemmin vasta maalis-huhtikuun vaihteessa. Ensimmäistä kertaa pääsin vesille sunnuntaina 2.4. Seuraavana viikonvaihteena piipahdimme jo kevään ensimmäisellä päiväretkellä tutussa Lehmän saaressa. Kuun puolivälissä koemeloimme pienellä porukalla seuran uudet kajakit selvittääksemme, mitä oikein syksyllä oli tullut ostettua. Kaupantekohetkellähän vedet olivat olleet jo jäässä. Loppukuusta laskettiin seuran laiturikin ja teimme porukalla kivan retken kiertäen Kotkan saaren käyden välillä Kuusisessa nauttimassa lämmintä lohikeittoa vahvistuksesi. Vesille ennätin huhtikuussa yhteensä kuusi kertaa.

Alkukevään mukava lohisoppretki Kuusisen kalamajalle

Toukokuu oli taas tavanomisen kiireinen. Meloin pääasiassa itsekseni pieniä parin tunnin lenkkejä aina tilaisuuden tullen. Yhden hieman pidemmän päiväretkeen Kuutsaloon kuitenkin tein ja porukalla käväisimme kerran Niinilahdessa. Olin keväällä ilmoittautunut muutaman seurakaverin kanssa koko kesän mittaiseen melontakoulutkseen. Sen ensimmäinen kokoontuminen oli toukokuussa ja viimeinen lokakuussa. Tarkoituksena oli kehittää omia melontataitoja ja edetä pienin askelin melojan polulla. Kiireistä huolimatta kerkesin istahtaa kajakkiin kahdeksan kertaa.

Toukokuussa ryhdyin parantamaan tekniikkaani

Kesäkuussa pääsin vihdoin lähes normaaliin melontarytmiin huolimatta kahdesta ulkomaanmatkastani. Kävin vesillä 12 kertaa, vaikka kesä ei vieläkään kelien suhteen oikein alkanut. Viikkomelonnat ja tekniikkaharjoitukset pyörivät täydellä teholla ja kevään kurssilaiset valmistuivat tuoden lisää väriä muuten tuttuun porukkaan. Talven vaivannut olkapää alkoi olla liki normaalissa kunnossa ja uskaltauduin sen kanssa jo koskeenkin. Osan lenkeistäni meloin itsekseni ja osan isomman porukan mukana.

Kesäkuussa viikkomelonnat pyörivät täydellä teholla

Kauden ensimmäisen yöretkeni tein pienessä porukassa vasta heinäkuussa. Sen kohteena oli tuttu Musaholma. Kymijoen vesi oli tässä vaiheessa matalalla ja Hirvikoskikin vaikutti vielä leppoisalta. Koskessa käväisin pari kertaa. Mökillä ollessani meloskelin Klamilan ja Virolahden vesiä. Kesän ehdoton kohokohta oli Lofoottien retki. Melontapäiviä Atlantin rannalla tuli yhteensä kuusi ja matkaa kertyi noin 120km. Ilmat Pohjois-Norjassa olivat tyypillisen vaihtelevia. Kovia tuulia tai kaatosateita emme onneksi kohdanneet. Huikeat maisemat ja mukava seura kruunasivat tämän hienon reissun. Extrabonuksena tulivat vielä lukuisat merikotkat sekä toisena melontapäivänä nähty miekkavalasparvi. Heinäkuussa kertyi yhteensä 18 melontapäivää.

Heinäkuussa kajakkini kynti Atlantin aaltoja

Elokuu oli vielä varsin aktiivista melonta-aikaa Alkoi kuitenkin käydä ilmeiseksi, että tänäkin vuonna kunnon kesä jäi tyystin saapumatta. Vierailimme eräänä tuulisena viikonloppuna Hangossa hakien sinne eksyneen melojakaverin takaisin kotiin. Samalla pääsin kokeilemaan muutamaa minulle uutta kajakkityyppiä meriolosuhteissa. Loppukuusta etelärannikolla vietettiin valojen yötä ja lähdimme retkelle Kaunissaareen. Menomatkalla oli hieman pomppuista, mutta perillä saimme nauttia notkuvista pöydän antimista ja ihailla upeaa ilotulitusta paraatipaikalta. Paluumatka seuraavana päivänä sujui huomattavasti leppoisammissa merkeissä. Melontakertoja tuli yhteensä 11.

Puolimatkan krouvissa matkalla Kaunissaaren muinaistulille

Syyskuussa työ häiritsi tuttuun tapaan harrastusta ja illat alkoivat pimetä niin, että melontakerrat keskittyivät yhä enemmin viikonloppuihin. Keskiviikkomelonnat pyörivät kuitenkin vielä täydellä teholla. Vesille ennätin enää vain seitsemän kertaa. Yhä useammin suuntasimme autojemme keulat viikonloppuisin kohti Kymijoen koskia. Veden virtaama alkoi voimistua, mutta jokivesi oli vielä lämmintä eikä pieni sadekaan välttämättä menoa hillinnyt. Eräänä hienona lauantaina meloimme tuttuun tapaan porukalla saareen makkaroita paistamaan.

Syyskuisella retkellä putkahti aurinko esiin

Lokakuussa oli kesän mittaisen melojakoulutuksen viimeinen kurssikerta. Maiseman värit vaihtuivat harmaaseen ja ruskeaan, rantamökit autioituivat, muuttolinnut suuntasivat etelään ja melontakerrat harvenivat. Kävin vesillä enää kuudesti. Kuun loppupuolella ilmaantuivat ensimmäiset jäät lahtien pohjukoihin. Joki alkoi sateisen kesän ja syksyn jäljiltä tulvia yli äyräidensä ja kävin viimeistä kertaa koskessa melomassa.

Lokakuussa muuttolinnut lähtivät ja ensijäät tulivat

Marraskuussa ei melontakertoja tullut enää kuin kolme. Innostuin kokeilemaan poikani GoPro-kameraa kajakissa. Meloskelin lähinnä itsekseni ilmoista välittämättä ja kiertelin lähisaaria. Eräällä reissullani näin Maijansalmessa uponneen veneen, josta katsoin parhaaksi tehdä ilmoituksen merivartiostolle.

Pasi ja Tarmo kantasatamassa

Joulukuussa alkoi hallivuorot. Merellä kävin kolmesti. Useampaankin melontakertaan olisi ollut mahdollisuuksia, mutta nollan tienoilla huiteleva lämpötila ja masentavan harmaat kelit eivät oikein pitkän kauden jälkeen enää innostaneet tuuliselle merelle. Itsenäisyyspäivänä kävimme kuitenkin porukalla lähivesiä koluamassa. Aamuinen lumisade oli saanut maiseman poikkeuksellisen kauniiksi. Joulun välipäivinä vierailimme isommalla porukalla Inkeroisissa melojakaverin luona iltaa istumassa ja paljussa maailmaa parantamassa. Olin ajatellut käydä vesillä vielä uudenvuoden aattona, mutta mukavuudenhalu ja silmätulehdus piti minut sisällä lueskelemassa joululahjakirjoja.

Tästäkin tuli ihan hieno melontareissu

Koko kauden melontasaldokseni kertyi yhteensä 65 melontapäivää, josta suurin osa merellä ja kymmenkunta koskessa. Melontakilometrejä kertyi hieman tavanomaista vähemmän, yhteensä noin 800. Tämän lisäksi vietin kajakissa 45 tuntia pysyen lähinnä paikallani joko koskessa tai melontaopintojen parissa. Uimahalliharjoituksia oli tavanomaiset viitisentoista kappaletta. Tilastojen valossa kausi ei siis ollut kovin kummoinen, mutta etenkin Norjan retki teki siitä ikimuistoisen.


Kohti uutta kautta 2018 (kuva: Heidi Hakala)










torstai 21. joulukuuta 2017

Rauhallista ja harmaata

Talvipäivän seisaukseksi 21.12.2017 sattui lomaa sekä siedettävä melontakeli. Aloitin omalta osaltani jouluun valmistautumisen lähtemällä merelle. Lähipäiville on ennustettu pakkasta, mutta nyt lämpötila oli reilusti plussan puolella. Päättelin, että tämä saattaisi olla vuoden viimeinen mahdollisuus kiertää kotikaupunki meloen.

Aamuinen tihkusade oli vaihtunut harmaaksi poudaksi ja kaukana etelässä taivas näytti, ikään kuin lupauksena paremmasta, aavistuksen vaaleammalta. Merellä oli rauhallista. Reissun aikana näin ainoastaan vesilintuja, pari kalastajaa sekä väylää pitkin ulos puksuttavan satamahinaaja Jupiterin. Vesi oli korkealla ja jokisuistossa kävi kova virta.


Etelää kohti matka taittui joutuisasti. Jännitin hieman mahtuisinko Kuusisen pengertien sillan alta vai pitäisikö saaren kärki kiertää suosiolla ulkokautta. Mahduin kuin mahduinkin kumartelematta matalasta tunnelista. Takaisinpäin meloessa luoteistuuli tuntui pikku hiljaa nousevan ja loppumatkasta vastavirta hidasti selvästi kotimatkaa.

Olin onneksi lähtiessä pujottanut melan varteen ohuet tuulisuojat, muuten neopreenisormikkaissa olisi saattanut tulla kylmä. Rauhallisesti meloen tähän14 kilometrin reissuun kului 2h 20min, joten aivan kesäisiin nopeuksiin en yltänyt. Illalla pitäisi pakastaa, mutta huomenna päivä on jo aavistuksen pidempi. Olemme siis kääntymässä kohti kevättä, vaikka talvikaan ei ole vielä tullut.







keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100


Itsenäisyyspäivänä lähdimme pienellä porukalla hetken mielijohteesta lyhyelle juhlamelonnalle. Sääennuste näytti pilvipoutaa ja nollakeliä. Olimme sopineet lähdön puoli kymmeneksi. Tuntia aikaisemmin alkoi kuitenkin yllättäen sataa lunta.  Kun vajan edusta oli vielä yön aikana jäätynyt, meinasi ajatus merelle lähdön mielekkyydestä hiipiä hetkeksi esiin. Onneksi tuo epäily meni nopeasti ohi ja laskimme kajakit vesille. Sade loppui pian ja lumi teki maiseman kauniiksi. Myöhemmin aurinkokin näyttäytyi. Jouduimme lyhentämään suunniteltua reittiämme, sillä jäät estivät Ruonalan suuntaan melomisen ja Munsaaren kiertämisen. Ihailimme maisemia ja meloimme hiljakseen rauhallisia Keisarinsataman rantoja.

On vaikea keksiä parempaa tapaa juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä kuin parin tunnin upea melontalenkki kotikaupungin edustalla.











Sininen ja valkoinen.
Onneksi olkoon Suomi 100!








lauantai 2. joulukuuta 2017

Jäitä odotellessa


Vesi on vielä auki, mutta totuuden nimessä on tunnustettava, että odotan jo jäiden saapumista. Takana on kesän lämpö eikä lyhyiden lenkkien tahkoaminen innosta näin loppukaudesta samalla tavalla kuin keväisin. Viime talvena löysin matkaluistelun luonnonjäälle auratulla radalla ja tarkoituksenani on nyt laajentaa harrastustoimintaa varsinaisen retkiluistelun suuntaan. Jäiden tuloon asti käyn toki kelien salliessa viikonloppuisin edelleen melomassa. 

Aamulla aurinko pilkahteli
Uimahallivuorot alkoivat heti joulukuun alussa ja hallilla sovimme parin muun aktiivin kanssa lähtevämme lauantaiaamuna vesille. Koko edellisen päivän oli satanut märkää räntää joka oli jäänyt maahan ilman jäähdyttyä pakkasen puolelle. Aurinkokin pilkahti kajakkeja vesille laskiessamme. Merivesi oli korkealla. Kiersimme Kortetsaaren ja meloimme Merituulen sillan alle katsomaan, olisiko muita melojia saapunut Hirssaaren kiertoon. Ei ollut, joten jatkoimme matkaa kolmisin. Aurinko painui takaisin pilveen ja matalammissa paikoissa havaittavissa jo pientä jäähyhmää.

Kortetsaaren lumisia puita
Menomatkalla sattui omituinen episodi, kun kaksi kajakkia jumittuivat toisiinsa jälkimmäisen keulakuminauhan hakasen tartuttua edellisen peräköysiin. Nyt tilanne oli helposti ratkaistavissa, kun käytössä oli kolmas käsipari irrottamaan kajakit toisistaan. Mietimme miten tilanteesta olisi selvitty kahdestaan aavalla merellä tai isossa aallokossa. 

Jumissa
Muiden palatessa vajalle, päätin venyttää lenkkiäni hieman ja kävin kiertämässä myös Kärkisaaren. Pohjinselällä tuuli yllättävän navakasti ja pärskeet alkoivat jäätyä kuivapuvun hihoihin. Verkkokerrastossa ja ohuessa merinossa pysyi silti yllättävän hyvin lämpimänä varsinkin, kun yläkerrassa oli välissä vielä seitinohueksi kulunut 80-luvun tekninen aluspaita. Lähes kaikki veneet alkavat olla jo talviteloilla eikä rannoillakaan näkynyt enää ristin sielua. Kotiin päin meloessani laskeskelin, että kuluvana vuonna olen ollut kajakkeineni vesillä helmi- ja maaliskuuta lukuun ottamatta kaikkina muina kuukausina.

Edellisillan räntäsade oli jäänyt reimarihin







lauantai 25. marraskuuta 2017

Kotkan ympäri 80 sekunnissa

Kotka ympäri 80 sekunissa

Kerrankin lauantaiksi sattui kelvollinen melontakeli. Kävimme Pasin kanssa kiertämässä Kotkan saaren. Merivartioaseman katolla teki helikopteri lähtövalmistelujaan. Sapokan edessä tapasimme omilta retkiltään palailevan tutun melojan. Meloimme verkkaista tahtia saaren ympäri vastapäivään ja juttelimme niitä näitä pitkin matkaa. 

Merivartioaseman katolle oli lennähtänyt helikopteri
Jatkoin kokeiluja poikani GoPro- kameralla ottamalla time lapse- kuvia minuutin välein. Puolimatkassa aparaatti siirtyi kuitenkin jostain syystä lupaa kysymättä ottamaan hetkeksi videokuvaa. Viivyimme vesillä kaikkiaan 2h 40min. Tekstin alussa tuo koko lenkki on esitettynä 80 sekunnissa. Kuluvana kautena en ole melonut matkaa kuin runsaat 750 km, mutta mikäli koskessa melotut ja muuten kajakissa kulutetut tunnit muutettaisiin kilometreiksi olisi 1000km mennyt rikki tällä reissulla. Saa nähdä, kuinka kauan melontakelejä on vielä jäljellä.

Tarmokin seisoi tutulla paikallaan
Kamera rupesi yllättäen nauhottamaan videota kesken kaiken





sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Marrasmelontaa

Sää on asenne- ja pukeutumiskysymys.
Marraskuu on ollut jälleen nimensä veroinen, harmaa, märkä ja tuulinen. Vesille ei ole juuri tehnyt mieli. Ilma ei nytkään varsinaisesti houkutellut, mutta olin istunut kolme pitkää päivää kokouksessa ja neljäskin oli vierähänyt työpöydän ääressä. Seinät alkoivat yksinkertaisesti jo ahdistaa. Raikasta ilmaa ja liikuntaa oli pakko saada. Siispä tuumasta toimeen.

Äyspäällä pärskytti hieman.
Rankki näytti muutamaa lämpöastetta ja seitsemän metrin tuulta. En antanut sateen häiritä vaan vedin kuivapuvun ylle, sydvästin päähän ja kannoin kajakkini vajasta vesille. Meloin suojaisia rantoja reilun kahden tunnin lenkin. Vaikka vaatteet ja varusteet olivatkin ulkopuolelta litimärkiä, ei meloessa tullut kylmä, pikemminkin päinvastoin.

Maijansalmessa oli uponnut vene.
Piipahdin Äyspäällä ja kiersin Liustit. Maijansalmesta sisään meloessani havaitsin uponneen soutuveneen keula pystyssä väylän laidassa. Tuuli ja korkea vesi olivat ilmeisesti vieneet sen jostain rannasta. Väylän läheisyys huoletti kuitenkin sen verran, että katsoin kotiin tultuani parhaaksi ilmoittaa asiasta merivartiostolle. He lupasivat käydä tarkastamassa asian. Rantaan palattuani törmäsin vajalla tuttuihin. Aija kanteli koskariaan sisään melottuaan Kohinan porukassa Koivukoskelta alas Merelle.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, 
video vielä enemmän.







perjantai 27. lokakuuta 2017

Lunta maassa

Harvemmin sitä tulee melomaan ajettua tämän näköisellä kulkupelillä
Kelit vaihtelevat nopeasti. Kun kolme päivää aikaisemmin paisto aurinko komeasti, oli nyt jo lumi maassa. Auton esille kaivaminen kävi alkulämmittelystä, kun viimeisen lomapäivän kunniaksi pukeuduin Ursuitin punaiseen tonttupukuun ja lähdin vesille. Olin varautunut tuulitietojen perusteella laittamalla verkkopaidan ja ohuen merinon lisäksi ohueksi kuluneen urheilukerraston paidan. Tämä oli liikaa ja varsinkin alkumatkasta vauhtia piti hiljentää, jotta paidat eivät heti olisi kastuneet hiestä.


Sikosaaren rannassa kolisteli lumiaura, kun meloin kohti merta. Olen suunnitellut melani lapakulman pienentämistä ensi kaudelle ja siksi meloin tämän lenkin kotona korjauksessa olleella koskimelalla. Tämän oranssilapaisen Wernerin lapakulma on pienempi kuin merellä käyttämäni Bracan ja yritin haarukoida sopivaa kulmaa tulevaisuutta varten. Lyhyellä ja ketterällä koskimelalla melottuna merikajakkikin tuntui tavanomaista leikkisämmältä. Lisäksi melonta oli kevyttä, aivan, kun olisi ajanut fillaria pienemmällä vaihteella.


Werner Player on ollut oikein mukava koskimela. Olen pitänyt sen näppäryydestä ja jämäkkyydestä sekä molempien käsien kohdalta ovaalin muotoisesta varresta. Yhtä lailla olen kummeksunut, miksi sen lasikuituisia lapojen päitä ei ole millään tavoin vahvistettu. Kesän aikana olin osunut melallani kiviin ja pohjakallioon useammankin kerran ja lapojen kärjet olivat iskuista lohkeilleet ja alkaneet delaminoitua. Edellisenä iltana painoin injektioruiskun ja kapean neulan avulla puoliväkisin polyesterhartsia valkoiseksi pehmenneeseen kuituun ja katso, se alkoi kuin alkoikin uudestaan kostua. Puristin päät oikeaan muotoonsa ja jätin yön yli kuivumaan. Aamulla hioin ja viilasin lapojen kärjet takaisin oikeaan muotoonsa. Homma tuntui tepsivän paremmin, mitä olin uskaltanut etukäteen arvella.


Meloskelin Ruonalan hiljenneitä rantoja ihaillen lumisen maiseman kauneutta. Kiersin Majasaaren, Lehtisen ja Hevossaaren. Matkani aikana näin yhden moottoriveneen ja kaksi ihmistä mökkiensä rannassa. Lintuja ja ohutta jäähyhmää oli paikka paikoin yllättävänkin paljon. Ilma pysytteli tasaisen harmaana, mutta tämä loi sataneen lumen kanssa rauhallisen tunnelman. Tankkasin voimia syksyn ja alkutalven varalle ja mietiskelin, kuinka kauan melontakelejä on enää jäljellä. Kävi niin tai näin, tästä kaudesta jää hyvä muisto, vaikkei kilometriennätyksiä tällä kertaa hätyytelläkään. Talven tulossa on omat mukavatkin puolensa. Maisema valostuu ja pian saa kaivaa skrinnarit ja sukset taas esiin.









tiistai 24. lokakuuta 2017

Riitettä pinnalla


Syysloma alkoi. Tekemättömiä ja rästiin jääneitä tehtäviä on varmasti koko viikoksi, mutta siinä välissä on aikaa piipahtaa myös vesillä, mikäli ilmat ovat suotuisia. Lauantaina 21.10. oli viimeinen jakso kesän melontakurssista. Ilma oli mitä mainioin, mutta aika moni meloja oli syystä tai toisesta estynyt. Treenasimme ja syvensimme kesän aikana käsittelemiämme asioita. Kurssihan on sikäli ollut kaksijakoinen, että toisaalta siinä vetäjä on harjoitellut ohjaamista ja me kurssilaiset olemme yrittäneet edetä omalla melojan polullamme. Minulle suurinta antia on ollut eteenpäinmelontatekniikan opiskelu. Suurin osa melonnastahan on juuri tätä ja olisi hyödyllistä saada se niin vaivattomaksi ja taloudelliseksi kuin suinkin. Sitten, kun 40km menee normaaliolosuhteissa ilman isompia ponnisteluja ja 10km vielä sisulla päälle katson päässeeni tavoitteeseeni. Toistaiseksi siihen on vielä hieman matkaa.




Tiistaina 24.10 oli yöllä ollut muutama aste pakkasta ja mittari oli edelleen nollan alapuolella, kun autoilin auringonpaisteessa rantaan. Ilma oli tyyni ja aurinko lämmitti selvästi, vaikka maa olikin vielä kuurassa. Melon kaislikoita pitkin Hirssaaren eteläkärkeen ja kiersin sen. Ainoastaan pari kalastajaa oli lisäkseni vielä vesillä. Lintuja, etenkin sorsia oli runsaasti. Hämmästelin laulujoutsenten jarrutusjälkiä lahden pohjukkaan muodostuneen ohuen jääkerroksen pinnalla. Hirssaaren jälkeen käännyin Ruonalan suuntaan, mutta nälkä ja horisonttiin nousevat pilvet saivat minut lyhentämään suunnittelemaani reittiä. Liikkeessä pysyessä verkkokerrastossa ja ohuessa angorassa tarkeni oikein mainiosti. Käsissä minulla oli NRS Toasterit, jotka toimivat muuten mainiosti, mutta kameran käsittely niiden kanssa oli hieman hankalaa. Kun runsaan parin tunnin kuluttua nostin kajakkini takaisin vajaan, oli ilma jo plussan puolella. Olipa hieno aamutuokio lomapäivän alkajaisiksi.








sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syksy

Syksy on taas tullut, pakko se on myöntää. Puiden lehdet ovat kellastuneet ja kaislikot harvenneet ja muuttuneet ruskeiksi. Rannoilla ja merellä ei näy enää juuri kulkijoita. Kaikkialla on rauhallista ja avaraa. Käsillä on se aika vuodesta, jolloin melojan on pikkuhiljaa pakko pistää kuivapuku päälle ja tumput käteen, jotta harrastaminen on turvallista ja keho pysyy lämpimänä. Vaikka ilmat ovatkin matalapaineiden takia pysyneet ympäri vuorokauden vielä melkoisen lauhoina, on niin veden kuin ilmankin lämpötila pikkuhiljaa painunut kymmenen asteen alapuolelle.


Kuluneena viikonloppuna olen ties kuinka monetta kertaa testaillut erilaisia hanskayhdistelmiä syksyn kelien varalle. Perjantaina Kultaankoskella minulla oli kädessäni aikaisemmin hyväksi havaitsemani Inuit Ice-grip neopreenisormikkaat. Nämä ovat lämpimät ja näppärät, mutta ainakin aluksi melaote tuntui paksulta ja hyllyvältä. Lauantaina lähdimme Pernoonkoskille. Laitoin Torminvirtaan NRS Toasterit. Näillä ote melasta oli parempi ja pitävämpi ja sormet pysyivät edelleen hyvin lämpiminä. Rukkasmallisella käsineellä kaikki näprääminen muuttui kuitenkin niin hankalaksi, että välillä ne piti riisua kokonaan pois, jotta aukkopeitteen tai nenäklipsun sai kunnolla paikoilleen.

Sunnuntaina tein lenkin merikajakilla Äyspäälle. Nyt käsissäni oli Hikon valmistamat fleecevuoriset melarukkaset. Olen lyhentänyt niiden varsia, jotta käsien sujauttaminen sisään onnistuisi näppärämmin. Kädet pysyivät taaskin lämpiminä, mutta kunnolla kastuttuaan vasen rukkanen ei enää pyörinyt kunnolla melan varressa ja tahtoi ryttääntyä vetäen vuorin välillä sykkyrään. Tämän hetken tuntuma näiden kokeilujen pohjalta on, että koskimelonnassa tulen käyttämään NRS Toastereita ja merellä melon tutuissa Ice-grip sormikkaissa.


Koko viikonlopun pukeuduin muuten samalla tavoin niin merelle kuin koskeenkin. Kuivapuvun alla oli ainoastaan synteettinen verkkokerrasto ja sen päällä vanha kauhtunut urheilukerrasto. Verkkokerrasto onkin eittämättä tämän kauden isoin ahaa-elämykseni. Lämpimälläkään säällä se ei juurikaan kostu tai hiosta ja pitää samalla kalvovaatteet mukavasti irti iholta. Kylmemmillä keleillä verkon silmiin jää mukavasti eristävää ilmaa ja tämä kevyt vaate on yllättävän lämmin. Lisäksi se kuivuu kastuttuaan erittäin nopeasti. Uskon sen toimivan mainiosti myös talven hiihto- ja luisteluaktiviteeteissa. Jo armeijassa opin käyttämään verkkopaitaa, mutta 80-luvun alussa ne olivat valmistettu puuvillasta. Nämä nykyiset ovat ihan toista maata ja sopivat aktiiviliikuntaan paljon paremmin.


Kotkan melojien laituri nostettiin lauantaina 14.10. Ilahduttavasti mukana oli niin suuri joukko talkoolaisia, ettei kaikille jäänyt edes kunnolla töitä. Runsas vuosi sitten peruskorjattu ja modifioitu laituri on nykyisin niin helppo käsitellä, että homma hoituu muutaman hengen voimin. Pullaa ja makkaraa riitti silti kaikille ja oli mukava kokoontua pitkästä aikaa isommalla porukalla juttelemaan kaikenlaista enemmin tai vähemmin melontaan liittyvää. Parin tunnin kokoontumisen jälkeen osa talkoolaisista suuntasi kotiinsa, osa merelle ja osa koskeen melomaan. Vaikka laituri nostettiinkin jo, kautta on onneksi vielä jäljellä.








maanantai 2. lokakuuta 2017

GoPro kajakissa

Syyskuun viimeiselle ehjälle viikonlopulle 23.- 24. 9. sattui hyvä ulkoiluilma. Alun perin minun oli tarkoitus viettää se purjehduksen parissa. Purjehdussuunnitelmien kariuduttua miehistöpulaan, houkuttelin Antin lauantaina Kultaankoskelle. Sunnuntaina päätimme lähteä pienellä porukalla makkaranpaistoon lähistöllä sijaitsevaan Lehmän saareen.

Purjehdussuunnitelmat menivät myttyyn, mutta onneksi voi aina meloa.
Poikani pöydälle unohtunut GoPro-kamera herätti perjantai-iltana uteliaisuuteni ja pikakoulutuksen jälkeen päätin ottaa sen viikonlopun melontaretkille mukaan. Lauantain koskireissua varten kiinnitin telineen kypäräni kylkeen. Sunnuntain kamera keikkui päässä otsalamppumaiseen kuminauhatelineeseen kiinnitettynä.

Lauantaina Kultaankoskella

Kuvailin pieniä pätkiä aina silloin tällöin. Äänimerkki paljasti nauhoituksen alkamisen ja päättymisen. Mitään tähtäyskuvaa ei ollut. Reissun jälkeen purin otokset tietokoneelle. Kuvanlaatu osoittautui yllättävän hyväksi, mutta pään kääntämisestä aiheutunut perspektiivin keikkuminen tuli minulle yllätyksenä. Kuvakulma vastaa kuitenkin melko hyvin kajakista silmin nähtyä, ja video on siten varsin luonnollisen tuntuinen. Tulen varmasti joskus jatkossakin lainaamaan tätä kameraa melontaretkilleni.

Sunnuntaina matkalla makkaraa paistamaan








sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kosken pyörteissä

Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että illat alkavat olla jo pimeitä. Viikkomelontojen lähtöäkin on aikaistettu tunnilla, jotta takaisin rantaan ehditään ennen pimeää. Työpäivien päätteeksi ei pitkiä lenkkejä merellä enää tehdä. Viikonloppuisin säät ovat usein vaihtelevia ja navakka tuuli tai sadekuurot latistavat ajatusta lähteä merelle. Lähikaislikotkin alkavat olla tältä kesältä jo koluttu. Nyt onkin oiva aika suunnata katse kohti vieressä virtaavaa Kymijokea.

Koskessa ei tuuli tunnu, eikä pieni sadekuuro haittaa, vesi kun pärskyy muutenkin. Miellän itseni enemmän merimelojaksi kuin koskipuljaajaksi. Silti usein tilaisuuden tullen piipahdan mielelläni joella. Asun ihanteellisessa paikassa monipuolista melontaharrastusta ajatellen. Meren rantaan on vain parin kilometrin matka ja 10 - 40 kilometrin säteellä kotoa kuohuvat Pernoonkosket, Kultaankoski, Ahvionkoski ja Hirvikoski. Seurani Kotkan melojat on ensisijaisesti keskittynyt merimelontaan, mutta pienellä huhuilulla löytyy aina innokasta seuraa myös koskeen.

Hirvikoskella
Näin syyskuun puolivälissä vesi on vielä lämmintä ja syksyn sateet ovat voimistaneet joen virtaamaa. Koskessa tarkenee toistaiseksi ilman käsineitä tai huppua. Sekä ilman, että veden lämpötila pyörii viidentoista asteen nurkilla. Meloessa tuppaa tulemaan hiki, oli päällä sitten märkä- tai kuivapuku. Puolentoista tunnin aktiivinen sessio kosken pyörteissä vie mehut miehestä siinä määrin, että meloja voi jo aivan hyvin suunnata takaisin rantaan jatkamaan viikonlopuksi kasautuneita kotiaskareita.

Jo useampana vuotena harrastukseni kaari on muodostunut samankaltaiseksi. Kevät ja kesä ovat aktiivisen merimelonnan aikaa ja syksyn tullen keula on yhä useammin osoittanut kohti kosken kuohuja. Pari viimeistä viikonloppua on hurahtanut koskimelonnan parissa Hirvikoskella ja Kultaalla. Hirvikosken iso hontto alkaa näillä virtaamilla olla jo siinä kunnossa, että pysyttelen mielelläni sivummalla pikkuhaarassa harjoittelemassa. Kultaalla löysin itseni eskimopyörähdyksen jälkeen surffaamasta samalla aallonharjalla, miltä olin hetkeä aikaisemmin kiepsahtanut ympäri.

Paitsi hienoja kokemuksia, oppimisen iloa ja mielen virkistystä, koskimelonta on antanut hurjasti lisää varmuutta merelle ja aallokkoon. Samalla refleksit ja kajakin käsittelytaidot ovat kehittyneet. Vaikka olenkin koskessa varman päälle peluri, joka jättää suosiolla hurjimmat paikat ja temput nuoremmille ja taitavammille, olen saanut siitä niin paljon oppia ja lisämausteita omaan melontaani, että suosittelen koskimelontaan tutustumista varauksettomasti kaikille vähänkään kajakissa viihtyville. Muutama ensimmäinen kerta voi tuntua haastavalta, mutta takaan että sen jälkeen aukeaa aivan uusi maailma ja perspektiivi koko harrastukseen avartuu huomattavasti.








maanantai 28. elokuuta 2017

Muinaistulilla

Venetsialaisia on vietetty elokuun loppupuolella Pohjanlahden rannalla jo toista sataa vuotta. Hieman vastaava muinaistulien yö on sitä vastoin uudempaa perinnettä. Itäisellä Suomenlahdella Pyhtään edustalla sijaitseva Kaunissaari on ollut eturintamassa tätä nykyperinnettä itäiselle Suomenlahdelle juurrutettaessa. Nykyään muinaistulia poltetaan useissa saarissa ja niemenkärjissä. Kotkan melojien epävirallisena tapahtuma on jo muutaman vuoden ajan ollut retki Kaunissaareen muinaistulia katsomaan.
Keula kohti Kaunissaarta
Alun pitäen lähtijöitä oli useampia, mutta erinäisten syiden sekä hieman epäedullisen sääennusteen takia osallistujajoukko harveni lähtöpäivän lähestyessä. Kaikkiaan retkelle osallistui kuusi henkeä, joista neljä saapui paikalle meloen. Pari lähtijää vaihtoi lähtöpäivän aamuna kajakin yhteysalukseen, mikä oli varmasti järkevä päätös. Lähdimme kahden kajakin voimin melomaan vajalta lauantaiaamuna kymmeneltä kohti Pyhtäätä. Yksi meloja oli lähtenyt jo perjantaina ja neljäs tulisi myöhemmin illalla kunhan kerkeäisi.

Alkumatka sujui leppoisasti, mutta Maijansalmen jälkeen meno muuttui. Äyspäällä oli ikävän puuskainen sivuvastainen tuuli ja epäsäännöllinen aallokko. Matka sujui evä lähes sisään trimmattuna kajakin noustessa tuuleen, puuskan yllättäessä tai aallon nostaessa keulan ilmaan tarttui tuuli siihen ja palautti kurssin parikymmentä astetta alemmas. Tällä tavoin koukkien ja sopivalla tuulikorjauksella saavutimme Rapholman kärjen parin tunnin melonnan jälkeen. Pidimme lounastauon kalliolla. Välillä satoi, välillä paistoi aurinko.

Lounastauko kalliolla
Tauon jälkeen jatkoimme pienten luotojen ja saarten suojassa mahdollisimman pitkään. Kaunissaaren pohjoiskärjessä oli jo melko iso, mutta onneksi alkumatkaa säännöllisempi aallokko. Vaikka tuuli oli kova, merivesi oli ilmaa lämpimämpää. Loppua kohti kurssi kääntyi niin, että alussa vastaan tullut tuuli alkoi olla jo sivumyötäistä. Laskettelimme myötäaallossa Kaunissaaren itärantaa pitkin kohti Pitkäniemessä sijaitsevaa edellisiltä vuosilta tutuksi tullutta leiripaikkaa. Perillä rannalle vedetty kajakki paljasti leiripaikan. Siellä olikin jo pari telttaa valmiina pystyssä.

Kaunissaaren kylänlahti
Pystytimme omat telttamme Pitkäniemen kärkeen ja kävimme meressä uimassa. Katselimme ympärillemme ja kiipesimme käytöstä poistettuun tulenjohtotorniin. Pian olimmekin valmiita lähtemään porukalla kylille. Tällä reissulla ei tarvinnut turvautua retkimuoniin, sillä meillä oli varattuna pöytä Kaunissaaren majalta. Koska tilaa oli kuudelle ja meitä oli paikalla viisi, kutsuimme mukaan mökillään viikonloppua viettäneen seuramme puheenjohtajan. Söimme maittavan, joskin melko hintavan muinaistulibuffetin ja istuimme alkuiltaa porukalla, kunnes ulkona alkoi pikkuhiljaa hämärtää.

Viimeinenkin teltta on pystyssä
Yksi meloja oli vielä matkalla kohti saarta ja lähdimme varmistamaan, että hän oli päässyt turvallisesti perille. Leiriin asti ehdittyämme kaveri löytyikin jo teltta pystyssä ja kuivissa vaatteissa. Keräsimme kaatuneista puista rannalle kiven suojaan nuotion ja valmistauduimme katsomaan illaksi luvattua ilotulitusta paraatipaikalta. Ilta tummui, tuuli vinkui, makkarat paistuivat, juttu lensi ja aika kului rattoisasti. Ilotulitus alkoi sekunnilleen luvattuna aikana ja osoittautui varsin komeaksi. Puolen yön jälkeen painuimme pehkuihin.

Iltanuotion hiillos

Aamiaismaisema
Illan ja yön aikana tuuli asettui ja kääntyi luoteeseen. Nautimme aamiaisen pienten ja sileiden rantakivien päällä horisonttiin katsellen. Leirin purkamisessa ei ollut mitään kiirettä, koska olimme päättäneet lähteä kotimatkalle vasta puolen päivän tietämissä. Rennon ja rauhallisen aamuhetken päätteeksi istuimme kajakeissamme kello 11.30 ja lähdimme neljään mieheen melomaan saaren itäreunaa kohti pohjoista. Melontasää oli nyt hyvä, mutta kaksi kajakitonta joutui jälleen turvautumaan vuoromoottoriin. Alkumatkasta poikkesimme etsimässä Pohjaspään loiston lähistölle piilotetun geokätkön.

Kaunissaaren Pohjaspään loisto
Pohjaspään hietikolta otimme kurssin kohti Koukkusaaren Lounatniemeä ja kurvasimme sieltä Kakonsalmeen ihailemaan massiivista Pikarikiveä. Koska sen päälle saattaisi olla mhadollista kiivetä, piti asiaa tietenkin kokeilla. Innokkaimmat ryhtyivät toimeen maltillisempien huolehtiessa heidän kajakeistaan. Pienen ähellyksen jälkeen puolet tiimistä tepasteli tyytyväisinä mahtavalla siirtolohkareella. Kiven valloituksen jälkeen pidimme puolimatkan tauon pienellä kallioletolla.

Kukkulan kuninkaat
Lounastauon jälkeen Antti erkani muusta porukasta kohti Mussaloa ja me muut otimme suunnaksi Maijansalmen. Äyspään ylitys tapahtui heikossa sivutuulessa auringon välillä näyttäytyessä. Kuivapuvussa alkoi tulla kuuma. Meloimme melko rivakkaa tahtia ja saavutimme vajarannan kello neljän paikkeilla. Purimme kajakit ja nostimme ne auton katolle tai vajaan. Syksy alkaa jo pikkuhiljaa lähestyä ja saakin nähdä, jääkö tämä onnistunut elokuun lopun viikonloppu tämän kesän viimeiseksi yöretkeksi.