- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Pienellä porukalla


Meitä oli Aija, Antti, Heidi, Mikko Taru ja minä. Pasikin olisi lähtenyt, mikäli lääkäri vain olisi flunssapotilaan päästänyt. Käytimme kevään lämpimimmän lauantain meloskelemalla jään reunoja Kesarinsatamassa ja Langinkosken alajuoksulla. Lintuja ei ollut enää niin paljon, kuin vielä muutama päivä sitten. Uutena lajina tälle keväälle bongasin kuitenkin meriharakan. Tyynistä säistä huolimatta jäät olivat saaneet kyytiä. Vaikka tuulet eivät olekaan hajottaneet niitä normaaliin tapaan, ovat ne lämpimien ilmojen ansiosta sulaneet kiitettävää tahtia paikoilleen. Erikoiseksi tämän kevään tekee se, että Metsolasta pääsee jo vesille vaikka Mansikkalahti on vielä jäässä. Yleensähän tilanne on ollut juuri päinvastoin.


Osalle meistä tämä oli kevään ensimmäinen kerta vesillä. Naiset tyytyivät fiilistelemään ja ihailemaan hillitysti kevättä. Antti kurvaili siellä täällä ja kokeili tuon tuostakin jään kestävyyttä nousemalla kajakista sen päälle. Me kolusimme Mikon kanssa jään reunoja pitkin ja ylitimme välillä pieniä kannaksia. Suurimmaksi osaksi jää alkoi olla jo hyvin heikkoa. Ei tarvittaisi kuin yksi tuulinen päivä tai teräsrakenteinen vene avaamaan väylä niin reitti vapauteen olisi selvä. Merituulentien sillan alla siintää jo avovesi Suomenlahden etelärannikolle saakka. Välissä on enää muutaman sadan metrin mittainen kannas. Eiköhän tuo viimeistään seuraavaksi viikonlopuksi ehdi aueta.









maanantai 9. huhtikuuta 2018

Vajarannasta vesille



Maanantaina 9.4. oli loistava sää, lämpötila kohosi kevään ensimmäistä kertaa yli kymmenen asteen. Kun vielä työpäiväkin oli viikon lyhin, poikkesin kotimatkalla vajalla katsomassa jäätilannetta. Yllätyksekseni sulaa löytyi enemmän mitä osasin arvatakaan. Niinpä suoriuduin intoa puhkuen kotiin ja palasin hetken kuluttua takaisin kuivapuku päällä. Hyppäsin kajakkiini ja painuin melomaan.


Joki virtasi voimakkaasti ja kosken pauhu kuului kauas. Käväisin ensin Langinkosken alajuoksulla ja lähdin tämän jälkeen koluamaan jään reunoja. Lintuja oli joka paikassa. Edellisen päivän kattaus täydentyi useammallakin lokkilajilla. Myös nokikanoja ja merimetsoja oli jonkin verran. Jään reunaa kansoittivat lukuisat västäräkit, jotka etsiskelivät virran mukanaan tuomista risutupoista syötävää. Kortetsaaren pohjoispäässä harmaalokki ahmi jäällä nahkiaista.


Aivan ensimmäiset vedot tuntuivat taas hieman nihkeiltä, mutta melko nopeasti sain jälleen juonen päästä kiinni. Muutaman kerran meloin itseni umpiperään ja jouduin palaamaan samaa reittiä vastavirtaan takaisin. Välillä poikittain jumittunut suuri jäälautta esti etenemisen. Poikakallion kohdalla otin vauhtia ja ylitin noin viiden metrin levyisen jääkannaksen sen päällä liukuen. Hämmästyin hieman, kun sain rannalla olleilta ihmisiltä spontaanit aplodit suorituksestani. Keisarinsatama oli jäässä, joten kovin pitkälle etelään ei vielä päässyt. Sula alue loppui hieman ennen sokeritehdasta.


Meloin vajaa pari tuntia jään reunoja pitkin. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. Uusi kajakki tuntui yhtä mukavalta kuin edellisenäkin päivänä. Rantauduttuani takaluukun tarkistaminen kuitenkin jännitti. Olin paikannut Keihässalmessa aavistuksen vuotaneen evän akselin laittamalla sen molemmille puolille Gorilla-teippiä. Tämä väliaikaispaikkaus osoittautui toimivaksi eikä eväkotelosta tihkunut enää pisaraakaan vettä. Saa nähdä jääkö tämä hätäpaikka pysyväksi vai laitanko jossain vaiheessa tähän paremman paikan esimerkiksi Sikaflexistä.








sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Keihässalmen kutsu



Kevät on ollut kovasti myöhässä. Maaliskuu oli poikkeuksellisen kylmä. Tällä kaudella kävin ensimmäistä kertaa melomassa vasta sunnuntaina 8.4. Tämä on toistaiseksi myöhäisin melontakauden aloitus kohdallani. Joskus olen päässyt vesille jo kuukauttakin aikaisemmin. Kylmyydellä on kuitenkin ollut myös hyvät puolensa. Nyt maaliskuu tarjosi mainioita retkiluistelukelejä yöpakkasten kovettamilla jäillä. Vielä edellisenäkin viikonloppuna seikkailin meren jäällä niin luistimilla kuin suksillakin. Vain viikko tästä ja istuin jo kajakissa jäiden suorastaan sulaessa silmissä.

Edellisenä perjantaina seuran uimahallivuorolla kuulin melojakaverilta, että Keihässalmesta löytyisi jo avovettä. Koska vajaranta oli vielä jäässä, autoilin lauantaiaamuna Pyhtäälle tarkastamaan tilanteen. Avovettä todellakin löytyi, mutta pureva pohjoistuuli piti minut tuolloin vielä rannalla. Sunnuntaiksi tuuli tyyntyi ja ilmakin vaikutti ennustetta paremmalta, joten nostin kajakin auton katolle ja ajoin takaisin avoveden ääreen. Lisämotivaatiota kauden avaukselle antoi toista kuukautta takahuoneessa odotellut uusi kajakki.


Ei se sula vesialue vielä kovin suuri ollut, vain reilun kilometrin mittainen. Silti melonta maistui mukavalle ja huomaamatta matkaakin kertyi alun toistakymmentä kilometriä. Rannalla sillan alla isä kalasti pienen poikansa kanssa ja Purolan lahden jäällä näkyi vielä muutama pilkkijä. Enemmän kuin ihmisiä, rannat olivat kuitenkin täynnä lintuja. Joskus niin hermoon käyvä lokkien kaakatuskin tuntui suorastaan musiikilta. Hanhet lensivät parvissa ja joutsenet seilasivat rantojen tuntumassa. Telkkiä, koskeloita ja sorsia oli jään reunat täynnä. Iltapäiväksi luvatut sateet olivat vaihtuneet auringon säteisiin. Vaikka melonkin usein muiden seurassa ja keskustelemme tuolloin kaikesta mahdollisesta, tuntui nyt hyvältä olla yksin ja tarkkailla vain hiljaa kevättä. Olo oli suorastaan pakahduttavan onnellinen.


Ensimmäiset melanvedot tuntuivat talven jäljiltä yllättävän raskailta eikä kajakkikaan varsinaisesti veden pinnalla liitänyt. Pian kuitenkin kroppa tottui rasitukseen ja homma rupesi sujumaan lähes entiseen malliin. Talvella hankimani uusi SeaBird Scott kajakki vaikutti oikein näppärältä ja sen istuma-asento tuntui heti alkuun passelilta. Parituntisen melontasession aikana mikään ei painanut tai hiertänyt eikä minkäänlaisia puutumisoireita esiintynyt. Tämän kajakin penkki on aavistuksen kuppimaisen mallinen, mutta mitoitukseltaan sen verran väljä, että siihen mahtuu isompikin ahteri. Itse pitäisin napakammasta istuvuudesta, mutta penkin reunoille voi toki tarvitessa lisätä toppauksia. Polvikulma tässä kajakissa jää matalien reisitukien ansioista melko loivaksi ja jalat ovat lähes suoriksi ojennetut. Tältä osin istuma-asento muistuttaa pitkälti viime syksynä kokeilemaani P&H Cetusta. Aukon kapean etureunan takia jalkoja ei käytännössä myöskään voi ottaa pois reisituilta eikä polvet yhdessä melominen siis onnistu. 43 numeron saapas mahtuu sen sijaan kannen alle ongelmitta.

Koko kajakki on olemukseltaan matalahko ja kallistettaessa aukkopeitteen reuna on helppo saada veden alle. Käytökseltään kajakki on pikemminkin loppu- kuin alkuvakaa. Kantattuna se kääntyy erittäin ketterästi, mikäli evä vain on ylhäällä. Lähes tuulettomissa olosuhteissa en päässyt kokeilemaan evän tehoa sivutuulessa, mutta uskon sen riittävän. Ensivaikutelman mukaan tämä kajakki osoittautui jatakuinkin sellaiseksi, mitä olin odottanutkin. Monesta asiasta olen jopa positiivisesti yllättynyt. Käyttäytyminen vaikuttaa kivan eloisalta, mutta silti melontasuunta on helppo säilyttää ja kallistusohjauskin toimii mukavasti. Keulakannen viisteet mahdollistavat tehokkaan melanvedon ja evää on helppo säätää, vaikka sen vipu onkin melko takana ja eri puolella mihin olen tottunut.


Kansiköysistö tuntuu sinänsä toimivalta, vaikka hieman ohkaisen puoleinen onkin. Samoin luukut ja laipiot vaikuttavat tiiviiltä. Melojan edessä olevaa pientä päiväluukkua on helppo ja nopea käyttää, mutta selän takana olevan päiväluukun aukko on epäkäytännöllisen pieni. Pari senttiä lisää halkaisijaan olisi enemmän kuin toivottavaa. Nyt tavaroita joutuu suorastaan survomaan sisään ja repimään sieltä pois.

Ensivaikutelma oli kuitenkin oikein lupaava, tässäpä on kajakki, johon saatan hyvinkin ihastua. Yksi harmillinen vikakin tosin ilmaantui. Rantauduttuani tarkastin kajakin huolellisesti ja ihmettelin takaboksiin parin tunnin melonnan kuluessa kertynyttä vajaa desin vesimäärää. Koska itse luukku oli tiivis, täytyi tämän veden tulla jostain muualta. Kuivasin tavaratilan ja laskin kajakin takaisin veteen. Perää veden alle painaessani huomasin, että säätöevän akselin juuresta pisaroi hiljalleen vettä. Säätöevä koteloineen ja mekanismeineen on Kajak Sportin valmistama, joten tästä vaivasta ei varsinaisesti voi syyttää kajakin valmistajaa. Kohdalleni on sattunut ilmeisesti vain maanantaikappale. Toki valmistaja ja myyjä on tuotteestaan aina vastuussa.


Vaikka kyseessä onkin pieni tihkuminen, on selvää, että tämä on saatava loppumaan ja kajakki täysin tiiviiksi. Nyt tuleekin vastaan kajakin toimituspolitiikka. Näin pienen vian takia en tietenkään ryhdy palauttamaan paattia Viroon. Tulen luultavasti reklamomaan asiasta ja kysyn, josko myyjällä olisi esittää asiaan joku helppo ratkaisu. Luultavasti joudun kuitenkin kehittelemään eväkoteloon itse jonkinlaisen fiksauksen. Asia ei sinänsä ole iso, mutta tällaisissa tapauksessa olisi kotimaisen myyjän kanssa toimiminen varmasti selkeämpää. Niin tai näin, en anna moisen pikkujutun himmentää muuten hienoa päivääni ja onnistunutta melontakauden avausta. Seuraavan kerran vesille pääseekin luultavasti jo tutusta vajarannasta.









keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Halpuus houkuttaa


Ostin ensimmäiseksi kajakikseni Perception Essencen. Se oli loisto-ostos, joka avasi minulle portin upeaan harrastukseen. Essence on hyvä kajakki, joka sopii lähes kaikille aloittelevasta sunnuntaimelojasta kokeneeseen retkeilijään. Muovirunkoisena Essence ei säikähdä rantojen kolhuja eikä koviakaan otteita. Se on hyvin tehty ja kattavasti varusteltu. Vaikka se onkin yksikerrospolyeteeniä, sen lievästi v-mallinen runko jäykistää rakenteen niin, että moni huomattavasti kalliimpi sandvich-rakenteinen muovinen kilpailija jää tässä suhteessa jälkeen.


Retkikuormaa Essence kantaa hyvin ja sen pakkaustilat ovat asialliset, etenkin jos jalkatukien ja etulaipion välisen tilan ottaa aktiivikäyttöön. Kajakki käyttäytyy johdonmukaisesti kaikissa keliolosuhteissa. Se on kohtuullisen nopea ja varsin vakaa. Essence pitää kurssinsa hyvin erilaisissa tuuliolosuhteissa eikä sen evää tarvitse kerta-asetuksen jälkeen olla koko aikaa säätämässä. Tyhjänä tämä kajakki tottelee myös kallistusohjausta mukavasti. Ominaisuuksiensa puolesta Essence on siis onnistunut kompromissi. Tasaisuuden kääntöpuoli toisaalta on, ettei mikään ominaisuus nouse erityisesti muiden yli. Aina löytyy leikkisämpiä kajakkeja päivämelontaan tai nopeampia ja tilavampia retkikajakkeja pitkille matkoille.


Kun muutama vuosi takaperin ostin itselleni lasikuituisen Tiderace Xploren retkikättöön, sai Essence siirron Klamilaan mökille. Mökillä sillä on melottu päiväretkiä ja aina tarvittaessa se on haettu milloin mistäkin syystä takaisin kaupunkiin. Minulla on ilmeinen tarve kahdelle merikajakille, mutta nykyiset kajakkini ovat turhan samankaltaisia keskenään. Niinpä olenkin jo jonkin aikaa etsinyt Essencen tilalle hieman leikkisämpää ja sähäkämpää menopeliä, jolla olisi kiva kurvailla kaislikoissa ja leikkiä aalloilla ja rantakivikoissa. Lyhyemmille retkillekin se saisi päivämelonnan lisäksi mielellään soveltua.


Useampiakin vaihtoehtoisia muovikajakkeja olen harkinnut ja melko monia niistä myös käytännössä kokeillut. Aina silti jokin tekijä tuntuu haraavan vastaan. Tiderace Vortex on jämäkkä ja leikkisä, mutta hieman raskas meloa ja minulle turhankin suuri. P&H Scorpio on hyvä meloa, mutta se on tarpeettoman leveä enkä pidä siinä käytetystä tilaa vievästä peräsinratkaisusta. NDK Romany Surf voisi olla mielenkiintoinen, mutta se on taas pienehkö ja siitä puuttuu päiväluukku edestä, jne...  Jos ei mikään muu tekijä, niin viimeistään sitten kajakin hinta on aina laittanut mietteliääksi. Vaikka myisinkin Essencen, pitäisi uuteen kajakkiin sijoittaa tuhatkunta euroa lisää ja silti käytännön hyöty nykytilanteeseen verrattuna jäisi melko marginaaliseksi. Niinpä uusi kajakki olikin toistaiseksi jäänyt vain suunnitelmien asteelle.


Kun joulun alla lueskelin kokousmatkalla Iltasanomia hotellihuoneessa, sattui silmiini sivun kokoinen mainos, jossa kaupattiin SeaBird-kajakkejä hämmästyttävän edullisesti. Otin tuosta sivusta valokuvan ja julkaisin sen seuramme fb-palstalla. Muutama kanssameloja tuntui kiinnostuvan asiasta, mutta itse unohdin tämän nopeasti. Kun sitten ensimmäiset kajakit vuoden vaihteen jälkeen toimitettiin tilaajilleen, palasi tuo mainos mieleeni ja aloin ynnäillä asioita mielessäni. Tästähän saisin nyt etsimäni kaltaisen kajakin käytännöllisesti katsoen puoli-ilmaiseksi. Hankinta tosin pitäisi tehdä keskellä talvea ja sika säkissä. Aikani jahkailtuani jätin lopulta tilauksen tammikuun lopulla. Runsaan kuukauden kuluttua maaliskuun alkupäivinä puhelimeni pirahti ja Posti toi pihaan keltaisen kolmikerrospolyeteenisen SeaBird Scott- kajakin. Nyt minulla on siis yhden lasikuituisen retkikajakin lisäksi kaksi kanarialinnun keltaista muovikajakkia.


Ergonomialtaan tämä uusi Seabird Scott tuntuu hyvältä. Istuma-asento on kuitenkin melko isojen reisitukien takia matalahko. Työn jälki vaikuttaa asialliselta, mutta ei yllä aivan Essencen tasolle. KajakSportin valmistama evä vaikuttaa suorastaan erinomaiselta ja jalkatuet ovat tukevat ja helppotoimiset. Pakkaustilaa on ihan reilusti. Luukut tuntuvat tiiviiltä, mutta jostain käsittämättömästä syystä ne eivät olleet valmiiksi varustettu karkunaruilla. Kajakin kansiköysistö on hyvin suunniteltu, mutta sen toteutus pari milliä turhan ohkaisine köysineen sekä aavistuksen heppoisilta vaikuttavine kiinnikkeineen tuntuu hieman huteralta. Tarvittaessa tämä on helposti fiksattavissa. Laipiot ovat tiiviit, mutta niiden liimaus on ollut vähän suurpiirteisiä saumojen roiskeista ja muutaman millin vinksalleen menneistä asennuksista päätellen. Käytännössä asialla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Kajakin tasaista pohjaa tukemaan lisäsin istuinaukon eteen koskarityylisen kanteen tukeutuvan pystysuoran styrofoam-levyn, aivan kuten tein aikanaan Essencellekin. Tällaiset voisivat mielestäni olla muovikajakeissa jo vakioina.  Kaiken kaikkiaan tämä uusi kajakki vaikuttaa varsin asialliselta ja hintaansa nähden suorastaan mainiolta.


Mikä sitten tulee olemaan näiden kahden nyt omistamani muovikajakin asema jatkossa? Mikäli vain tämän uutukaisen melontaominaisuudet osoittautuvat toivomani kaltaisiksi, joutaa tähän asti minua loistavasti palvellut Perception Essence myyntiin. Mikäli taas en ole Scottiin tyytyväinen, jatkuu yhteiseloni Essencen kanssa ja tämä uusi SeaBird saa jäädä hetken hairahdukseksi. Toinen muovikajakeistani on siis tulossa jossain vaiheessa myyntiin. Kauppaa ryydittämään voin tarvittaessa antaa uuden kajakin mukana seuranneet varusteet tai sitten myyn ne erikseen.


Kävi niin tai näin, suuria taloudellisia tappioita ei tästä kokeilusta pitäisi olla odotettavissa. Lukemieni käyttäjäkokemusten perusteella suhtaudun Scottin melonta-ominaisuuksiin luottavaisesti. Eniten minua tässä vaiheessa mietityttää, miten kajakin keskeltä tasainen pohja tulee pitämään ryhtinsä kesäkeleillä. Pohjaa on toki jäykistetty kolmella pitkittäisellä uralla, mutta havaintojeni mukaan muut vastaavan kaltaisella ratkaisulla varustetut kajakit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän pohjastaan lommahtaneita. Eri asia sitten on, onko tällaisella sitten sen suurempaa käytännön merkitystä. Kertoilen kokemuksiani muovisesta SeaBird Scottista myöhemmin tässä blogissa kunhan jäät ovat ensin sulaneet ja kajakki ensin koemelottu.








lauantai 17. maaliskuuta 2018

Söderskär

Söderskär on Sipoon ulkosaariston majakkasaari, jolla sijaitsee sata vuotta ennen syntymääni rakennettu jykevä keltainen kivimajakka. Olen katsellut tuota kulmikasta tornia lukuisat kerrat purjeveneen kannelta ja liki yhtä monta kertaa suunnitellut käyväni siellä meloen. Koska kalliosaari on luonnonsuojelualuetta, jolle on kesäisin maihinnousukielto toukokuun alusta heinäkuun loppuun, on tuo retki kuitenkin aina jäänyt tekemättä. Elokuun viikonloput kun tuppaavat olemaan muuten kiireisiä ja syyskuussa päivä on jo lyhyt.


17.3. jo paljon ennen vuoden 2018 melontakauden alkua tuo majakkasaari tuli sitten lopulta korkattua. Ei kuitenkaan kajakilla vaan luistimilla. Oikeastaan tämä kirjoitus ei siis kuulu blogin aihepiiriin ollenkaan. Koska kuitenkin aika moni meloja harrastaa talvisin retkiluistelua ja tuo saari on yleinen melontakohde, tällainen pieni syrjähyppy varmasti sallitaan.

Osallistuimme keväisenä lauantaina kahden kotkalaisen melojan voimin Sipoon Kalkkirannasta alkaneelle Skrinnareiden retkelle. Emme suinkaan olleet ainoat melojat tässä 24 luistelijan ryhmässä. Matkan aikana melonnasta tunnuttiinkin keskusteltavan porukan kesken kenties enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä aiheesta. Toisetkin vaikuttivat odottavan jo kesää. Jäätilanteesta ei ollut ennalta täyttä varmuutta ja asennoiduimme kiertelemään saarten rantoja paannejäävyöhykettä hyödyntäen. Nopeasti kuitenkin selvisi, että jää oli selvästi parempaa, mitä olimme uskaltaneet toivoa. Viikolla oli ollut lauhaa ja viikonloppua kohti ilma oli pakastunut. Tasaista, sileää ja helposti luisteltavaa jäätä ulottui nyt silmänkantamattomiin. Vain pari väylän ylitystä sekä pieni ahtojäävyöhyke rikkoivat muuten sileän kokonaisuuden.


Varsin pian suunnitelmat siis muuttuivat ja tavoitteeksi otettiin parinkymmenen kilometrin päässä etelässä siintävä Söderskärin majakkasaari. Hienoinen myötätuuli siivitti menoa ja sääennusteen lupailema pilvipeite loisti poissaolollaan. Niinpä matka sujui parhaimmillaan liki kahdenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Kymmenen kilon reppukaan ei paljoa selässä painanut, edes evästaukoa ei ennätetty pitää ennen kuin olimme jo perillä.


Kiertelimme hieman saarta ja söimme tuulen suojassa eväitä auringosta nauttien. Puolilta päivin aamun runsaan kymmenen asteen pakkanen oli lauhtunut reilusti ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Edes taukotakkia ei tarvinnut kaivaa repusta.

Kotimatka alkoi hieman onnahdellen, kun parin kilometrin jälkeen erään luistelijan terä irtosi luistimen rungosta. Parinkymmenen kilometrin potkuttelu yhdellä jalalla vastatuuleen ei varmasti houkuttanut ketään. Fiksauksen jälkeen terä saatiin pysymään sen verran, että sillä saattoi edetä varovasti ainakin jonkun matkaa, mutta tämä toi tummia pilviä retkeläisten taivaalle. Sitten tapahtui suoranainen ihme. Vajaan kilometrin päästä keskeltä jäälakeutta löytyi osittain jäähän hautautunut retkiluistinpari, joka piti vain piikata irti jäästä. Toinen ihme oli, että nuo luistimet kävivät suoraan kyseisen luistelijan monoihin. Erilaisia sidejärjestelmiähän on useita.


Uskomatonta onnea kiitellen seurueemme jatkoi hymyssä suin kohti pohjoista. Kiertelimme Onaksen saaristossa ja pidimme kotimatkalla yhden evästauon. Retken edetessä jäätilanne vain parani entisestään ja hienoinen vastatuulikin kääntyi puhaltamaan sivusta. Kuuden tunnin ja 51 kilometrin kuluttua olimme takaisin lähtöpisteessämme uskomattoman hienoa kokemusta rikkaampana.

Mieluusti olisin tämän majakkasaaren valloittanut kajakilla, mutta tuskin se olisi tätä upeampaa kokemusta pystynyt tarjoamaan kesälläkään.Tulen kyllä varmasti Söderskärissä joskus vielä meloenkin vierailemaan, mutta enää sinne ei sellainen hinku kuin aiemmin, saarihan on nyt jo valloitettu.








perjantai 9. maaliskuuta 2018

Talvi alkaa taittua

Hiihtolomaviikolla paukkuivat ennätyspakkaset, mutta tänään töistä pyöräillessäni tihutteli jo vesiräntää. Kyllä on aikakin, sillä edellisten melontavuosieni perusteella vesille pitäisi Kotkan edustalla päästä viimeistään maaliskuun lopulla. Lunta ei maassa ole ollut paljoa missään vaiheessa, mutta Suomenlahti on jääpeitteessä aina vastarannalle saakka.

Melojia merellä. Tällä kertaa ilman kajakkeja.
Talvi on kulunut normaaliin tapaan viikoittaisissa allasharjoituksissa uimala Katariinassa. Melontatuntuman säilyttämisen kannalta nämä ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä. Samalla nämä perjantaiharjoitukset ovat toimineet mukavana melojatapaamisena sekä rentona viikonlopun avauksena. Minulla on ollut talven mittaan harjoittelun alla mm. back deck rodeo roll, joka alkaa pikkuhiljaa jo sujua. Saa nähdä onnistuuko tuo merikajakilla luonnonvesissä. Uimahallissa melomme käytännön syistä lähinnä poolo- ja koskikajakeilla.

Allashuveja
Lumi tuli tänä talvena myöhään ja vedet jäätyivät vasta vuodenvaihteen jälkeen. Hiihto- ja luistelukilometrejä on kertynyt siksi kovin maltillisesti. Olemme harjoittaneet talvisia liikunta-aktiviteetteja välillä myös melojaporukalla yhdessä. Joskus viikonloppuna on hiihdetty kimpassa tai ajettu porukalla jonnekin lähistölle retkiluistelemaan. Yleensä näistä reissuista on sovittu juuri perjantaisten uimahallitreenien yhteydessä.

Näyttely
Maaliskuun ajaksi Kotkan valokuvakeskukseen on pystytetty melonnasta kertova valokuvanäyttely. Soile Kallio ja Pentti Taskinen meloivat Suomen rannikon kesällä 2016. Valokuvaajana toimiva Soile Kallio on koostanut tästä Virolahdelta Tornioon suuntautuneesta retkestä upean näyttelyn. Galleriassa voi ihailla paitsi komeita valokuvia, tutustua myös itse retkeen kuvien ja päiväkirjamerkintöjen muodostaman kronologisen kokonaisuuden avulla. Nopeaksi ajateltu piipahdus näyttelyssä vaihtui toista tuntia kestäväksi vierailuksi ja sai taas mukavasti kesän mieleen. Tämä näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, mikäli siihen suinkin tarjoutuu tilaisuus.

Welhonpesä messuilla
Venenäyttely jäi tänä talvena kohdallani väliin. Aikatauluja oli vaikea sovittaa yhteen ja vaatimaton purjevene-esittelijöiden ja kajakkiliikkeiden läsnäolo ei varsinaisesti innostanut sen suurempiin järjestelyihin asian suhteen. GoExpo-messuilla sen sijaan vierailin. Minulla oli lauantaina kokous Pasilassa ja olin saanut vapaalipun messuille hakiessani fillariani huollosta. Polkupyörät olivatkin näillä messuilla todella hyvin edustettuina, etenkin sähköpyörät. Melontavarusteliikkeistä paikalla pienine osastoineen oli Welhonpesä sekä Bear & Water. Venenäyttelyssä ainoana melontavälineliikkeenä ollut NWI oli jättänyt tällä kertaa kajakit kotiin, mutta kauppasi GoExpossa Ortlieb- kuivasäkkejä.

Bear & Waterin osastolta
Tulevaisuus näyttää, milloin kevät todella saapuu ja meri avautuu. Tällä hetkellä viime vuosien aikatauluun pääseminen näyttää melko epätodennäköiseltä. Saattaa hyvinkin olla, että jäät lähtevät vasta huhtikuun puolella. Palataan blogitekstin pariin viimeistään silloin, kun kajakit ovat vihdoin vesillä.






keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Pelastuspuvusta melontapuvuksi

Ursuit AWS kuivapukuni on ollut kovassa käytössä. Ostin sen kesällä 2013 ja kaikista yksittäisistä melontavaatteistani se on varmasti eniten käytetty. Tunteja vesillä on kertynyt satoja ja kilometrejä arviolta pari tuhatta, Ei siis mikään ihme, että aktiivisen käytön jäljet alkavat pikkuhiljaa näkyä. Kankaan punainen pinta on jo haalistunut, hihojen heijastimet repsottavat paikoin, kainaloiden kohdalta kangas on alkanut hieman delaminoitua ja vetoketjukin on sisäpinnaltaan jo selvästi kulunut. Kuivapuku on kuitenkin edelleen täysin toimiva. Olen pitänyt tästä asusta ja sen neopreenimanseteista. Ne ovat lämpimät, mukavat ja helppokäyttöiset. Vesitiiviyden kanssakaan ei ole ollut mitään ongelmia. Parran sänki oli viidessä vuodessa kuitenkin kuluttanut kaulamansetin kumipinnan niin ohueksi, että sillä ei ollut enää tulevaisuutta. Niinpä päätin lähettää pukuni huoltoon.

Varasin ajan valmistajan sivuilta ja postitin paketin Turkuun. Päivää ennen sovittua korjausaikaa ystävällinen mies soitti puhelimeeni ja kertoi puvun käyneen painetestissä. Siinä ei suurempia ongelmia esiintynyt, mutta koska asusteessa oli selvästi havaittavia puutteita niin kankaan lujuudessa kuin vetoketjunkin kohdalla, CE-direktiivin vaatimuksia se ei enää täyttäisi. Asia ei tullut minulle yllätyksenä. Kerroin tiedostavani puutteet ja ymmärtäväni tilanteen. Kysyin, onko tämä este kaulamansetin uusimiselle. Kovin isoa remonttiahan ei näin vanhaan vaatteeseen ollut enää järkevä teettää. Mansetin vaihto kuulemma onnistuisi, mutta heidän olisi leimattava puku hylätyksi. Kerroin pukuni olevan melontakäytössä, joten sertifikaatilla ei olisi niin väliä.

Entinen pelastuspuku, nykyinen melontapuku
Muutaman päivän kuluttua hain paketin postista ja avasin sen. Uusi kaulamansetti oli erittäin siististi kiinnitetty. Tältä osin puku oli taas aivan uutta vastaava. Aloin etsiä hylkäyksestä kertovaa merkintää ensin vaatteen ulkopuolelta ja sitten tarkistuslipukkeesta. Lopulta leima löytyi sisältä selästä. Olen joskus lukenut kritiikkiä Ursuitin huollosta ja siitä, että asuste ei ole mennyt tarkastuksesta läpi. Mielestäni firma osoitti ainakin tässä tapauksessa hyvää moraalia ja asiakaspalvelua. Puutteista huomautettiin, mutta päällimmäinen vika korjattiin. Vaate ei täytä enää palastauspuvulle määrättyjä standardeja, mutta soveltuu silti hyvin melontaan ja on vesitiivis.

Painetestaus, uusi kaulamansetti ja vaihtotyö maksoivat kukin kolmisen kymppiä, lisäksi tulivat vielä verot ja toimituskulut. Kokonaiskustannukset nousivat siis toiselle sadalle eurolle, mutta tällä panostuksella sain puvulleni vuoden- pari jatkoaikaa. Uuden puvun hankkiminen olisi tullut merkittävästi kalliimmaksi. Leiman myötä entisestä pelastuspuvusta tuli nyt kelpo melontapuku, mutta mikään ei muuten muutu.  Kovin monella uudellakaan melontapuvulla ei ole CE-sertifikaatia, eikä niiden ominaisuudet ole tästä millään lailla kärsineet.





torstai 25. tammikuuta 2018

Kuluneen kauden varustetäydennyksiä

Olen harrastanut melontaa varsin aktiivisesti noin viiden vuoden ja viidentuhannen kilometrin verran. Varustearsenaalini on pikkuhiljaa kehittynyt sellaiseksi, ettei mitään suurempia investointeja tarvitse enää vuosittain välttämättä tehdä. Ihmisen mieli on kuitenkin ailahtelevainen ja aina löytyy jotain pientä kivaa, jota on hauska kokeilla tai jolla haluaa viedä omaa harrastustaan eteenpäin. Kesän 2017 olisin varmasti pärjännyt ilman ainuttakaan uudishankintaa, mutta silti yhtä ja toista tarttui kauden mittaan mukaan.

Olin myynyt ensimmäisen koskikajakkini, punaisen laskupaatin jo aikaisemmin. Ajattelin aluksi pärjääväni yhdellä koskarilla, mutta löysin itseni vilkuilevani käytettyjen palstoja tuon tuostakin. Kun sitten keväällä löysin sopivan ehdokkaan kohtuulliseen hintaan, syntyi kaupat nopeasti ja sininen Pyranha Burn muutti meille. Tämä kajakki ole kovin vanha, mutta aktiivisen käytön jäljet näkyvät siinä selvästi. Ergonomialtaan ja melontaominaisuuksiltaan se on osoittautunut juuri sellaiseksi mitä olin toivonutkin. Oma käyttöni sille on ollut toistaiseksi melko vähäistä, mutta sopiva laskupaatti on aina hyvä olla varastossa varmuuden vuoksi.

Etualalla käytettynä hankkimani  sininen Pyranha Burn II

Kun keväällä ilmoittauduin Lofoottien kajakkivaellukselle, päätin helliä lasikuituisen retkikajakkini pohjaa Keel Eazy- kölinauhalla. Olin jo aiemmin päättänyt sellaisen asentamisesta ja nyt tälle oli olemassa hyvä syy. Ennen avovesikauden alkua toin kajakin kotini takahuoneeseen ja asensin valkoisen nauhan. Operaatio sinänsä oli varsin suoraviivainen ja yksinkertainen, mutta pientä huolellisuutta se kuitenkin vaatii. Nyt ahtaassa paikassa ja sivuvalossa nauha tuli ehkä muutaman millin vinoon, mutta mitään käytännön merkitystä asialla ei ole ollut. Kivikoissa ja rantakallioilla se on osoittanut toimivuutensa ja helpottaa kajakin käsittelyä huomattavasti. Moniin lasikuitukajakkeihin kölivahvikkeen saa jo valmiiksi asennettuna tehdastiluksena. En osaa sanoa, onko tällainen kevlarvahvike muovista Keel Eazya parempi vaihtoehto, mutta selvästi kalliimpi se yleensä ainakin on.

Suurin ja arvokkain varustehankintani on vielä kokonaan testaamatta. Pari kesää olen retkeillyt varsin hyvin toimivalla Hannah Falcon 2- teltalla. Se on kevyt, tukeva, sopivan kokoinen ja pakkautuu pieneen tilaan. Sen eteistilat ovat kuitenkin vaatimattomat eikä sisätelttaa voi kasata yhdessä osassa ulkoteltan kanssa. Kun löysin saksalaiselta hintavertailusivustolta Fjällräven Abisko Dome 2:n todella edulliseen hintaan, en voinut vastustaa kiusausta ja tein tilauksen. Ostoskoriin siirrettynä teltan hinta nousi kuitenkin aina parisataa euroa ylöspäin. Reklamoituani asiasta sähköpostitse homma alkoi yllättäin toimia ja sain kuin sainkin tehtyä tilauksen mainostetulla hinnalla. Paketin saavuttua syksyllä retkeilykausi oli jo ohi, joten koekasasin teltan ainoastaan olohuoneessa ja siirsin sen varastoon odottamaan tulevia melontaretkiä.

Fjällräven Abisko Dome 2 olohuoneen parketilla

Retkiruokani olen lämmittänyt 90-luvun alussa Ruotsista jousiammuntakilpailuista voittamallani 25- sarjan Trangialla, johon olen myöhemmin vaihtanut kaasupolttimen. Tämä setti toimii mainiosti, mutta yhdelle hengelle se on tarpeettoman suuri. Kun sähköpostiini putkahti norjalaisen urheilukauppaketjun mainos, jossa pienempää 27- sarjan Trangiaa mainostettiin alle kolmen kympin, päätin hankkia sellaisen. Vanhasta keittimestäni otin polttimen ja korvasin uutukaisesta toisen kattilan kahvipannulla. Näin säästin hieman painoa sekä kajakkini pakkaustilaa. Vanhat kattilat kahvipannuineen siirtyivät samalla veneeseen.

Jossain vaiheessa kesää päätin uusia hinauskalustoni. Hankin melontaliikkestä kajakin keulakannelle lehmänhännän ja uusin vanhan hinausnaruni. Näihin sopivat karabiinihaat sain ostamalla pari kappaletta kiipeilyyn tarkoitettuja jatkolenkkejä. Näiden lenkkien mukana seurasi yhteensä neljä kappaletta korkealuokkaisia Pezl:in alumiinihakoja. Näin toimien yhdelle karabiinille tuli hintaa vain neljännes siitä, mitä vastaavasta olisi joutunut maksamaan melontatarvikeliikkeessä.

Uusi pienempi Trangia koekäytössä alkusyksyllä Kaunissaaressa
Norjan reissua ajatellen asensin Palm-liivini selkätaskuun juomarakon. Tätä en kuitenkaan oikein oppinut kesän mittaan käyttämään, joten se lojuu nyt kaappini pohjalla. Sitä vastoin kaksi ostamaani 4-liraista Örtlieb-juomapussia ovat osoittautuneet oikein mainioiksi juomaveden kuljetusastioiksi. Aikaisemmin olin pelannut aina 1,5 litraisilla ohuilla juomapulloilla. Näihin verrattuna notkeammat nylonpussit ovat huomattavasti helpompia sijoittaa kajakin ahtaisiin tavaratiloihin.

Kaiken yllä esitellyn jälkeen kuluneen kauden suurimmaksi ja tärkeimmäksi innovaatioksi osoittautui kuitenkin niinkin arkinen varuste kuin kalsarit. Siirryin käyttämään kuivapuvun alla polypropyleenistä valmistettua verkkokerrastoa, joka osoittautui todella mainioksi pukineeksi. Helteellä sitä voi pitää melontavaatteiden alla vaikka sellaisenaan eikä se hiosta ja kuivuukin tarvittaessa nopeasti. Jos verkkoasun päälle pukee seitin ohuen merinokerraston, pärjää kyseisellä yhdistelmällä aina nollakeleille saakka. Alkaneen talven hiihdot ja retkiluistelutkin olen sujutellut tällä samalla yhdistelmällä. Fleecet ja urheilukerrastot olen sittemmin siirtänyt lähinnä varavaatteiksi.

Vuodelle 2018 minulla ei ole ainakaan tässä vaiheessa suunnitteilla uusia varustehankintoja. Saapa kuitenkin nähdä, mitä melontakausi tuo tullessaan.