perjantai 9. maaliskuuta 2018

Talvi alkaa taittua

Hiihtolomaviikolla paukkuivat ennätyspakkaset, mutta tänään töistä pyöräillessäni tihutteli jo vesiräntää. Kyllä on aikakin, sillä edellisten melontavuosieni perusteella vesille pitäisi Kotkan edustalla päästä viimeistään maaliskuun lopulla. Lunta ei maassa ole ollut paljoa missään vaiheessa, mutta Suomenlahti on jääpeitteessä aina vastarannalle saakka.

Melojia merellä. Tällä kertaa ilman kajakkeja.
Talvi on kulunut normaaliin tapaan viikoittaisissa allasharjoituksissa uimala Katariinassa. Melontatuntuman säilyttämisen kannalta nämä ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä. Samalla nämä perjantaiharjoitukset ovat toimineet mukavana melojatapaamisena sekä rentona viikonlopun avauksena. Minulla on ollut talven mittaan harjoittelun alla mm. back deck rodeo roll, joka alkaa pikkuhiljaa jo sujua. Saa nähdä onnistuuko tuo merikajakilla luonnonvesissä. Uimahallissa melomme käytännön syistä lähinnä poolo- ja koskikajakeilla.

Allashuveja
Lumi tuli tänä talvena myöhään ja vedet jäätyivät vasta vuodenvaihteen jälkeen. Hiihto- ja luistelukilometrejä on kertynyt siksi kovin maltillisesti. Olemme harjoittaneet talvisia liikunta-aktiviteetteja välillä myös melojaporukalla yhdessä. Joskus viikonloppuna on hiihdetty kimpassa tai ajettu porukalla jonnekin lähistölle retkiluistelemaan. Yleensä näistä reissuista on sovittu juuri perjantaisten uimahallitreenien yhteydessä.

Näyttely
Maaliskuun ajaksi Kotkan valokuvakeskukseen on pystytetty melonnasta kertova valokuvanäyttely. Soile Kallio ja Pentti Taskinen meloivat Suomen rannikon kesällä 2016. Valokuvaajana toimiva Soile Kallio on koostanut tästä Virolahdelta Tornioon suuntautuneesta retkestä upean näyttelyn. Galleriassa voi ihailla paitsi komeita valokuvia, tutustua myös itse retkeen kuvien ja päiväkirjamerkintöjen muodostaman kronologisen kokonaisuuden avulla. Nopeaksi ajateltu piipahdus näyttelyssä vaihtui toista tuntia kestäväksi vierailuksi ja sai taas mukavasti kesän mieleen. Tämä näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, mikäli siihen suinkin tarjoutuu tilaisuus.

Welhonpesä messuilla
Venenäyttely jäi tänä talvena kohdallani väliin. Aikatauluja oli vaikea sovittaa yhteen ja vaatimaton purjevene-esittelijöiden ja kajakkiliikkeiden läsnäolo ei varsinaisesti innostanut sen suurempiin järjestelyihin asian suhteen. GoExpo-messuilla sen sijaan vierailin. Minulla oli lauantaina kokous Pasilassa ja olin saanut vapaalipun messuille hakiessani fillariani huollosta. Polkupyörät olivatkin näillä messuilla todella hyvin edustettuina, etenkin sähköpyörät. Melontavarusteliikkeistä paikalla pienine osastoineen oli Welhonpesä sekä Bear & Water. Venenäyttelyssä ainoana melontavälineliikkeenä ollut NWI oli jättänyt tällä kertaa kajakit kotiin, mutta kauppasi GoExpossa Ortlieb- kuivasäkkejä.

Bear & Waterin osastolta
Tulevaisuus näyttää, milloin kevät todella saapuu ja meri avautuu. Tällä hetkellä viime vuosien aikatauluun pääseminen näyttää melko epätodennäköiseltä. Saattaa hyvinkin olla, että jäät lähtevät vasta huhtikuun puolella. Palataan blogitekstin pariin viimeistään silloin, kun kajakit ovat vihdoin vesillä.






1 kommentti:

  1. Nopeasti tilanne muuttuu. 11.3. julkaistun jääkartan mukaan puolet suomenlahdesta on avovettä.

    VastaaPoista