- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

perjantai 20. tammikuuta 2017

Uudempaa melontakirjallisuutta

Nyt alkuvuodesta sain tietää vuonna 2016 ilmestyneestä Merimelonta-nimisestä kirjasta. Kyseessä on alun pitäen palkitun ruotsalaisen melontakouluttaja Staffan Ekholmin kirjoittama teos, jonka alaotsikko lupaa yli 200 vinkkiä taitavammaksi melojaksi. Uusi suomenkielinen melontakirja on sen luokan harvinaisuus, että pakkohan tuo oli hankkia itselle. Verkkokirjakaupan kautta ostos toimitettiin parissa päivässä postilaatikkoon, eikä hintakaan pahemmin kirpaissut. Kirja postikuluineen maksoi ainoastaan 23,50. Avatessani paketin odotukset olivat varsin korkealla.

Teos on pehmeäkantinen, mutta erittäin laadukkaalle paperille painettu noin 150-sivuinen tietopaketti melonnasta. Vaikka kansi vaikuttaakin hieman persoonattomalta, on kirjan kuvitus kerrassaan upeaa ja innostavaa. Näin tammikuun keskelläkin ajatus liiti helposti meren ulapalle ja saarten rannoille. Kirja jakautuu kuuteen kokonaisuuteen, jotka käsittelevät mm. varusteita, turvallisuutta ja retkeilyä. Viimeinen osio on pyhitetty retkiruokailulle.

Merimelonta on uusi suomeksi ilmestynyt melontakirja
Kirja on kirjoitettu opasmaiseen ja helposti lähestyttävään tyyliin. Siinä on nimensä mukaisesti monenlaisia ja -tasoisia melontaan liittyviä vinkkejä, jotka on suunnattu etupäässä harrastusta aloitteleville. Myös hieman enemmän melonut voi toki löytää joukosta itselle sopivia vinkkejä ja ajattelemisen aihetta. Kaiken pitäisi näin ollen olla kunnossa ja lukunautinnon taattu. Valitettavasti teoksen suomennos tökkii pahemman kerran. Vaikuttaa siltä, että käännös on tehty koneella, eikä sitä ole oikoluettu kunnolla tai ainakaan käännöksestä vastaavalla henkilöillä ei ole ollut kovin vankkaa kokemusta kirjan aihepiiristä.

Monesta vakiintuneesta termistä on käytetty kömpelöitä käännösilmaisuja, vaikka tarjolla olisi ollut valmiiksi käytössä oleva suomenkielinen vastine. Kajakin keula-aaltoa nimitetään kirjassa kokka-aalloksi ja kajakin päiväluukkua eväslokeroksi, kuppimelaa siipimelaksi, paripelastautumista toveripelastukseksi, karkuremmiä melaköydeksi ja alatukea alatuennaksi. Joitain selviä virheitäkin tekstistä löytyy, kun oikeaa puolta väitetään paapuuriksi. Jos keulavannas kuulostaa hieman vanhanaikaiselta, oli käsite optinen navigointi minulle aivan uusi ja outo. En myöskään ennen kirjaan tarttumista ollut kuullut puhuttavan melan lavan takapuolesta tai kajakin pelastushihnoista. Monia muitakin kummallisuuksia vilisee lähes joka aukeamalla. Tällaiset kömmähdykset valitettavasti häiritsevät lukemista ja verottavat lukukokemusta. Olisi varmasti ollut järkevää luetuttaa käännös jollain kotimaisella kokeneella melonnan harrastajalla ennen sen painoon toimittamista.

Muutamat kirjassa esitetyt asiat herättivät hieman ihmetystä. Osa niistä luultavasti selittyy naapurimaan erilaisella melontakulttuurilla ja osa sillä, ettei alkukielen ideaa ole oikein kunnolla saatu välittymään suomennokseen tai sitten asia on ollut alun perinkin huonosti muotoiltu. Minun mieleeni tuskin tulisi missään tilanteessa väylää ylittäessäni kutsua laivaa vhf-puhelimella, vaikka sellainen kajakista sattuisikin löytymään. Hyvin varovasti myöskin tukisin melan vartta kiveen kajakkiin noustessani, kuten kirjassa on opastettu. Ajoankkurin käyttöä suositellaan useammassakin kohdassa. Täkäläisille melojille se ei taida olla kovinkaan tuttu varuste. Sivuttain melomisen yhteydessä puhutaan kahdeksikkovedoista, vaikka kirjassa opastetaankin aivan toista tekniikkaa. Myös ajatus melakellukkeen käyttämisestä re-entry eskimossa tuntui minusta oudolta ratkaisulta. Tällaisessa opaskirjassa olisi varmasti ollut hyödyllisempää esitellä joku toinen itsepelastautumistapa. Oudolta tuntui myös, että lähinnä alottelijoille suunnatussa kirjassa ei ole käsitelty melaperäsimen käyttöä ollenkaan. En myöskään tiedä, osaisinko ryhtyä harjoittelemaan ylätukea seuraavan kuvauksen perusteella: Heilauta kajakki suoraan painamalla polvi kannen sisäpintaa vasten. Ojenna samalla toinen jalka ja nytkäytä lantiolla samalla tavalla kuin kallistuksessa.

Kirjan kuvitus on suorastaan upeaa
Kun kirjan mukaan kupoliteltat pysyvät pystyssä ilman kiinnityskohtia, ymmärsin mitä tekstissä haluttiin sanoa, mutta epäselväksi jäi, mitä tarkoitettiin kokoon taittuvalla telineellä makuualustaa varten. Kun todetaan, että melan varsi on vahvempi oikealta puolelta, viitataan ilmeisesti sen muotoiluun poikkileikkauksen osalta. Kyllähän tällaisistakin kohdista toki selvän saa, kun osaa odottaa, mitä tekstissä on ajettu takaa. Aloittelevalle melojalle lauseiden sanoma saattaa kuitenkin jäädä kokonaan aukeamatta. Joitain suorastaan kryptisiä lauseitakin kirjasta löytyy, kuten: Karttakohdistinta sijaintisi merkintään.

Jos edellä luetellut menevät suurimmaksi osaksi käännöksen piikkiin, löytyy ilmeisesti alkuperäisestä tekstistäkin epäjohdonmukaisuuksia. Heti alkusivuilla kerrotaan, että kajakkiin mennessä pidetään toisella kädellä kiinni aukon takareunasta, kuvissa kajakkiin menevä mies pitää kuitenkin kiinni istuinaukon etureunasta. Navigoinnin yhteydessä  kerrotaan, että eranto ei ole niin suuri, että sillä olisi melojalle mainittavaa merkitystä sisäsaaristossa ja heti kohta perään ilmoitetaan, että meloja ei voi jättää erantoa kokonaan huomioimatta. (?) Kirjan mukaan retkelle kannattaa ottaa mukaan vain vähän ja oikeanlaisia välineitä. Yksikin keitin riittää, mutta kaksi helpottaa työskentelyä. (?) Eräässä kohtaa neuvotaan, että älä ota mukaan tavaraa, jota vain saatat tarvita. Hetken päästä kuitenkin kirjoitetaan: Ei kannata jättää pois sellaista, joka kruunaisi retken, esimerkiksi espressokeitintä. (?)

Kirja jätti kovin ristiriitaisen vaikutelman. Maltillisesta sivumäärästään huolimatta se on mielenkiintoinen ja käsittelee merimelontaa varsin monipuolisesti. Toisaalta, jos tekstissä kehotetaan välttämään valkoisen kajakin hankkimista, koska se näkyy huonosti vastavalossa ja lokkien seasta, saattaa olla, että asiallisempaankaan informaatioon on vaikea enää suhtautua täydellä luottamuksella. Jotkut kohdat, kuten vaikkapa kajakin muotoilu tai evän ja peräsimen toiminta on mielestäni selitetty varsin selkeästi ja otsikkonsa mukaisesti kirjasta saa hyviä vinkkejä myös aiemmin melontaa harrastaneetkin. Lopun ruokaosuus saa niin ikään veden kielelle, vaikka se ei välttämättä kaikkein käytännöllisin olekaan.

Upeaiden kuvien ansioista ajatukseni liitelivät kirjaa lukiessa välillä mukavasti merelle ja kesään. Lähes saman tien teksti virheineen palautti minut takaisin maan pinnalle ja nostatti ärtymyksen. Aloittelijalle en varauksetta kirjaa suosittele. En usko, että hän välttämättä saa tekstistä irti kaikkea tarpeellista siinä vilisevien virheiden ja huonon kielen takia. Tässä suhteessa aiemmin ilmestynyt Vesille kajakilla -kirja on mielestäni paljon parempi ja luotettavampi. Ikävä kyllä sen painos taitaa olla jo loppuun myyty. Kokeneemmalle melojalle valtaosa Merimelonta-opuksen vinkeistä saattaa olla ennestään tuttuja. Upeine kuvineen kirja sopii kuitenkin suhteellisen mukavaksi ja kevyeksi välipalaksi tulevaa kesää odotellessa, ellei anna heikon kieliasun liiaksi pilata lukutunnelmaa.






lauantai 7. tammikuuta 2017

Taatusti erilainen retkiopas

Meri meni jäähän, mutta lomaa oli vielä jäljellä, tartuin siis kirjaan. Melonnasta tässä kirjassa ei ole kyse, mutta merellä liikutaan ja retkeilyä sivutaan kuitenkin sen verran, että esittely tässä blogissa lienee oikeutettua.

Merellä liikutaan, ainakin jossain määrin
Kaksi kaverusta Aimo ja Köpi saavat päähänsä soutaa Kustavista Kokkolaan oopperaan. Matkaa taitetaan Köpin neljä ja puolimetrisellä puisella soutuveneellä, jossa on myös peräsin ja apupurje. Toinen kavereista soutaa ja toinen pitää perää. Ani harvoin vastatuuliosuuksilla edetään kahdella airoparilla. Ensi-illasta myöhästytään, mutta kolmanteen esitykseen keretään. Kun kerran reissun makuun on päästy, soudetaan Kokkolasta saman tien Hailuotoon asti. Yhteensä matkaa tulee seitsemisen sataa kilometriä. Reitti on pitkälti sama kuin rannikkomelonnassakin. Matka kestää parikymmentä vuorokautta ja sen kuluessa ehtii jutustelemaan kaikenlaista. Välillä käydään aina hyppäämässä uimahyppytornista.

Juha Hurmeen kirja Nyljetyt ajatukset ei varsinaisesti kerro meriretkestä, vaikka sen takakansitekstissä mainitaankin kirjan käyvän myös retkioppaasta Turun saaristosta Oulun edustalle. Kirja on retki kulttuuriin, taiteeseen ja ihmisenä olemiseen. Soutaessa on aikaa keskustella kaikesta mahdollisesta. Sitä nämä miehet todella tekevät. He keskustelevat etenkin kirjallisuudesta, näyttämötaiteista, musiikista sekä niiden merkityksestä. Ukkelit esittelevät, siteeraavat ja analysoivat aina vuorollaan heille merkittäviä taiteilijoita ja heidän teoksiaan aina Volter Kilvestä Bob Dylaniin ja Aleksis Kivestä Kari Peitsamoon. Välillä leiriydytään ja matka jatkuu taas seuraavana päivänä.

Saaristossa ja ranikolla liikutaan,
mutta varsinaisesta matkaoppaasta ei ole kyse.
Jos kirjaan tarttuu matkakertomuksena tai leirielämän kuvauksena, joutuu varmasti pettymään. Souturetki luo vain kertomuksen puitteet ja sitoo miesten tarinat ja välillä hieman oppikirjamaisetkin henkilö- ja teosesittelyt toisiinsa. Mikäli hyväksyy, että veneretken osuus kirjan 470 sivusta on ehkä 15 % ja lähtee mukaan kulttuuriretkelle, onkin tilanne aivan toinen. Tuon tuostakin jouduin taittelemaan sivujen kulmia merkiksi, että löydän kyseisen kohdan vielä myöhemminkin.

Juha Hurme on monipuolinen kulttuurin tuntija, teatteriohjaaja ja kirjailija. Oman lisänsä lukukokemukseen antaa tieto siitä, että kirjan soutumatka on todella tehty. Kirjoittaja itse on sen ystävänsä kanssa kesällä 2011 soutanut. Kuten tunnettua, sopivan väsyneenä ja kiireettömässä mielentilassa tulee retkillä tulee usein keskusteltua kaikenlaista. Tällaisten keskustelujen paikalle Hurme on istuttanut kulttuuriesittelynsä. Hän itse onkin kirjan Köpi.







sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uuteen nousuun

Keula kohti uutta melontakautta
Vaikka melontakausi 2016 olikin kokonaisuutena varsin onnistunut, se jäi tilastollisesti melko vaatimattomaksi. Tässä suhteessa on siis parantamisen varaa. Uusi kausi alkoi 1.1.2017.

Pakkauspuuhissa aamun valjetessa
Olimme sopineet Pasin kanssa lähtevämme melomaan uudenvuodenpäivänä, mikäli se kelien puolesta vain on mahdollista. Meillä kävi tuuri, ilma oli parempi, mitä uskalsimme odottaa. Tuuli oli lähes olematon, lämpötila pysytteli nollan vaiheilla ja aurinkokin muistutteli olemassaolostaan kurkistamalla välillä pilven takaa. Tapasimme vajalla heti auringon noustessa klo 9.20. Olimme saaneet houkuteltua mukaan muitakin melojia. Pakkasimme kajakit kattotelineille ja ajoimme autolla Mansikkalahteen sulan veden äärelle. Antti odotteli jo rannassa.

Ei tarvinnut yksin meloa
Kaiken kaikkiaan rannasta irtosi aamu kymmeneltä kahdeksan kajakkia, joista yksi erkani omille teilleen. Me muut otimme suunnan kohti tuttua Lehmän saarta. Kiersimme sen myötäpäivään. Eteläkärjessä oli pientä maininkia, mutta muuten meri oli hyvin tasainen. Heti kärjen takaa lehahti ilmoille iso lintu. Se oli mitä ilmeisimmin kotka, mutta niin kaukana tuo rohjake pysytteli, että valokuva jäi ottamatta ja tunnistaminen varmennusta vaille.

Vesille venosen mieli
Hiljaista oli, mitä nyt muutama meloja häiritsi luonnon rauhaa
Rantauduimme länsipuolen hiekalle grillikatoksen kohdalle. Sytytimme tulet ja paistoimme melontakauden ensimmäiset makkarat. Vesillä ei juuri liikettä näkynyt. Ainoat havaitsemamme alukset olivat väylää pitkin ajanut satamahinaaja ja etelän suunnasta kaupunkia lähestyvä moottorilla puksutellut vanha purjevene.

Grillimakkara kutsuu
Merellä tarkeni oikein hyvin ja kajakeita pakatessa oli tullut suorastaan hiki. Takaisinpäin lähtiessä taukotakin riisuminen ja märkien hanskojen käsiin pujottaminen saivat silti aikaan kevyitä vilunväristyksiä ja sormien kohmettumista. Nämä oireet poistuivat onneksi pian, kun kajakit saivat taas vettä alleen ja melat alkoivat heilua. Melonta maistui ja vesillä olisi viihtynyt pidempäänkin. Mansikkalahden ranta tuli vastaan harmittavan aikaisin. Hyvissä ajoin rantautumalla kajakit saatiin kuitenkin purettua, kuivattua ja palautettua vajalle vielä valoisan aikaan.

Paluumatkalle valmistautumassa
Mansikkalahdessa kajakkeja auton katolle nostellessa jalkani lipesi jäisellä kalliolla. Onneksi sain säilytettyä otteeni ja estettyä kajakkia putoamasta. Tulin maahan oikean kyynärpääni varassa. Illalla kotona pääsinkin sitten harjoittelemaan kuivapuvun paikkaamista. Tarkastellessani sitä lähemmin muualtakin, huomasin jalkapohjissa olevan jo sen verran kulumaa, että parasta lienee varmistaa myös niiden vesitiiviys ennen kevättä ja varsinaista melontasesonkia. Tähän näyttäisi nyt olevan hyvin aikaa. Seuraavaksi päiväksi sekä koko alkavaksi viikoksi on luvassa kiristyvää pakkasta aina pariinkymmeneen asteeseen saakka. Voi siis hyvinkin olla, että vesille ei pääse kuin aikaisintaan parin kuukauden kuluttua.

Kotia kohti. Päivän valoisa aika ei ole vielä pitkä.